Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa (1888)

Pikku prinsessa (7. painos 1965) / Sara Crewe (1888) vai A Little Princess (1905) ?
WSOY
191 s.
kansi: Alf Danning
kieli: suomi (suomentanut ?)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Pimeänä ja koleana talvipäivänä, jolloin Lontoon kadut verhosi niin sakea ja raskas sumu, että lyhtyjen täytyi olla sytytettyinä ja kauppojen ikkunoiden valaistuina pitkin päivää niin kuin iltaisin, istui pieni tyttö isänsä kanssa ajurinvaunuissa, jotka hitaanlaisesti vierivät suuria katuja."

Aloitin tämän lukemisen Annan nuoruusvuosien jälkitunnelmissa, koska kaipasin lisää elämäniloista tyttötarinaa, mikä kuitenkin koitui Pikku prinsessan kohtaloksi. Pidin Anna-kirjasta paljon, joten tämä ei voinut välttyä vertailusta siihen.

Nuorena katsoin vuoden -95 Pikku prinsessa -elokuvan, mistä pidin. Tällä kertaa katsoin kuitenkin vuoden -39 elokuvan ennen kirjan lukemista, kun se sattumalta löytyi kirjastosta. En tästä Shirley Templen tähdittämästä elokuvasta niinkään välittänyt, vaikka olihan siinä yksi oikein kaunis kohtaus. Myös elokuvan katsominen ennen kirjaa saattoi jollain tavalla vaikuttaa tarinasta nauttimiseeni.

Pikku prinsessa kertoo pienestä tytöstä nimeltä Saara Crewe, joka on asunut lapsuutensa Intiassa orjien ja palvelijoiden keskellä. Hänen rikas isänsä vie hänet Lontooseen, tyttöjen sisäoppilaitokseen, jossa hänen hemmoteltu elämäntyylinsä jatkuu. Hemmottelustaan huolimatta Saara on viisas, kohtelias ja omaa erittäin vilkkaan mielikuvituksen. Hän saakin nopeasti ystäviä kertoen heille satuja. Sitten kesken syntymäpäiviensä hän saa kohtalokkaan kirjeen, joka vie hänet rikkauksista ryysyihin.

Tarina laahasi alussa melko pitkään enkä oikein päässyt tarinaan missään vaiheessa sisään. Se oli kuitenkin helppolukuinen; kun alussa luin muutaman sivun kerrallaan, puoleen väliin päästyäni lukemisesta tuli helpompaa. Tämä kirja ei ollut missään nimessä huono eikä minun täytynyt pakottaa itseäni lukemaan, mutta melko keskinkertainen lukukokemus kuitenkin oli. Saaran hahmo ärsytti minua paikoitellen. Tarinan alussa hän on vain 7-vuotias, mutta kuitenkin hänen viisauttaan ja oikeudentajuaan ja persoonaa kaikin puolin kehutaan niin paljon, että Saara kuulostaa täydelliseltä. Rikas, mutta ei omahyväinen. Kaunis, mutta ei turhamainen. Kääntää toisen posken ilkeyden edessä. Tarinan sekaan oli kuitenkin hivutettu pieniä vihjauksia hänen heikkouksiinsa, ja silti en voinut olla ärtymättä. Olisin kaivannut jotain selkeää huonoa piirrettä, Saara ei vaikuttanut nimittäin aidolta.

Kun Saara kohtaa menetyksen kirjan alkupuolella, ajattelin että onpas tämä erilainen ja realistinen lastenkirja ja aloin odottaa lopulta paljon. Loppu oli kuitenkin melko tylsä ja arvattavissa, ja minua se harmitti. Tämähän on kehuttu klassikko, mutta minuun se ei oikein iskenyt. Kirjasta jäi myöskin puuttumaan se sadun taianomainen tunnelma, joka elokuvissa oli. Minulle sitä tunnelmaa ei riittänyt luomaan kuvailu siitä, kuinka Saara kuvittelee olevansa prinsessa.

Ainoa asia mikä minua häiritsemään, on tämän kirjan suomennos. Kirjassa itsessään lukee "suomennos teoksesta Sara Crewe", mutta kirjan nimi on "Pikku prinsessa". Tutkin vähän asiaa ja selvisi, että Hodgson Burnett on kirjoittanut tästä tarinasta kaksi versiota: vuonna 1888 teoksen nimeltä Sara Crewe or what happened at Miss Minchin's ja vuonna 1905 A Little Princess: Being the whole story of Sara Crewe now told for the first time. Sen verran ymmärsin, että vuoden 1905 versio on pidempi. Kummasta versiosta tämä suomennos on siis käännetty? Onko tämä yksi niistä lyhennetyistä suomeksi käännetyistä lastenkirjoista? Nyt tekee mieli lukea esimerkiksi Annan nuoruusvuodet uudestaan alkuperäinen teos toisessa ja suomennos toisessa kädessä...

