Neil Gaiman: The Books of Magic: The Deluxe Edition (2013)

The Books of Magic (2013), originally published in single magazine form as THE BOOKS OF MAGIC 1-4 (1990, 1991)
DC Comics
198 s.
kuvitus: John Bolton, Scott Hampton, Charles Vess, Paul Johnson
kansi: John Bolton
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

Tarkistaessani olisiko Fables-sarjakuvan 3. osaa vihdoin hyllyssä (ei tälläkään kertaa! kuka niitä oikein pihtailee), törmäsin sattumalta tähän sarjakuvaan. Kannessa oleva harrypottermainen kuva, sanat "books" ja "magic", ja tekijä Neil Gaiman herättivät kiinnostukseni. Sen suurempia ajattelematta päätin lainata kirjan.

Vapaasti suomennettuna takakannesta: "Timothy Hunter on ihan tavallinen 13-vuotias poika, joka kuluttaa päivänsä tv:n katsomisella ja skeittauksella. Mutta Timothy on myös hyvin erilainen kaikista muista, ja kohta hän saa tietää miksi. Yksi sana -- taikuus. Tim ei usko taikuuteen, tietenkään, mutta näyttää siltä että taikuus todella uskoo häneen -- ainakin jotkut sen käyttäjät vilkkaasti jo suunnittelevat hänen ennenaikaista kuolemaansa. Timin onneksi myös hänellä on liittolaisia yliluonnollisissa valtakunnissa. Maailman neljä pätevintä ja salaperäisintä velhoa ovat vannoneet suojella ja valistaa poikaa, ja jokainen heistä on valmistellut matkan osoittaakseen maagisen elämän uhkat ja hyödyt."

Halusin ja luulin pitäväni tästä. Lukekaa nyt tuo takakansiesittelykin! Oikein kutkuttavalta tarinalta vaikutti. Mutta ei. Minun kohdallani tämä jäi vain hyväksi ideaksi, jonka toteutus ei iskenyt minuun, ja näin ollen sopii hyvin ennakkokäsitykseeni Gaimanista.
Minulla ja Gaimanilla on nimittäin 50/50-suhde: minä joko pidän hänen töistään tai sitten en. Neverwherin suosiota en tajunnut, Coraline oli ihana, Tähtisumun idea oli toteutusta parempi, mutta Hautausmaan poika oli hyvin kirjoitettu. Olen kiinnostunut Gaimanin töistä, mutta en osaa odottaa niiltä paljon mitään -- olen päätynyt rauhalliseen tyyliin ottaen vastaan sen mitä tulee.

Tämän sarjakuva-albumin tarina on jaettu neljään osaan, neljään "kirjaan", jossa jokaisessa yksi velhoista yrittää opettaa Timille jotain. Jokaisella kirjalla on eri kuvittajansa: Book I The Invisible Labyrinth (John Bolton), Book II The Shadow World (Scott Hampton), Book III The Land of Summer's Twilight (Charles Vess), Book IV The Road to Nowhere (Paul Johnson).

Kami Garcia: Lumoava kirous (2009)

Lumoava kirous, Loihtijakronikka #1 (2013) / Beautiful Creatures, Caster Chronicles #1 (2009)
WSOY
527 s.
kansi: ?
kieli: suomi (suomentanut Aila Herronen)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Meidän kylässämme oli vain kahdenlaisia ihmisiä."

Aloitin tämän Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittaman Lumoavan kirouksen lukemisen lomallani. Halusin jotain rentoa iltalukemista, kylmästi sanottuna sellaisen kirjan, joka olisi "tuttu" ja jonka juonen pystyisi arvaamaan etukäteen. Tämä sopi siihen tarpeeseen -- ensimmäisen viikon ajan. Sitten lukeminen alkoi puuduttaa.

Lyhyesti sanottuna Lumoava kirous kertoo Ethanista, joka on asunut koko elämänsä Gatlinin pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kaupunkiin kuitenkin muuttaa uusi salaperäinen tyttö, joka heti sieppaa Ethanin ihailevan ja muiden ilkeän huomion. Ethan saa kuitenkin pian huomata, että tytössä on jotain muutakin salaperäistä kuin se, että hän asuu kaupunkin oudon erakon luona... Tyttö on nimittäin loihtijasuvusta ja hänen kuudentenatoista syntymäpäivänään häntä odottaa suvun kirous.

