Kesän luetut 2013

Kesä on loppumaisillaan ja illat pimenevät... mutta mikäs sen parempaa kuin kärrätä kirjastosta kasan kirjoja, kääriytyä peittoon ja villasukkiin, ja unohtaa talven tulo hyvän kirjan parissa.
Koska en lue niin paljon kuukausittain, ajattelin kerätä tähän kesän aikana lukemani eli siis kesäkuun, heinäkuun ja elokuun kirjat.
__________________________________

Stephenie Meyer:
Twilight (2005)

Tämän luin kesäkuun alussa, kun olin (taas) keskellä pääsykoerumbaa. Olin päättänyt jo tammikuussa, etten lue mitään muuta kuin pääsykoekirjoja ennen kuin pääsykokeet ovat ohi. Viime metreillä aloin kuitenkin tuntea pääni hajoavan, joten luovutin ja päätin sallia itselleni "aivot off-asentoon" -kirjan iltalukemiseksi. Sukulaisen hyllystä löytyi Twilight, jonka ajattelin olevan paras kirja juuri siihen hetkeen; tästä en ainakaan innostuisi liikaa että pääsykoekirjat unohtuisi. Taisin kuitenkin olla enemmän puutteessa kuin olin ajatellutkaan, koska en malttanut laskea kirjaa käsistäni... Olin teininä yksi näistä Twilight-faneista, mutta en ollut sen vaiheen jälkeen lukenut Meyerin kirjoja. Nyt huomasin Twilightin naurettavat puolet, mutta siltipähän jaksoin lukea ja välillä jopa tykkäsin! Kai tässä kirjassa jokin vetovoima sittenkin on. Samaan syssyyn ajattelin lukevani New Moonin, mutta en kestänyt kuin kaksi ensimmäistä sivua...

Thomas Harris:
Punainen lohikäärme (1981)
Uhrilampaat (1988)

Charlaine Harris:
Dead Until Dark (2001)
Living Dead in Dallas (2002)
Club Dead (2003)
Dead to the World (2004)
Dead as a Doornail (2005)
Definitely Dead (2006)
All Together Dead (2007)

Vanhempieni luona ollessa aloitin tämän sarjan lukemisen uudelleen. Luin kirjoja kuitenkin siihen tahtiin, etten ehtinyt blogata kuin vain ensimmäisestä kirjasta. Seuraavien kirjojen juonet sekoittuivat autuaasti keskenään, enkä enää muista mistä kirjasta tykkäsin eniten... Joka kirjassa oli jotain kivaa, yleensä kuitenkin joko kirjan alku tai loppu olivat tylsiä. Aloin huomata pientä toistoa rakenteessa, tuntui siltä että kun kirjan varsinainen juoni oli saatu päätökseen, alkoi ikäänkuin uusi tarina/pohjustus seuraavaan kirjaan. Nämä pohjustukset teki mieli hypätä yli ja jatkaa vain suoraan seuraavaan kirjaan... 7.kirjassa tosiaan alkoi sitten Sookie pursuta korvista ja ties mistä, joten lopetin siihen. Jatkan kun jaksan. Lainasin kirjastosta myös Sookie Stackhouse -novellikokoelman, ehkä sen avulla voisi yrittää palautua tähän maailmaan taas takaisin.

Jaana Kapari-Jatta:
Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)

Thomas Harris: Uhrilampaat (1988)

Uhrilampaat (1995, 6.painos) / Silence of the Lambs (1988)
Gummerus
350 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Käyttäytymistieteiden laitos, FBI:n sarjamurhia tutkiva osasto, sijaitsee Quanticon poliisirakennuksen pohjakerroksessa puoliksi maan alla."

Oli pienestä kiinni, etten kesken lukemisen olisi huijannut ja katsonutkin elokuvan. Juoni oli niin jännittävä! Tai no, oikeastaan tunsin juonen jo ennestään, kuten monet muutkin, mutta silti tarina imaisi mukaansa.

Thomas Harrisin Uhrilampaat kertoo sarjamurhaajasta, kuten edellinenkin osa Punainen lohikäärme. Tällä kertaa päähenkilönä on nuori ja viehättävä Clarice Starling, joka opiskelee poliisiopistossa ja jonka tavoitteena on päästä analyytikoksi FBI:n Käyttäytytymistieteiden laitokselle. Vaikka hän onkin vasta opiskelija, hänelle annetaan erikoislaatuinen tehtävä: haastatella vankimielisairaalassa olevaa Hannibal Lecteriä. Tämän seurauksena Starling imaistaan nopeasti sarjamurhaaja Buffalo Billin etsintään, joka nylkee isokokoisia naisia. Tulee kilpajuoksu ajan kanssa, kun taas uusi uhri katoaa ja Starlingilla on vain muutama päivä aikaa saada Hannibal auttamaan heitä Buffalo Billin etsinnässä.

