Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassikko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. marraskuuta 2014

Vladimir Nabokov: Lolita (1955)

Lolita (11. painos, 2011) / Lolita (1955)
Gummerus
384 s.
kansi: Eeli Jaatinen
kieli: suomi (suomentanut Eila Pennanen ja Juhani Jaskari)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

"Lolita, eli Valkoiseen rotuun kuuluvan miespuolisen lesken tunnustus -- nämä kaksi nimeä oli tätä esittelyä seuraavilla merkillisillä sivuilla, silloin kun näiden rivien kirjoittaja sai ne haltuunsa."

Luin tämän jo aikaa sitten, elokuussa, mutta en ollut saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä. Olin kuitenkin ehtinyt luoda pohjan tälle blogipostaukselle niin tehdäänpäs nyt loppuun asti. Minulla on jäänyt rästiin muitakin kirjoja; pitää katsoa kirjoitanko niistä ollenkaan vai tekisinkö esimerkiksi monen kirjan tiivistelmäpostauksen mieluummin. Yritän nyt kuitenkin jotenkin kertoa kirjan herättäneitä ajatuksia.

Tiesin Lolitan nimenä etukäteen, mutta sen tarina ei ollut minulle tuttu. En ole nähnyt elokuvaakaan vielä (vaikka minulla on epäilykseni kannattaako sitä edes katsoa). Tiesin kuitenkin, että kirja on "skandaalimainen" ja siihen liittyy pedofiliaa. Pedofilia ei ole aihe, joka saisi minut hihkumaan "oi että, tuo kirja pitää lukea", mutta minua kiinnosti kirjassa se tosiasia, että sitä pidetään klassikkona. Minua myös yleisesti kiinnostaa "kielletyt kirjat", siis kirjat jotka ovat joistain syistä kielletty/olleet kiellettyjä joissain maissa, ja Lolita kuuluu niihin. Lolita leimattiin "eroottiseksi" ja "pornografiseksi", ja se kiellettiin ainakin Ranskassa.

Ymmärrän täysin miksi tätä kirjaa pidetään klassikkona. Vaikka kirjan tylsät kohdat vetivät vertoja Robinson Crusoen kanssa vietetylle kuorsaukselle, en ole aiemmin lukenut mitään Lolitan kaltaista. Myönnettäköön tosin, että aika harvoin haastan itseäni lukemaan aivojumppakirjoja, koska päällimmäinen tavoitteeni kirjojen lukemisessa on viihtyvyys, rentoutuminen ja eskapismi. Tämä kuitenkin väänsi aivojani solmuun siinä mielessä, että se haastoi minut miettimään etiikkaa. Lolitahan siis kertoo miehestä, joka rakastuu 12-vuotiaaseen tyttöön. Tämän luulisi olevan helppo asetelma, eikö vain? Se on väärin, moraalitonta, tietysti. Mutta Nabokov ei päästänyt ainakaan minua noin helpolla. Hän kirjoitti sillä tavalla, niin hyvin, että tarina imaisi minut mukaansa ja tosielämän moraalirajat alkoivat hälventyä. Välillä sitä huomasi unohtaneensa, että Lolita on vasta lapsi. Ikään kuin tarinan imaisema pääni lätsähti yhtäkkiä takaisin reaalimaailmaan, hetkinen, mitäs ällöttävyyksiä minä luenkaan!

Kirjan rakenne on kyllä niin mielenkiintoinen, kun se on vain ja ainoastaan tämän miehen, pedofiilin näkökulmasta. Kyllähän monissa kirjoissa on minä-kertoja, mutta en ole siihen kiinnittänyt aikaisemmin niin paljon huomiota. Tätä tarinaa luettaessa siihen kuitenkin väistämättä kiinnitti huomiota, koska aihe oli niin voimakas. Sitä tiesi, että minä-kertojaan ei voi aina luottaa, mutta silti siihen välillä haksahti, kunnes todellisuus pilkisti lauseiden raosta, ja sitä alkoi epäillä miltä todellisuus oikeasti näyttää.