Lisäsin hiljaittain oikeaan sivupalkkiin selitykset antamilleni tähdille. Tämä kirja sopii hyvin kahden tähden kuvailuun "jokin juju sai minut lukemaan loppuun. En kuitenkaan erityisemmin suosittele." Se juju oli, että halusin verrata näkemääni elokuvaa ja kirjaa, koska kuulin, että kirja(n loppu) eroaa paljonkin elokuvasta. Luettua siis sain, mutta en erityisemmin suosittele, vaikka takakannessa tarinaa ylistetään isoin sanoin: "Tämä kirja on lahja Stephenie Meyerin ja True Bloodin faneille", "Taitavasti punottu, tunnelmallinen ja omaperäinen", "nokkela, täyteläinen ja romanttinen". Sanat "omaperäinen" ja "nokkela" kalahtavat pahasti korvaan; en myöskään missään nimissä suosittelisi tätä True Bloodin/Sookie Stackhouse -kirjojen faneille. Meyerin faneille kyllä, jos he pystyvät sulattamaan samankaltaisuuden: Houkutuksessa uusi tyttö muuttaa pikkukaupunkiin, jossa hän ihastuu salaperäiseen poikaan; Lumoavassa kirouksessa pikkukaupungin poika ihastuu salaperäiseen uuteen tyttöön.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta pitäisi sanoa, vaikka tarinaa oli sentään yli 500 sivun verran. Houkutus sentään herätti enemmän tunteita, tämä oli enemmänkin "nääh"-kirja. Juonikuviossa ei ollut mitään uutta; jonkinasteiset toistuvat epäloogisuudet ärsyttivät, mutta pystyin silti tuudittautumaan aivottomaan iltalukemiseen. Kyllähän minä tartuin tähän kirjaan juuri sen vuoksi, että halusin jotain rentoa luettavaa, mutta siihen tarpeeseen tämä kirja oli jo aivan liian paksu. Loman kevennykseksi tarkoitettu alkoi jo viikon päästä laahaamaan perässä; "eikö tämä vieläkään lopu?" -- mutta silti jatkoin, koska lukeminen oli helppoa ja jotenkin se loppu vain silti kutkutti. Mutta loppujen lopuksi kustannustoimittaja olisi voinut lyhentää tätä kirjaa sadallakin sivulla ja minä olisin voinut jättää tämän kirjan lukematta; eipä siitä vertailustakaan oikein mitään tullut, kun elokuvan katselemisesta on jo aikaa...

Yksi erittäin iso plussa tällä kirjalla kuitenkin oli, ja se oli se että tarina on kerrottu tavallisen pulliaispojan näkökulmasta ja että loihtijat välillä höykyttävät häntä kunnolla. Usein tällaisissa tarinoissa maagisia voimia omaavat uhittelevat paljon tavispäähenkilölle, vaikka mitään ei kuitenkaan tapahdu, mutta tässä kirjassa Ethan pääsee myös pelkääjänpaikalle, mikä oli realistista. Oli hienoa, että tällaisessa YA-kirjassa oli poika päähenkilönä, mutta silti välillä hahmo ei oikein mennyt minulla läpi; ehkä hahmo olisi kaivannut enemmän miehisiä piirteitä? Ainakin kirjan rakkaustarina oli turhan pliisu minun makuuni...

Tiivistettynä: ihan ok, luettava, rentoa iltalukemista, joka sopii hyvin esiteini-teini-repertuaariin, jos ei ole paljon tämäntyyppisiä kirjoja lukenut. Itse kuitenkin pidän enemmän eräästä toisesta nuorten noita/wicca-kirjasarjasta nimeltään Sweep -- ehkä se päätyy vielä joskus tänne blogiinkin, jos aloitan sarjan joskus uudestaan.

P.S. Yleensä minua eivät elokuvakannet haittaa. Tällä kertaa se jopa ärsytti, koska hahmot eivät sopineet mielikuviini tippaakaan. Elokuvan Ridleystä (Emmy Rossum) kyllä pidän paljon enemmän, kuin kirjan versiosta. En muistaakseni pitänyt elokuvassa kenestäkään muusta kuin hänestä, oikein ihanan dramaattinen hahmo.

Meg Cabot: Abandon (2011)

Abandon, Abandon Trilogy #1 (2011)
Macmillan Children's Books
296 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Anything can happen in a blink of an eye."

