Vastaa rehellisesti: kun näit ylläolevan kirjankannen, mitä ajattelit?
Hrrr, kuinka pinkki, tuota en kyllä lue.
Joku aivoton teinityttöjen kirja taas...
Hmm, taidan kuulua kohdeyleisöön, mutta pojat eivät varmasti!
Itse voin myöntää rehellisesti, että kierrän tuonnäköiset kirjat kaukaa kirjastossa että kirjakaupoissa. Kyseinen kirjankansi ei suinkaan ole "pahimmasta" päästä, mutta silmiäni häikäisee yleisesti pinkin, kiekuraisten kirjaimien, sydämien, tähtien ja glitterin käyttö kirjojen kansissa (ja oikeastaan missä vain). Toki edellä mainittuja asioita voi käyttää, mutta hyvän maun rajoissa. Tiedän, että ei pitäisi olla syrjivä ja ennakkoluuloinen, mutta pinkki vain toimii erittäin hyvänä karkotteena minun kohdallani. Ja ajattelen että kai kustannustoimittajat, graafikot ynnä muut tietävät mitä tekevät, kun mainostavat kirjaa "tyttöjen jutuilla"? Itse saan siitä käsityksen, että kirjan kohdeyleisö on nuori teinityttö, joka pukeutuu kirkkaisiin vaatteisiin, tykkää meikeistä ja juoruilee kavereidensa kanssa pojista.
Tämä ei ole kuitenkaan aina totta ja "tyttömäinen" kansi ei aina ole yhtä kuin "tyttöjen kirja". Vaikka kirjailija olisi nainen tai päähenkilö olisi tyttö, ei tarkoita sitä etteikö esim. nuori poika voisi lukea kyseistä kirjaa. Kannet vain tuppaavat olemaan hämääviä. Tarinassa ei välttämättä mainita kertaakaan meikkejä tai juoruilua. Päähenkilö voi olla jopa kerrottu pojan näkökulmasta, mutta silti kansi on tehty "tyttömäiseksi", koska joku tuotantotiimissä on ajatellut kyseessä olevan "tyttöjen kirja" (olen törmännyt tällaiseenkin). Tämän kirjailija Maureen Johnson haluaa muuttaa. "As Johnson points out, just the fact that its author is female or its protagonist is female doesn’t mean that a book Can Only Be Read By Women." (Fix the girly book covers!, Washington Post)
6. toukokuuta 2013 Maureen Johnson twiittasi:
"I do wish I had a dime for every email I get that says, 'Please put a non-girly cover on your book so I can read it. - signed, A Guy'."
Ja niin syntyi idea haasteeseen nimeltä "Coverflip" hänen 77 000 seuraajalleen. Ideana oli valita tunnettu kirja, kuvitella kirjailijan sukupuolen vastakkaiseksi, kuvitella miltä kirjankansi näyttäisi ja sitten toteuttaa se. Haaste järjestettiin muutama kuukausi sitten, mutta sen herättämä keskustelu on edelleen ilmassa satunnaisesti, joten ajattelin itsekin nostaa tämän aiheen esiin.
Alkuperäinen. Coverflip.
Yllä kaksi esimerkkiä Coverflipin tuottamasta sadosta (kuvat täältä). Jos pitäisi valita molemmista vaihtoehdoista kumman lukisin vain kannen perusteella, valitsisin Throne of Glassista miesmäisen/androgyynisen kannen omaavan kirjan [coverflip] ja A Game of Thronesista edelleen miesmäisen/androgyynisen kannen [alkuperäinen] (vaikka olenkin sitä mieltä, että alkuperäinen kansi on turhan tylsä). Mutta tässä A Game of Thronesin kohdalla on kyseessä vain tämän yhden ihmisen näkemys "tyttömäisestä" kannesta. Uskon, että on olemassa "tyttömäisiä" kansia, jotka voivat samaan aikaan näyttää tyylikkäiltä ja kiinnostavilta.