Pidin tästä tästä kirjasta enemmän kuin Punaisesta lohikäärmeestä. Samoja elementtejä löytyy molemmista, molemmissa oli myös suunnilleen samat heikkoudet, mutta tässä yksi tärkeimmiksi henkilöiksi nousi Hannibal Lecter, mistä pidin! Jokin siinä lipevässä, nokkelasanaisessa terapeutissa/sarjamurhaajassa vain kiehtoo. Luin kirjaa monen päivän ajan, yleensä aina aamuisin ennen töihin lähtöä ja sitten taas illalla. Oli kiva venyttää kirjaa ja pysyä jännityksessä työpäivien aikana (jotain pitää olla että jaksaa!), mutta huonojakin puolia tässä tyylissä oli. Suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu 4 päivän aikana, mutta koska itse venytin lukemista, unohdin muutaman tärkeän asian jotka oli mainittu, pari muka-merkitykseksetöntä lausetta, joilla olikin merkitystä sitten myöhemmin...

Ajattelin aluksi, että Buffalo Bill ja hänen kiinniottamisensa olisi pääjuoni, ja Clarice Starling "väline", jolla tämä juoni saavutetaan -- mutta loppua kohden mentäessä tulinkin siihen tulokseen, että vaikka Buffalo Bill on suuressa osassa, niin kyse on enemmänkin Hannibalin ja Starlingin suhteesta. Varsinkin kun loppupuolella annettiin paljon sivuaikaa Hannibalille ja Buffalo Billin siepattu tyttö unohdettiin pitkäksi aikaa. Minua tämä ei haitannut lainkaan (yllätys yllätys), halusinkin eniten lukea Hannibalista. Ja vihdoinkin minulle selvisi mitä kirjan nimi tarkoittaa! Vaikka alkuperäinen nimi on kyllä paljon osuvampi. Sekin kertoo siitä, että Hannibalin ja Starlingin suhteella oli merkitystä, ehkä saan tietää siitä lisää seuraavassa osassa?

Kirjassa oli paljon pitkiä vuoropuheluita, jotka hieman häiritsivät minua, myös Punaisessa lohikäärmeessä. Tietynlaista vaihtelua se toi fantasiakirjojen ylenpalttisista kuvailuista, mutta etäännytti minua hahmoista. Olisin kaivannut edes hiukan enemmän tunteiden ja ilmeiden kuvailemista. Menin myös välillä sekaisin, että kumpikas tässä nyt puhuukaan ja piti alkaa laskea sivun alusta. En myöskään oikein samaistunut Starlingiin, en saanut otetta. Monessa pelottavassa kohdassa mietin, että eikö naisen pitäisi tuntea edes vähän paniikkia? Sitten tajusin, että kyllä hän tuntee, mutta kirjailijan sanavalinnat eivät oikein välittäneet tunnetta, ainakaan minulle. Esimerkiksi jännittävissä kohdissa tahti muuttui nopeaksi, mutta ihoni ei noussut kananlihalle eikä minua pelottanut. Enemmänkin spurtti lenkkireissulla kuin pakojuoksu henkensä edestä, jos yrittäisin kuvailla. Koska tarinaan liittyi paljon psykologisia piirteitä, jotkut termit hämmensivät minua, mutta ei niin paljon että se olisi estänyt minua lukemasta. Pari kertaa kyllä jäin miettimään mitä muutamat poliisitermit tarkoittivat, varsinkin kun tarina on jo kirjoitettu 80-luvulla, eikä sen ajan poliisiteknologia ole tuttua minulle.

Onneksi kirjailija kertoi varovasti Hannibalista ja tämän näkökulmasta. En malttanut odottaa Hannibalin PoV-lukuja, mutta silti vähän pelkäsin illuusion särkyvän. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Hieman harmitti, kun hänestäkin paljastettiin "heikkous", mutta toisaalta sen sanoi vain yksi hahmoista, niin eihän se välttämättä mennyt nappiin. Kyllä tämän kirjan perusteella luen ainakin vielä seuraavan osan, Hannibalin. Nimi ainakin kuulostaa lupaavalta!

P.S. Aikaisemmin väitin etten ole dekkareiden ystävä, mutta tähän asti olen pitänyt Harrisin kirjoista sekä tajusin, että yksi suosikkimangani/animeni Death Note on oikeastaan dekkari sekin. Tykkäänkö siis sittenkin dekkareista? Hmm...

Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Punainen lohikäärme (1995, 6.painos) / Red Dragon (1981)
Gummerus
377 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

"Will Graham viittoili Crawfordia istumaan talon ja meren väliin asetetun puutarhapöydän ääreen ja ojensi hänelle lasillisen jääteetä."

