keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kirjabingoni tulokset

Le Masque Rogue -blogin Emilie pisti kesän kunniaksi kirjabingon (joka päättyy tänään), mikä oli minusta oikein mahtava idea! Pidän juuri tällaisista haasteista. Mikään ei ole sen tyydyttävämpää kuin rastia kirja/tehtävä/kohde pois listalta.

Minun tuloksesi kirjabingossa on siis tällainen:




Yli 500 sivua: Hypnotisoija
Lainattu kirja: Iskän salaisuus
Palkittu kirja: Vain pahaa unta
Alle 200 sivua: Setä Pitkäsääri
Kuuluu kirjasarjaan: Annan nuoruusvuodet
Klassikko: Aikakone

Sain siis yhden bingon aikaiseksi, mistä olen tyytyväinen, mutta vähän harmittaa silti että bingo loppui jo. Minulla oli nimittäin suunnitelmia rastia vielä lisää kohtia... Tällä hetkellä minulla on esimerkiksi kesken Pikku prinsessa -kirja, josta katsoin myös elokuvaversion ja näin ollen olisin sillä saanut rastittua "Kirja&elokuva"-kohdan. Kesken minulla on myös Lolita, jolla olisin saanut rastittua "Venäläisen kirjailijan". Olisin saanut myös rastittua kohdan "Sarjakuva", sillä luin mm. Persepoliksen uudestaan, mutta koska en jaksanutkaan blogata siitä, en kehtaa sitä rastittaakaan.

Tämä oli kuitenkin oikein veikeä haaste ja toivon, että joku järjestäisi sen myös myöhemmin uudestaan eri kohdilla!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut bingosta! Pikku Prinsessa on aivan ihana kirja, tai näin ainakin muistan lapsuudestani, jolloin sitä viimeksi luin. Elokuvana en sitä ehkä ole nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itse nuorena vuoden 1995 elokuvan, josta pidin. Jonkin aikaa sitten äitini sitten kertoi, että luki Pikku Prinsessaa lapsena, joten innostuin lukemaan sen nyt :) Tällä kertaa katsoin ennen kirjaa vuoden 1939 elokuvan, jossa päätähtenä on Shirley Temple. Siitä en hirveästi pitänyt eli varovaisesti voisin suositella vuoden -95 elokuvaa mieluummin, vaikka sen katselusta onkin aikaa :)

      Poista