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että nyt on YA-kirjan aika. Tämä kiinnitti huomioni kirjastossa kannen perusteella, mielestäni se on kaunis. Pidän myös siitä, että kirjassa ei ole takakansitekstiä, vain pelkkä huomion herättävä lause, joka alkaa etukannessa ("She knows what it's like to die...now Death wants her back"). Luin sisäkansitekstin ja huomattuani sen käsittelevän kuolemaa, kuolemasta heräämistä ja "manalaa", kiinnostuin! (vaikka teksti olikin hämäävä eikä täysin vastannut juonta.) Minua on aina kiinnostaneet erilaiset teoriat kuolemasta, Kuolemasta ja helvetistä. Siksi esimerkiksi pidän paljon Constantine-elokuvasta, niistä pienistä yksityiskohdista (kylpyamme+kissa!) jotka liittyvät helvettiin, vaikka kokonaisuudessaan elokuva vähän keskitasoa onkin.

Tätä kirjaa lukiessa kuitenkin tuntui, että olen kasvanut YA-kirjoista yli. Tai pikemminkin mietin, että ovatko kaikki lukemani nuorten kirjat olleet näin pinnallisia ja ärsyttäviä. On kyllä perin mahdollista, että nuorempana en olisi kiinnittänyt mitään huomiota näihin niin sanottuihin ärsyttäviin kohtiin...

Abandon kertoo 17-vuotiaasta Piercesta, jonka sydän lakkasi sykkimästä pari vuotta sitten puolen tunnin ajaksi. Tuona aikana hän näki pelottavan maailman ja salaperäisen pojan, jolta hän pääsi pakenemaan juuri ja juuri. Palattuaan henkiin lääkärit ja muut sanoivat, että hän näki vain unta, mutta Pierce tietää, että nyt tuo poika seuraa häntä ja haluaa viedä hänet takaisin...

Luin tämän kirjan kolmessa osassa. Aluksi luin noin 30 sivua, kunnes tulin kohtaukseen, joka turhautti minua erittäin paljon: päähenkilö Pierce alkaa ihailla nuoren pojan hauiksia ja vartaloa, vaikka edelliset sivut ovat pohjustaneet juuri päinvastaiseen; siihen että poika jahtaa Piercea, on stalkkeri ja näin ollen pelottava, ja Pierce kertookin pelkäävänsä tätä. Nina Mari kirjoittaa tästä ilmiöstä, ristiriitaisista suhteista nuortenkirjoissa, mielestäni hyvin tämän postauksen loppupuolella. Piercen ja pojan "suhteessa" näkyy kirjan loppupuolella hivenen järkeäkin, mutta muuten tämä ristiriitaisuus ärsytti minua enkä pystynyt samaistumaan heidän tunteisiinsa.

Kokonaisuudessaan tarina on minusta kuitenkin mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi se onnistui imaisemaan minut mukaansa. Kuitenkin annoin tälle kirjalle vain kaksi tähteä; yhden tähden vähensin kirjoitustyylin, vai miten sen sanoisi, juonenrakenteen vuoksi. Tyylissä, missä kerrotaan menneisyydestä takautumina, ei ole mitään vikaa -- jos sitä osaa käyttää oikein. Hyvin kirjoitettuna se tuo kutkuttavaa jännitystä tarinaan, kun ei tiedä mitä on tapahtunut, mutta saa tietää siitä pikku hiljaa. Tässä kirjassa tämä tyyli ei kuitenkaan toiminut. Minusta kirjailija lähti aivan liian kaukaa purkamaan juonivyyhtä, ja aivan liian hitaasti ja sekalaisessa järjestyksessä. Uskon, että tarkoituksena oli pitää lukijaa jännityksessä, jotta tämä olisi aivan kikseissä, kun itse asia sitten lopulta kerrotaan -- mutta minulle näin ei käynyt. Kakku ehti aina lässähtää ennen paljastusta.

Kirja siis alusta huolimatta yllätti minut positiivisesti tarinallaan, vaikkei niin tehnytkään rakenteen osalta. Aion antaa jatko-osalle mahdollisuuden, kun se kirjastosta löytyy; muuten kyllä taitaisi jäädä lukematta.