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1908)

Annan nuoruusvuodet (16. painos, 1994 [1. painos 1920]) / Anne of Green Gables (1908)
WSOY
282 s.
kansi: Eeli Jaatinen
kieli: suomi (suomentanut Hilja Vesala)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★★

"Rouva Rachel Lynden asunto oli juuri siinä, missä Avonlean maantie painui pieneen leppien ja fuksiapensaiden reunustamaan notkoon."

En muista minkä takia tartuin tähän kirjaan alunperin, mutta tiesin kirjan ennestään nimeltä ja olin saattanut pohtia sen lukemista aiemmin. Luin pienenä Tiina ja Laura-kirjoja, mutta en oikeastaan ollut koskaan tyttökirjojen suuri ystävä. Melko nuorena, jo ala-asteella, siirryin lukemaan fantasiakirjoja, realististen tyttö- ja nuortenkirjojen jäädessä taakse. Mutta nähtävästi minun aikani tyttökirjojen kanssa on vihdoin tullut, sillä viime aikoina minua ovat tällaiset romanttiset kirjat kiinnostaneet. Saa nähdä milloin innostun ja tartun Jane Austeninkin tuotantoon!

Annan nuoruusvuodet kertoo vanhoista sisaruksista, Matthewsta ja Marillasta, jotka asuvat Vihervaarassa, pienessä kylässä jossa kaikki tuntevat toisensa. Sisarukset toteavat, että Matthew tarvitsee apua peltotöissä, joten he päättävät adoptoida nuoren pojan. Juna tuo kuitenkin tullessaan 11-vuotiaan tytön, Anna Shirleyn. Anna on punatukkainen rämäpää, joka saa heti Vihervaarassa juorut liikkeelle. Annan mielikuvitus ja dramatiikan halu on pohjaton, ja hän aiheuttaakin melua ja melskettä minne tahansa meneekin. Hillitty Marilla ei ole kuitenkaan varma, haluaako hän pitää tämän jatkuvasti pälpättävän pikkutytön...

Minulla oli jonkinlaisia ennakkoluuloja tätä kirjaa/sarjaa kohtaan, joten pääsin lukemaan tämän kirjan ilman suurempia odotuksia. Ja minähän ihastuin tähän tarinaan ja Annaan. Aluksi minua ärsytti Anna ja hänen loputtoma pälpätyksensä, mutta pikku hiljaa aloinkin pitää hänestä, Matthewin tapaan. En muista missä vaiheessa aloin kannustaa Annaa hänen tempauksissaan, mutta lukeminen oli silti mukavaa alusta lähtien. Jokin tässä tarinassa vain sai minut hyvälle tuulelle. En ole varma onko se tämän tyylilajin, romantiikan, aikaansaannosta vai onko kyse vain tästä tarinasta, mutta Annan nuoruusvuodet sai minut haluamaan lisää tällaisia tarinoita. Sellaisia, jotka saa olon lämpimäksi. Juuri tällaisia kirjoja on kiva lukea ennen nukkumaanmenoa!

Kirjan kieli oli välillä hassunkuuloista, mutta sen voi luultavasti laittaa ilmestymisajankohdan piikkiin. Kyllähän siihen lopulta tottui, ja saattoi se tuoda osansa tarinan tunnelmaankin. Painos sen sijaan oli huono, koska sieltä täältä puuttui lauseita tai jonkin lauseen tilalla oli edellinen lause kahteen kertaan. Kirjoitusvirheet voi antaa anteeksi, mutta kokonaisten lauseiden puuttumista ei. Melko outoa, että näin suuria virheitä on päässyt käymään, kun lukemani painos oli jo kuudestoista.

Kirja koostuu Annan seikkailuista ja toilailuista, joista kerrotaan vuoron perään. Aika kuluu samalla eteenpäin ja välillä tehdään melkein vuodenkin harppauksia. Tällaiselle kirjalle sopi happy-go-lucky-kerronta, jossa ei ole kiire mihinkään eikä juonen eteenpäin vieminen ole tarinan pääasia. Yllätyin silti kuinka nopeasti aika kulki kirjan loppupuolella, vähän liiankin nopeasti minun mielestäni. Tuntui siltä, että Annan elämän vaiheita vain lueteltiin, jotta päästäisiin tiettyyn kohtaan hänen elämäänsä ennen kirjan viimeistä sivua. Tällainen kiiruhtaminen toi vähän oudon maun suuhuni seuraavaa osaa ajatellen, vaikka ehdottomasti aion jatkaa sarjan lukemista.

Kirjaa lukiessani tajusin, että olen nähnyt jonkin matkaa tähän sarjaan perustavaa tv-sarjaa, Anna ystävämme. Löysin sarjan dvd-boxin yllättäen kirjastostani ja nappasin sen aikailematta mukaani. Mutta kotona aloin miettiä, uskallanko sittenkään vielä katsoa sarjaa. Kuinka pitkälle sarjaa voi katsoa ilman että spoilaantuu kirjan jatko-osista?

Rastin tällä kirjalle kirjabingosta kohdan "Kuuluu kirjasarjaan".

Jean Webster: Setä Pitkäsääri (1912)

Setä Pitkäsääri (7. painos, 1994) / Daddy-Long-Legs (1912)
WSOY
176 s.
kuvitus: Jean Webster
kansi: ?
kieli: suomi (suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgren)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä - se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian."