Lolitassa on todella vahva ja rohkea aihe (oli silloin ja on minusta edelleen), mutta en silti pidä sitä eroottisena kirjallisuutena tai pornona, huhuh. Ne jotka väittävät kirjaa pornoksi, ovat luultavasti lukeneet vain kirjan alun eivätkä pysty näkemään asetelman taakse. Kirjassa on toki muutama eroottinen kohtaus, mutta ei se minusta ole riittävä syy laittaa näin järkyttävän huonoa ja harhaanjohtavaa kantta Lolitan suom. kieliseen painokseen (onneksi kirjasta otettiin uusi painos tuolla uudella violetilla kannella...)

Ranskankieliset lauseet ja niiden kääntämättömyys hämmensivät, kertojan paikoittainen epäselvyys sekoitti, Amerikan ympäri kiertäminen tylsistytti, luettelointi ja pitkät lauseet rasittivat. Välillä Lolita siis todellakin oli mielettömän pitkäveteinen, mutta toisaalta Nabokovin kirjoitustyyli oli hieno ja hän kirjoitti viekkaasti. Tämä oli ehdottomasti sellainen kirja, jonka herättämistä ajatuksista olisin halunnut keskustella, ja joka sopisi mielestäni hyvin lukupiirikirjaksi, pureskeltavaksi alusta loppuun.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1908)

Annan nuoruusvuodet (16. painos, 1994 [1. painos 1920]) / Anne of Green Gables (1908)
WSOY
282 s.
kansi: Eeli Jaatinen
kieli: suomi (suomentanut Hilja Vesala)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

"Rouva Rachel Lynden asunto oli juuri siinä, missä Avonlean maantie painui pieneen leppien ja fuksiapensaiden reunustamaan notkoon."

En muista minkä takia tartuin tähän kirjaan alunperin, mutta tiesin kirjan ennestään nimeltä ja olin saattanut pohtia sen lukemista aiemmin. Luin pienenä Tiina ja Laura-kirjoja, mutta en oikeastaan ollut koskaan tyttökirjojen suuri ystävä. Melko nuorena, jo ala-asteella, siirryin lukemaan fantasiakirjoja, realististen tyttö- ja nuortenkirjojen jäädessä taakse. Mutta nähtävästi minun aikani tyttökirjojen kanssa on vihdoin tullut, sillä viime aikoina minua ovat tällaiset romanttiset kirjat kiinnostaneet. Saa nähdä milloin innostun ja tartun Jane Austeninkin tuotantoon!

Annan nuoruusvuodet kertoo vanhoista sisaruksista, Matthewsta ja Marillasta, jotka asuvat Vihervaarassa, pienessä kylässä jossa kaikki tuntevat toisensa. Sisarukset toteavat, että Matthew tarvitsee apua peltotöissä, joten he päättävät adoptoida nuoren pojan. Juna tuo kuitenkin tullessaan 11-vuotiaan tytön, Anna Shirleyn. Anna on punatukkainen rämäpää, joka saa heti Vihervaarassa juorut liikkeelle. Annan mielikuvitus ja dramatiikan halu on pohjaton, ja hän aiheuttaakin melua ja melskettä minne tahansa meneekin. Hillitty Marilla ei ole kuitenkaan varma, haluaako hän pitää tämän jatkuvasti pälpättävän pikkutytön...