Bill Willingham: Fables, The Deluxe Edition, Book Two (2010)

Fables, The Deluxe Edition, Book Two (2010) [originally published in single magazine form as FABLES 11-18 and FABLES: THE LAST CASTLE (2003)]
Vertigo Comics
259 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★ 

Taas ihan hyvä sarjakuva. Nautin sen lukemisesta sillä hetkellä kun luin sitä, mutta tämä pölyyntyi kyllä kauan yöpöydällä ennen kuin sain lukaistua sen loppuun. Tarinassa on kyllä jännittäviä tapahtumia, mutta niitä ei kerrota mielestäni tarpeeksi jännittävästi. Jotenkin kerronta ei minuun iskenyt -- kaipasin enemmän sitä tunnetta, joka saa kääntämään sivuja kädet täristen ja jalat innosta hytkyen. Kylläkin se kohta, jossa Kultakutri näytetään taas ja se, jossa ratsuhiiripoliisi pakenee lilliputtinsa kera saivat minut hihkumaan innosta. Luku Storybook Love ja erityisesti Part One: The Mouse Police Never Sleep olivat  edellä mainituista syistä suosikkejani. Harmi vain, ettei useammat luvut innostaneet minua samalla tavalla.

Pidin siitä, että satuolentojen maailmasta ja heidän historiastaan kerrottiin enemmän, mutta kirjan alussa oleva Bag O' Bones -tarina tuntui turhalta -- vai jäikö minulta jotain huomaamatta, kun se tuntui täysin irralliselta?

Silmää hiveli se, ettei kaikki ruudut olleet samankokoisia palikoita, jotka on aseteltu täsmälleen samalle viivalle viivoittimen kanssa. Kyseessä oli kuitenkin tämä perus länsimaalainen tyyli, missä ei hirveästi uskalleta irroitella (köhmanganpuolustajaköh). Hyvää sarjakuvaa silti ja kyllä niitä vinojakin viivoja näkyi. Piirtojälki oli mielestäni hyvää, mutta alun jälkeen erittäin vaihtelevaa. Ensimmäisessä osassa en niinkään kiinnittänyt huomiota piirtäjien vaihtumiseen lukujen välillä, mutta tässä osassa se pisti liiankin paljon silmään. Tämähän kuitenkin ilmestyi alunperin pienemmissä osissa, silloin piirtotyylin vaihtuminen ei ole varmasti häirinnyt yhtä paljon.

Bigby Wolf luvussa 2...

...Bigby Wolf luvussa 4...

...sama herra 4 sivua myöhemmin luvussa 5.

Sarjakuvakirjan lopussa oli taas piirtäjien luonnoksia, mutta ilokseni myös pieni tarina siitä, miten Bigby Wolf saapui ihmisten maailmaan. Kuuden sivun mittainen tarina alkaa siitä, kun Bigby elää satumaailmassa vielä suden hahmossa. Kun hän huomaa jotain olevan vialla, hän alkaa seurata Vihollisen joukkoja ja yrittää auttaa muita hahmoja pakenemaan ihmisten maailmaan. Pidin tarinasta; oli kivaa vaihtelua, että tarinan taustoista kerrottiin ihan vain tekstin muodossa.

Tässä vielä lopuksi (taas) lukuja erottelevia kuvitussivuja, koska pakko näyttää teillekin. Aivan uskomattoman ihania, sanon minä:

Peukalo-Liisa, Punahilkka ja Little Boy Blue.

Bill Willingham: Fables, The Deluxe Edition Book One (2009)

Fables, The Deluxe Edition, Book One (2009) [originally published in single magazine for as FABLES 1-10 (2002, 2003)]
Vertigo Comics
248 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

Törmäsin tähän sarjakuvaan aikoja sitten jossain kirjablogissa ja innostuin siitä heti. Olen aina pitänyt saduista ja niiden eri versioista, joten tämäkin luonnollisesti alkoi kiinnostaa minua. Satumaailman hahmot ajettu kodeistaan asumaan New Yorkiin? Kutkuttavaa!

Tämä Deluxe-versio sisältää kaksi eri tarinaa, vaikkakin taustatarina pysyy samana. Ensimmäisessä Bigby Wolf aka Iso Paha Susi alkaa selvittää veristä mysteeriä, joka löytyy Lumikin siskon Ruusunpunan asunnosta. Toisessa Lumikki menee rutiinitarkastukselle Farmille (paikka, jossa eläinhahmoiset satuhahmot asuvat), mutta joutuu jäämäänkin sinne pidemmäksi aikaa järkyttävien tapahtumien vuoksi. Ensimmäinen tarina oli vähän tylsä, perus etsivätarina, joka ei hirveästi yllättänyt. Toinen tarina miellytti minua enemmän ja monet tutut hahmot yllättivät minut uusilla persoonillaan.