"When I see or hear the terms "light," "fluffy," "breezy," or "beach read"... 95% of the time, they are talking about books written by women. -- I hear their predictions about those books. -- Again, I hear the same things. 'Oh, that's just some romance.' 'I'll read that when I just want something brainless.'" (Coverflip, Huffington Post)
“I’ve never seen ‘chick lit’ used in a positive critical light. It’s invariably something seen as lesser than literature. It’s wrong. The label gets slapped on things pretty indiscriminately. The only common factor is that the books are by and for women. Period. Easiest case in point: Jane Austen. I’ve seen so many people call Jane Austen ‘chick lit.’ It goes on and on.” (Breaking Bias, SLJ)
"And the simple fact of the matter is, if you are a female author, you are much more likely to get the package that suggests the book is of a lower perceived quality. Because it’s “girly,” which is somehow inherently different and easier on the palate. -- woman is simple more likely to get the soft-sell cover with the warm glow and the feeling of smooth jazz blowing off of it [than a man]." (The Gender Coverup, Huffington Post)
Mutta totta sekin, että eivät naiskirjailijat aina saa pinkkiä ja kiiltävää kantta kirjalleen, esim. Suzanne Collinsin Nälkäpeli-kannet ovat minusta hyviä ja androgyynisiä, että jopa pikkuveljeni, joka harvoin lukee, luki ne ja tykkäsi. En tiedä mikä vaikuttaa siihen kuinka laadukkaan kannen kyseessä oleva kirja aina saa. Sen olen kuitenkin ymmärtänyt, että harvoinpa kuitenkaan itse kirjailija saa vaikuttaa päätökseen. Luin myös kerran erään graafikon haastattelun, joka kertoi ettei aina saa välttämättä edes lukea kirjaa ennen kannen tekemistä. Joskus hän saa vain tiivistelmän, joskus korjaamattoman raapaleen, joskus sitten valmiin kirjan. Eipä sitten ihme, jos joskus kansi ei vastaa yhtään kirjan tarinaa.
Harry Potter ja viisasten kivi (1998) / Harry Potter and the Philosopher's Stone (1997)
Tammi
335 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★
"Likusterie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat oikein ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan."
No vihdoinkin saatiin luettua Harry Potter ja viisasten kivi. Eihän siihen mennyt kuin noin 7 viikkoa eli 6,8 sivun päivävauhtia -- huhuh mikä tahti (sarkasmia). Ääneen lukeminen oli kuitenkin molempien mielestä kivaa, joten jatko-osa menee lainattavaksi pikapuoliin. Saa nähdä kuinka monta kirjaa saamme luettua läpi (ja kauanko siinä kestää...).
Niin kuin kaikki jo varmasti tietävät, Harry Potter ja viisasten kivi kertoo 11-vuotiaasta Harrysta, joka saa tietää olevansa velho ja pääsee Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. En pysty enää muistamaan monesko lukukerta tämä minun kohdallani oli, mutta avokille oli siis ensimmäinen kerta. Elokuvan hän on kyllä nähnyt, mutta kuulemma se ei huonontanut lukukokemusta ollenkaan.
Tällä lukukerralla tämä kuitenkin tuntui lastenkirjalta. Kiinnitin huomiota siihen kuinka hölmöjä jotkut Harryn ajatukset ja päätökset olivat enkä näin ollen enää päässyt samalla tavalla Harryn pään sisään kuin silloin ala- (ja ylä)asteikäisenä. Silti kuitenkin "imauduin" mukaan tarinaan ja olisin halunnut salaa lukea kirjaa yksin eteenpäin, mutta pidättäydyin kuitenkin. Lukukokemusta kyllä vähän huononsi (minun kohdallani), että lukemisessa meni niin kauan. Ehdin vähän kadottaa tunnelmaa matkalla.
Vaikka tämä tuntuikin nyt lastenkirjalta, kiinnitin kuitenkin huomiota siihen kuinka kauhealta Voldemort kuulosti. En muistanutkaan, että ensimmäisessä luvussa selitetään lyhyesti Voldemortin ja hänen vallastaan, mutta Voldemort tuntui siis kauheammalta kuin aikaisemmin. Ehkä lapsenmieleni ei osannut vielä kuvitella niitä kauheuksia.
Neljä tähteä saattaa olla liian suuri luku minun osaltani tällä hetkellä, mutta nostalgia himmentää arvostelukykyni, joten on vaikea arvioida tätä kirjaa enää puolueettomasti. Sen voin kyllä sanoa, että huispaus-kohtaukset olivat edelleen parasta luettavaa.
Kuuntelijasta ei oikein lähtenyt irti kommentteja, mutta ääneen naurettiin lukemisen aikana, ehkä se kertoo jotain.
Kesä on loppumaisillaan ja illat pimenevät... mutta mikäs sen parempaa kuin kärrätä kirjastosta kasan kirjoja, kääriytyä peittoon ja villasukkiin, ja unohtaa talven tulo hyvän kirjan parissa.
Koska en lue niin paljon kuukausittain, ajattelin kerätä tähän kesän aikana lukemani eli siis kesäkuun, heinäkuun ja elokuun kirjat.