Kuulin sattumalta tästä kirjasta. Törmäsin netissä listaan, missä oli listattu animaatioita, jotka perustuivat johonkin klassikkokirjaan. Huomasin, että tästä kirjasta tehty japanilainen animaatiosarja on esitetty myös Suomessa, vaikken minä sitä koskaan lapsena katsonutkaan. Sain animaation käsiini ja olen katsonut sitä vähän matkaan, mutta ainakin sen pätkän perusteella minkä näin, pidän kirjasta enemmän. Kirjassa päähenkilö on vanhempi ja menee korkeakouluun, animaatiossa hän pääsee lukioon.

Setä Pitkäsääri kertoo Judy Abbotista, joka on 17-vuotias orpolapsi. Hän on koko elämänsä asunut orpokodissa tehden vaatimattomia töitä ja huolehtien nuoremmista lapsista. Kuitenkin eräs orpokotia valvovan johtokunnan jäsen päättää kustantaa Judyn korkeakouluun, jotta hän voisi opiskella ja tulla suureksi kirjailijaksi. Ehtona tälle nimettömänä pysyvä johtokunnan jäsen haluaa saada kirjeen Judylta joka kuukausi, jotta tämä kertoisi muun muassa opiskelustaan. Vastauksia Judy ei kuitenkaan saisi. Judy osoittaa kirjeensä "Setä Pitkäsäärelle", sillä muuta hän ei ole miehestä nähnyt kuin hänen pitkän varjonsa.

Voisi sanoa, että kirja koostuu kahdesta osasta; alkuasetelman selittämisestä ja Judyn kirjeistä. Kesti vähän aikaa ennen kuin tarina alkoi minua kiinnostaa, mutta muutaman Judyn kirjeen luettuani olin koukussa. Lukemista oli vaikea lopettaa, toisaalta myöskin siksi ettei kirjaa ole jaettu lukuihin, vaan kirjeet jatkuvat peräkkäin. Oli hauskaa seurata, miten Judy aloitti ja lopetti kirjeensä eri tavalla melkein joka kerta, ja kuinka nopeasti hänen mielensä muuttui kirjeestä toiseen, kun seurasi kirjeiden päivämääriä.

Tällainen asetelma oli minulle uusi, en ole koskaan ennen lukenut kirjaa, jonka tarina etenisi yksinpuheluna vain kirjeiden kautta. Toisaalta se on aika yksipuolista; lukija saa kuulla tarinasta vain yhden henkilön näkökulman ja siitäkin vain sen osan, mitä hän päättää kirjoittaa. Mutta toisaalta se oli minusta jotenkin virkistävää, mielikuvitukseni pääsi laukkaamaan vapaana. Pohdin lukiessani mitäköhän asioita Judy on ehkä ymmärtänyt väärin tai mitä hän on jättänyt kertomatta. En tiedä kuinka yleinen tällainen kertomisratkaisu on, mutta minusta tuntuu että tämä samainen tarina ja tyyli millä se on kerrottu sopisi hyvin myös modernimpaan versioon (olisi kiinnostavaa lukea 2000-luvun Setä Pitkäsäärestä!).

Tarinan lopussa on pieni käänne, joka ei kuitenkaan minulle tullut yllätyksenä, sillä olin vahingossa spoilannut itseäni. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli hauskaa tunnistaa ne pienet vihjeet, jotka viittasivat yllätykseen. Luulen kuitenkin, että ilman spoilaantumistakin olisin arvannut loppuratkaisun etukäteen vihjeiden perusteella.

Setä Pitkäsääri oli oikein ihastuttava kirja, vaikka viimeksi luin tyttökirjoja ala-asteella. Kirjaa oli kiva lukea, mutta kyllähän se vanhanaikainen kirjoitustyyli vähän häiritsi ja Judy oli ärsyttävä paikoitellen. Jos lukutunnelma olisi täydet viisi tähteä, tarina olisi ehkä kolme.
Myöskin koko "setä"-aspekti sai kulmani vähän nousemaan; sedästä tuli aluksi mieleen vain "namusetä" ja alkuperäisestä nimestä Daddy-Long-Legs taas saa väärän mielikuvan "isukki". Judyn ja sedän suhde olikin mielestäni vähän arveluttava, mutta ehkä sen voi laittaa aikakauden piikkiin.

Voin tätä siis suositella kaikille tyttökirjoista pitäville ja heillekin, jotka eivät niitä lue, jos tykkäävät historiallisista kirjoista. Minusta oli mielenkiintoista kuulla sen ajan tyttöjen koulunkäynnistä ja lukea Judyn "arastavasta anarkiasta". Kun otin tarinan vastaan sellaisena kuin se oli, nautin sen lukemisesta oikein paljon, puutteista huolimatta. Luin tämän kirjan kyllä juuri sopivaan aikaan.

Tällä kirjalla saan merkattua kirjabingoon ensimmäisen ruutuni "alle 200 sivua"!