Henkilöinä toimivat satuhahmot, mutta selkeästihän tämä on aikuisten sarjakuva. Ronskia huumoria piisaa, kun heitetään läppää Lumikista ja seitsemän kääpiön haaremista tai kun Pinocchio valittelee seksin puutteesta. En tiedä muista, mutta minusta tätä sarjakuvaa oli hauska lukea jo sen vuoksi, että se vilisi tuttuja satuhahmoja. Oli hauska arvata kuka hahmo esiteltäisiin seuraavaksi ja millainen tämä hahmo olisi. Juonikuvioiltaan tarinat eivät vetäneet jalkoja altani, mutta ehkä niin käy jatko-osien parissa.

En ole pitkään aikaan lukenut länsimaisia sarjakuvia, joten jouduin vähän niesleskemään tällaista amerikkalaista (?) piirrostyyliä. Kappaleiden välillä olevat taiteellisemmat välipiirrokset kuitenkin miellyttivät silmää.

Yksi selkeä miinuspuoli tässä painoksessa kuitenkin oli. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän alkoi ärsyttää sanojen korostaminen. Valehtelematta jokaisessa puhekuplassa (ok, muutamaa lukuunottamatta) oli vähintään yksi sana boldattu. En tiedä mikä tarkoitus tällä oli, mutta minua se ainakin häiritsi paljon. Kun luen puhekuplia mielessäni, painotan korostettua sanaa mielessäni (eikös niillä olekin tarkoitus saada vivahteita puheeseen?), joten sanojen painottaminen vähän väliä teki lukemisesta ärsyttävää.

P.S. Tähän sarjakuvaan perustuen ilmestyi vastikään point-and-click-tyylinen peli nimeltään The Wolf Among Us, jossa pelataan Bigby Wolfilla. Kokeilin peliä vain vähän, mutta hyvältä vaikutti! Aion ostaa sen, kun löydän aikaa pelaamiseen.

Cassandra Clare: City of Fallen Angels (2011)

City of Fallen Angels [The Mortal Instruments Book Four] (2011)
Walker Books
435 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

"'Just coffee please.'"

Tämän kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta yritän kertoa siitä parhaani mukaan, aikaisempia osia kuitenkaan pahasti spoilaamatta. Tämä kirja siis on 4.osa Cassandra Claren The Mortal Instruments / Varjojen kaupungit -sarjasta nimeltään City of Fallen Angels tai suomeksi Langenneiden enkelten kaupunki. Minä luin tämän kuitenkin englanniksi.

Kirja jatkaa suunnilleen siitä mihin edellinen jäi, olikohan se suunnilleen kuukausi 3.kirjan tapahtumien jälkeen. Tarina aloitetaan Simonin näkökulmasta ja hänen tyttöongelmastaan, myöhemmin pääsee tarkastelemaan myös monien muiden hahmojen sielunmaisemaa. En muista kenen näkökulmaa oli kirjassa eniten, mutta ainakin tuntui että Simonin näkökulmaa ja minun silmissäni hän oli tämän kirjan päähenkilö. Simonilla on pulmia tyttöjen, mutta myös oman identiteettinsä kanssa, Jace masistelee edelleen ja myöskin Clary on teinityttömäisesti huolissaan suhteestaan.

Olihan tämä suoraan sanoen vähän hömppää. Samoja asioita pyöriteltiin edelleen kuin aikaisemmissakin osissa ja kielioppivirheet häikäisivät silmiä. Ensimmäisestä kolmesta osasta pidin paljon, mutta tämän kirjan luettuani aloin epäillä selviäisivätkö nekään tarkkaa syyniä enää nyt. Mietin antaisinko tälle kirjalle 2 vai 3 tähteä, mutta päädyin sitten kolmeen, koska luin kirjan kuitenkin nopeasti. Aivan huonoa kirjaa en edes jaksaisi lukea loppuun. En muista mitä tapahtui kirjan ensimmäisellä puoliskolla, mutta jotain hyvää siellä kai oli, kun jossain välissä vain havahtui että hetkinen mihin tämä kirja nyt katosi.