Tarvitsin pitkälle junamatkalle lukemista, joten suuntasin askeleeni kirjastoon pari päivää ennen lähtöä. Yritin muistella to-be-read-100-listaani (joka on edelleen kyllä kesken), mutta en saanut päähäni kuin Vladimir Nabokovin Lolitan, joka minun on pitänyt lukea jo pitkän aikaa. Hyllystä ei kuitenkaan edelleenkään löytynyt kuin vanha (80-luvun?) painos, jonka kannessa on alaston nainen suihkussa ja iskulauseet lupaavat kiellettyä erotiikkaa tai jotain muuta yhtä hienostunutta. Olen vähän epäileväinen vanhan suomennoksen takia, mutta täytyy myöntää, että suurin ongelmani on tuo kansi. Olen niin pinnallinen, etten kehtaisi lukea julkisella paikalla kirjaa, jonka kansi muistuttaa pornoelokuvan mainosta.

Silmäiltyäni nopeasti läpi kirjaston englanninkielisen hyllyn, huomasin Thomas Harrisin The Silence of the Lambsin. Olen katsonut NBC:n Hannibal-sarjaa (itseasiassa juuri pari päivää sitten katsoin viimeisen jakson), joka sai minut kiinnostumaan Thomas Harrisin luomista hahmoista uudelleen, kun Anthony Hopkinsin tähdittämien elokuvien katsomisesta on jo aikaa. Minulle selvisi, että Punainen lohikäärme ilmestyi ennen Uhrilampaita, joten lainasin sen ja otin mukaan junamatkalle.

Punainen lohikäärme kertoo Will Grahamista, hommansa lopettaneesta murhapoliisista, joka kutsutaan takaisin auttamaan rituaalimurhaajan kiinniottamisessa. Grahamilla on poikkeuksellinen kyky päästä rikollisten pään sisään ja aavistaa näiden liikkeitä. Hän joutuu kuitenkin myös pyytämään apua jo kiinniottamaltaan psykopaatilta, Hannibal Lecteriltä.
Tarina oli jännittävä, mutta täytyy myöntää, että ilman tylsistymistä junassa en varmaan olisi lukenut kirjaa niin monta tuntia putkeen. Ja olen varma, että juonenkäänteet olisivat olleet minulle paljon hiostavampia, jos en olisi nähnyt samannimistä elokuvaa. Loppukäänne ei tullut yllätyksenä, vaikka kovasti olisinkin halunnut! En yleensä lue jännäreitä, dekkareita tai trillereitä sen puoleen, mutta ymmärsin nyt mikä viihde näissä piilee. Vähän niin kuin minä ja kauhuelokuvat: hirvittää katsoa, mutta ei voi silti lopettaa, koska haluaa tietää loppuratkaisun ennen kuin voi rauhoittua. Tämänkin kirjan tapauksessa se toimi, vaikka tiesi loppuratkaisun. Oli mielenkiintoista lukea miten Graham tulkitsee johtolankoja ja kuinka hän pääsee murhaajan jäljille.

Kirjassa parhainta oli se, kun vaihdettiin näkökulmia - varsinkin silloin, kun päästiin lukemaan rituaalimurhaajan ajatuksia. En tiedä kuinka yleistä on "paljastaa" murhaaja puolessa välissä kirjaa, mutta ainakin tähän kirjaan se sopi. Kirjan alussa mielipiteeni murhaajasta oli pinnallisesti vain inhoa herättävä, ja lukijana olin Willin puolella ja toivoin Willin saavat hänet pian kiinni. Aloin kuitenkin yllättäen tuntea murhaajaa kohtaan sääliä ja jopa toivoin, että hän löytäisi onnen! Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, kun murhaajan taustoista kerrottiin noin paljon, mutta en silti uskonut niiden kappaleiden olevan koskettavimmat osat koko kirjassa.

Suomennos ei kyllä hirveästi vakuuttanut minua. Kirjasta on toki uudempiakin painoksia, johon virheet on varmasti korjattu, mutta tätä lukiessa minua häiritsi mm. aikamuotojen muuttuminen yhtäkkiä imperfektistä preesensiin silloin tällöin. Muutama vanhahtava sana löytyi myös.
Mielenkiintoista oli verrata hahmoja Hannibal-sarjan hahmoihin, vaikka tv-sarja ei kovin tarkasti perustukaan Punaisen lohikäärmeen hahmoihin. Tv-sarjan Tri Alana Bloom olikin kirjassa mies (Tri Alan Bloom) ja myös reportteri Freddie Lounds oli kirjassa mies.

Kirja ei ollut mahdottoman upea tai nerokas, mutta nautin sen lukemisesta, ja uskon että olisin nauttinut vielä enemmän, jos en olisi jo tuntenut juonta. En välttämättä tartu sen herkemmin jännäreihin tämän jälkeen, mutta Harrisin Uhrilampaat aion kuitenkin vielä lukea.

PS. Tiedättekö muita hyviä kirjoja, jotka kerrotaan (osittain) "pahiksen" näkökulmasta?