Minulla oli jonkinlaisia ennakkoluuloja tätä kirjaa/sarjaa kohtaan, joten pääsin lukemaan tämän kirjan ilman suurempia odotuksia. Ja minähän ihastuin tähän tarinaan ja Annaan. Aluksi minua ärsytti Anna ja hänen loputtoma pälpätyksensä, mutta pikku hiljaa aloinkin pitää hänestä, Matthewin tapaan. En muista missä vaiheessa aloin kannustaa Annaa hänen tempauksissaan, mutta lukeminen oli silti mukavaa alusta lähtien. Jokin tässä tarinassa vain sai minut hyvälle tuulelle. En ole varma onko se tämän tyylilajin, romantiikan, aikaansaannosta vai onko kyse vain tästä tarinasta, mutta Annan nuoruusvuodet sai minut haluamaan lisää tällaisia tarinoita. Sellaisia, jotka saa olon lämpimäksi. Juuri tällaisia kirjoja on kiva lukea ennen nukkumaanmenoa!

Kirjan kieli oli välillä hassunkuuloista, mutta sen voi luultavasti laittaa ilmestymisajankohdan piikkiin. Kyllähän siihen lopulta tottui, ja saattoi se tuoda osansa tarinan tunnelmaankin. Painos sen sijaan oli huono, koska sieltä täältä puuttui lauseita tai jonkin lauseen tilalla oli edellinen lause kahteen kertaan. Kirjoitusvirheet voi antaa anteeksi, mutta kokonaisten lauseiden puuttumista ei. Melko outoa, että näin suuria virheitä on päässyt käymään, kun lukemani painos oli jo kuudestoista.

Kirja koostuu Annan seikkailuista ja toilailuista, joista kerrotaan vuoron perään. Aika kuluu samalla eteenpäin ja välillä tehdään melkein vuodenkin harppauksia. Tällaiselle kirjalle sopi happy-go-lucky-kerronta, jossa ei ole kiire mihinkään eikä juonen eteenpäin vieminen ole tarinan pääasia. Yllätyin silti kuinka nopeasti aika kulki kirjan loppupuolella, vähän liiankin nopeasti minun mielestäni. Tuntui siltä, että Annan elämän vaiheita vain lueteltiin, jotta päästäisiin tiettyyn kohtaan hänen elämäänsä ennen kirjan viimeistä sivua. Tällainen kiiruhtaminen toi vähän oudon maun suuhuni seuraavaa osaa ajatellen, vaikka ehdottomasti aion jatkaa sarjan lukemista.

Kirjaa lukiessani tajusin, että olen nähnyt jonkin matkaa tähän sarjaan perustavaa tv-sarjaa, Anna ystävämme. Löysin sarjan dvd-boxin yllättäen kirjastostani ja nappasin sen aikailematta mukaani. Mutta kotona aloin miettiä, uskallanko sittenkään vielä katsoa sarjaa. Kuinka pitkälle sarjaa voi katsoa ilman että spoilaantuu kirjan jatko-osista?

Rastin tällä kirjalle kirjabingosta kohdan "Kuuluu kirjasarjaan".



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jean Webster: Setä Pitkäsääri (1912)

Setä Pitkäsääri (7. painos, 1994) / Daddy-Long-Legs (1912)
WSOY
176 s.
kuvitus: Jean Webster
kansi: ?
kieli: suomi (suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgren)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

"Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä - se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian."

Kuulin sattumalta tästä kirjasta. Törmäsin netissä listaan, missä oli listattu animaatioita, jotka perustuivat johonkin klassikkokirjaan. Huomasin, että tästä kirjasta tehty japanilainen animaatiosarja on esitetty myös Suomessa, vaikken minä sitä koskaan lapsena katsonutkaan. Sain animaation käsiini ja olen katsonut sitä vähän matkaan, mutta ainakin sen pätkän perusteella minkä näin, pidän kirjasta enemmän. Kirjassa päähenkilö on vanhempi ja menee korkeakouluun, animaatiossa hän pääsee lukioon.