Tästä tuli nyt vähän lyhyt arvio, mutta tämä on niitä kirjoja, josta ei oikein keksi sanottavaa. Hyvää välipalapullaa TMI-faneille, jotka ovat lukeneet aikaisemmat osat, mutta ei kuitenkaan välttämätöntä luettavaa. Itse aion lukea vielä viidennen osan, mutta tällä hetkellä voisin sanoa, ettei kauheasti menetä mitään vaikkei jatkaisikaan sen 3. kirjan jälkeen. Itse kuitenkin jatkan, sillä minua kiinnostaa Claren luoma maailma.

Lilith Saintcrow: Working for the Devil

Working for the Devil [Dante Valentine #1] (2007)
Orbit
384 s.
kieli: englanti
mistä minulle: tilasin kirjakaupasta, alunperin törmäsin kirjaan kuitenkin Amazon.comissa.

Arvosana: ★

"My working relationship with Lucifer began on a rainy Monday."

Ostin tämän kirjan lukioaikoinani enkä tajua miten olen voinut pitää tätä hyvänä! Siis, olen ihan pöllämystynyt miten tämä pystyikin olemaan niin huono, kun muistikuvani sanoivat aivan päinvastaista. Muistan kyllä, että minulla oli pieniä ymmärrättävyysongelmia, mutta muistan että pidin tätä silti ihan hyvänä kirjana. Joko luin tämän vain toisella silmällä tai sitten en osannut silloin ollenkaan englantia. Turhaanpa olen säilyttänyt tätä pokkaria hyllyssäni, kelpuuttaisikohan kirjasto...

Dante "Danny" Valentine on nekromantikko, ihminen joka pystyy nostattamaan kuolleita. Danny on ansainnut maineen kaltaistensa keskuudessa, hän on kova mimmi ja alansa parhaimmistoa. Hänellä on iso velka maksettavana, joten hän ottaa sellaisia töitä vastaan mitä muut eivät välttämättä ottaisi. Eräänä päivänä hän saa kuitenkin työtarjouksen Luciferilta, Saatanalta, eikä pimeyden herran tarjouksista noin vain kieltäydytä, ainakaan jos haluaa elää. Dannyn pitää tappaa Vardimal Santino, pakolainen Helvetistä, joka on Dannyllekin tuttu menneisyydestä. Avukseen Danny saa Luciferin oikean käden, demoni Jafin. Matkassa on vain yksi mutta: miten tappaa joku, joka ei voi kuolla?

Voi että, kun tämä kirja olisi voinut olla hyvä! Idea on minusta hyvä ja varsinkin Luciferin ja Helvetin kuvailu oli minusta erittäin mielenkiintoista. Sitä tosiasiaa on vain vaikeaa väistellä, että tämä kirja on huonosti kirjoitettu. Päähenkilö toistaa vähän väliä muutamaa perusfraasiaan ja tämän kiroilu alkoi jo ensimmäisten lukujen jälkeen puuduttaa. Todella badass hahmo olet joo, tuli jo selväksi. Danny on todella tylsä ja pinnallinen hahmo, josta ei saa oikein mitään irti. En olisi jaksanut enää hetkeäkään lukea siitä, kuinka Danny inhoaa Chill-huumetta ja sen käyttäjiä, koska hänellä on henkilökohtainen trauma siitä. Kirjailijan puutteet kirjoitustaidoissa tulee esille myös taustojen selvittämisen kanssa (mitä muuta olisikaan pitänyt odottaa kliseisen taiteilijanimen omaavalta kirjailijalta): en aluksi edes tajunnut, että kyseessä ei olekaan "meidän maailmamme", vaan on tapahtunut jonkinlainen "herääminen", jolloin yliluonnolliset asiat ovat tulleet osaksi ko. yhteiskuntaa. Tätä ei kuitenkaan selitetä kunnolla oikein missään vaiheessa. Kirjan maailmassa käytetään paljon moderneja laitteita, jotka kirjailija on ilmeisesti itse keksinyt, mutta ei silti vaivaudu selittämään mitä ne ovat! Minulla kesti todella kauan tajuta mitä "slicboard" oikeastaan tekee -- jos tämä on yleinen englanninkielen sana, niin minä en todellakaan sitä tiennyt. (Slicboard = leijuva skeittilauta.)

Luin kirjan loppuun asti vain sen takia, että muistelin loppupuolella olevan herkullinen, "romanttinen" kohtaus, mutta sain pettyä taas kerran. Huhuh mitä ajan tuhlausta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjan kansi on hieno ja kirjailijan kuvailema Helvetti on mielenkiintoinen. Jos joku tietää hyviä kirjoja kyseisestä aiheesta, niin vinkatkaa!