Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Punainen lohikäärme (1995, 6.painos) / Red Dragon (1981)
Gummerus
377 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

"Will Graham viittoili Crawfordia istumaan talon ja meren väliin asetetun puutarhapöydän ääreen ja ojensi hänelle lasillisen jääteetä."

Tarvitsin pitkälle junamatkalle lukemista, joten suuntasin askeleeni kirjastoon pari päivää ennen lähtöä. Yritin muistella to-be-read-100-listaani (joka on edelleen kyllä kesken), mutta en saanut päähäni kuin Vladimir Nabokovin Lolitan, joka minun on pitänyt lukea jo pitkän aikaa. Hyllystä ei kuitenkaan edelleenkään löytynyt kuin vanha (80-luvun?) painos, jonka kannessa on alaston nainen suihkussa ja iskulauseet lupaavat kiellettyä erotiikkaa tai jotain muuta yhtä hienostunutta. Olen vähän epäileväinen vanhan suomennoksen takia, mutta täytyy myöntää, että suurin ongelmani on tuo kansi. Olen niin pinnallinen, etten kehtaisi lukea julkisella paikalla kirjaa, jonka kansi muistuttaa pornoelokuvan mainosta.

Silmäiltyäni nopeasti läpi kirjaston englanninkielisen hyllyn, huomasin Thomas Harrisin The Silence of the Lambsin. Olen katsonut NBC:n Hannibal-sarjaa (itseasiassa juuri pari päivää sitten katsoin viimeisen jakson), joka sai minut kiinnostumaan Thomas Harrisin luomista hahmoista uudelleen, kun Anthony Hopkinsin tähdittämien elokuvien katsomisesta on jo aikaa. Minulle selvisi, että Punainen lohikäärme ilmestyi ennen Uhrilampaita, joten lainasin sen ja otin mukaan junamatkalle.

Punainen lohikäärme kertoo Will Grahamista, hommansa lopettaneesta murhapoliisista, joka kutsutaan takaisin auttamaan rituaalimurhaajan kiinniottamisessa. Grahamilla on poikkeuksellinen kyky päästä rikollisten pään sisään ja aavistaa näiden liikkeitä. Hän joutuu kuitenkin myös pyytämään apua jo kiinniottamaltaan psykopaatilta, Hannibal Lecteriltä.
Tarina oli jännittävä, mutta täytyy myöntää, että ilman tylsistymistä junassa en varmaan olisi lukenut kirjaa niin monta tuntia putkeen. Ja olen varma, että juonenkäänteet olisivat olleet minulle paljon hiostavampia, jos en olisi nähnyt samannimistä elokuvaa. Loppukäänne ei tullut yllätyksenä, vaikka kovasti olisinkin halunnut! En yleensä lue jännäreitä, dekkareita tai trillereitä sen puoleen, mutta ymmärsin nyt mikä viihde näissä piilee. Vähän niin kuin minä ja kauhuelokuvat: hirvittää katsoa, mutta ei voi silti lopettaa, koska haluaa tietää loppuratkaisun ennen kuin voi rauhoittua. Tämänkin kirjan tapauksessa se toimi, vaikka tiesi loppuratkaisun. Oli mielenkiintoista lukea miten Graham tulkitsee johtolankoja ja kuinka hän pääsee murhaajan jäljille.

Kirjassa parhainta oli se, kun vaihdettiin näkökulmia - varsinkin silloin, kun päästiin lukemaan rituaalimurhaajan ajatuksia. En tiedä kuinka yleistä on "paljastaa" murhaaja puolessa välissä kirjaa, mutta ainakin tähän kirjaan se sopi. Kirjan alussa mielipiteeni murhaajasta oli pinnallisesti vain inhoa herättävä, ja lukijana olin Willin puolella ja toivoin Willin saavat hänet pian kiinni. Aloin kuitenkin yllättäen tuntea murhaajaa kohtaan sääliä ja jopa toivoin, että hän löytäisi onnen! Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, kun murhaajan taustoista kerrottiin noin paljon, mutta en silti uskonut niiden kappaleiden olevan koskettavimmat osat koko kirjassa.

Suomennos ei kyllä hirveästi vakuuttanut minua. Kirjasta on toki uudempiakin painoksia, johon virheet on varmasti korjattu, mutta tätä lukiessa minua häiritsi mm. aikamuotojen muuttuminen yhtäkkiä imperfektistä preesensiin silloin tällöin. Muutama vanhahtava sana löytyi myös.
Mielenkiintoista oli verrata hahmoja Hannibal-sarjan hahmoihin, vaikka tv-sarja ei kovin tarkasti perustukaan Punaisen lohikäärmeen hahmoihin. Tv-sarjan Tri Alana Bloom olikin kirjassa mies (Tri Alan Bloom) ja myös reportteri Freddie Lounds oli kirjassa mies.

Kirja ei ollut mahdottoman upea tai nerokas, mutta nautin sen lukemisesta, ja uskon että olisin nauttinut vielä enemmän, jos en olisi jo tuntenut juonta. En välttämättä tartu sen herkemmin jännäreihin tämän jälkeen, mutta Harrisin Uhrilampaat aion kuitenkin vielä lukea.

PS. Tiedättekö muita hyviä kirjoja, jotka kerrotaan (osittain) "pahiksen" näkökulmasta?