Setä Pitkäsääri kertoo Judy Abbotista, joka on 17-vuotias orpolapsi. Hän on koko elämänsä asunut orpokodissa tehden vaatimattomia töitä ja huolehtien nuoremmista lapsista. Kuitenkin eräs orpokotia valvovan johtokunnan jäsen päättää kustantaa Judyn korkeakouluun, jotta hän voisi opiskella ja tulla suureksi kirjailijaksi. Ehtona tälle nimettömänä pysyvä johtokunnan jäsen haluaa saada kirjeen Judylta joka kuukausi, jotta tämä kertoisi muun muassa opiskelustaan. Vastauksia Judy ei kuitenkaan saisi. Judy osoittaa kirjeensä "Setä Pitkäsäärelle", sillä muuta hän ei ole miehestä nähnyt kuin hänen pitkän varjonsa.

Voisi sanoa, että kirja koostuu kahdesta osasta; alkuasetelman selittämisestä ja Judyn kirjeistä. Kesti vähän aikaa ennen kuin tarina alkoi minua kiinnostaa, mutta muutaman Judyn kirjeen luettuani olin koukussa. Lukemista oli vaikea lopettaa, toisaalta myöskin siksi ettei kirjaa ole jaettu lukuihin, vaan kirjeet jatkuvat peräkkäin. Oli hauskaa seurata, miten Judy aloitti ja lopetti kirjeensä eri tavalla melkein joka kerta, ja kuinka nopeasti hänen mielensä muuttui kirjeestä toiseen, kun seurasi kirjeiden päivämääriä.

Tällainen asetelma oli minulle uusi, en ole koskaan ennen lukenut kirjaa, jonka tarina etenisi yksinpuheluna vain kirjeiden kautta. Toisaalta se on aika yksipuolista; lukija saa kuulla tarinasta vain yhden henkilön näkökulman ja siitäkin vain sen osan, mitä hän päättää kirjoittaa. Mutta toisaalta se oli minusta jotenkin virkistävää, mielikuvitukseni pääsi laukkaamaan vapaana. Pohdin lukiessani mitäköhän asioita Judy on ehkä ymmärtänyt väärin tai mitä hän on jättänyt kertomatta. En tiedä kuinka yleinen tällainen kertomisratkaisu on, mutta minusta tuntuu että tämä samainen tarina ja tyyli millä se on kerrottu sopisi hyvin myös modernimpaan versioon (olisi kiinnostavaa lukea 2000-luvun Setä Pitkäsäärestä!).

Tarinan lopussa on pieni käänne, joka ei kuitenkaan minulle tullut yllätyksenä, sillä olin vahingossa spoilannut itseäni. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli hauskaa tunnistaa ne pienet vihjeet, jotka viittasivat yllätykseen. Luulen kuitenkin, että ilman spoilaantumistakin olisin arvannut loppuratkaisun etukäteen vihjeiden perusteella.

Setä Pitkäsääri oli oikein ihastuttava kirja, vaikka viimeksi luin tyttökirjoja ala-asteella. Kirjaa oli kiva lukea, mutta kyllähän se vanhanaikainen kirjoitustyyli vähän häiritsi ja Judy oli ärsyttävä paikoitellen. Jos lukutunnelma olisi täydet viisi tähteä, tarina olisi ehkä kolme.
Myöskin koko "setä"-aspekti sai kulmani vähän nousemaan; sedästä tuli aluksi mieleen vain "namusetä" ja alkuperäisestä nimestä Daddy-Long-Legs taas saa väärän mielikuvan "isukki". Judyn ja sedän suhde olikin mielestäni vähän arveluttava, mutta ehkä sen voi laittaa aikakauden piikkiin.

Voin tätä siis suositella kaikille tyttökirjoista pitäville ja heillekin, jotka eivät niitä lue, jos tykkäävät historiallisista kirjoista. Minusta oli mielenkiintoista kuulla sen ajan tyttöjen koulunkäynnistä ja lukea Judyn "arastavasta anarkiasta". Kun otin tarinan vastaan sellaisena kuin se oli, nautin sen lukemisesta oikein paljon, puutteista huolimatta. Luin tämän kirjan kyllä juuri sopivaan aikaan.

Tällä kirjalla saan merkattua kirjabingoon ensimmäisen ruutuni "alle 200 sivua"!