__________________________________
Stephenie Meyer:
Twilight (2005)
Tämän luin kesäkuun alussa, kun olin (taas) keskellä pääsykoerumbaa. Olin päättänyt jo tammikuussa, etten lue mitään muuta kuin pääsykoekirjoja ennen kuin pääsykokeet ovat ohi. Viime metreillä aloin kuitenkin tuntea pääni hajoavan, joten luovutin ja päätin sallia itselleni "aivot off-asentoon" -kirjan iltalukemiseksi. Sukulaisen hyllystä löytyi Twilight, jonka ajattelin olevan paras kirja juuri siihen hetkeen; tästä en ainakaan innostuisi liikaa että pääsykoekirjat unohtuisi. Taisin kuitenkin olla enemmän puutteessa kuin olin ajatellutkaan, koska en malttanut laskea kirjaa käsistäni... Olin teininä yksi näistä Twilight-faneista, mutta en ollut sen vaiheen jälkeen lukenut Meyerin kirjoja. Nyt huomasin Twilightin naurettavat puolet, mutta siltipähän jaksoin lukea ja välillä jopa tykkäsin! Kai tässä kirjassa jokin vetovoima sittenkin on. Samaan syssyyn ajattelin lukevani New Moonin, mutta en kestänyt kuin kaksi ensimmäistä sivua...
Thomas Harris:
Punainen lohikäärme (1981)
Uhrilampaat (1988)
Charlaine Harris:
Dead Until Dark (2001)
Living Dead in Dallas (2002)
Club Dead (2003)
Dead to the World (2004)
Dead as a Doornail (2005)
Definitely Dead (2006)
All Together Dead (2007)
Vanhempieni luona ollessa aloitin tämän sarjan lukemisen uudelleen. Luin kirjoja kuitenkin siihen tahtiin, etten ehtinyt blogata kuin vain ensimmäisestä kirjasta. Seuraavien kirjojen juonet sekoittuivat autuaasti keskenään, enkä enää muista mistä kirjasta tykkäsin eniten... Joka kirjassa oli jotain kivaa, yleensä kuitenkin joko kirjan alku tai loppu olivat tylsiä. Aloin huomata pientä toistoa rakenteessa, tuntui siltä että kun kirjan varsinainen juoni oli saatu päätökseen, alkoi ikäänkuin uusi tarina/pohjustus seuraavaan kirjaan. Nämä pohjustukset teki mieli hypätä yli ja jatkaa vain suoraan seuraavaan kirjaan... 7.kirjassa tosiaan alkoi sitten Sookie pursuta korvista ja ties mistä, joten lopetin siihen. Jatkan kun jaksan. Lainasin kirjastosta myös Sookie Stackhouse -novellikokoelman, ehkä sen avulla voisi yrittää palautua tähän maailmaan taas takaisin.
Jaana Kapari-Jatta:
Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)
Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)
Tammi
164 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★
"Aloitellessani J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti."
Harry Potteria lukiessa (ääneen lukeminen edelleen kesken, ollaan kyllä menossa jo toiseksi viimeisessä luvussa!) tuli syystä tai toisesta mieleen tämä kirja. Luin sen aikoinaan suurimmassa Potter-villityksessäni, mutta muistikuvani olivat hämärät kirjan sisällöstä. Päätin siis lainata sen uudestaan kevyeksi välilukemiseksi, kun tuo Rautalohikäärmeen tytär edelleen tökkii (puolessa välissä olen kyllä jo, eli luovuttaminen ei ole toistaiseksi mielessä!)
Jaana Kapari-Jatta, ainoa suomentaja jonka nimen muistan (voi häpeä), kertoo kirjassaan Harry Potter -sarjan suomentamisesta. Kirjassa on yli 40 muutaman sivun lukua, joissa Kapari-Jatta kertoo joko yleisesti kääntämisestä vastaamalla kysymyksiin tai sitten kertoo tarkemmin jonkin keksimänsä sanan tarinan.
"Huispaus. -- Rakensin sanan huis-alusta, joka on nopea sanoa ja tarkoittaakin jotakin nopsaa, huis pois! Lisäksi huis viittaa luutaan, jolla voidaan huiskia, huis huis, roskia pois. Lopun paus tulee sieppauksesta ja myös tekee sanasta uskottavan ja sopivasti velhomaisen urheilulajin nimen."
Minusta kirjan aihe on erittäin mielenkiintoinen ja minusta oli kiinnostavaa tietää millä tavoin Kapari-Jatta oikein päätyi suomentajaksi. Harmitti vain, että tarina jäi lyhyeksi, olisin voinut lukea aiheesta enemmänkin. Kyllä minua kiinnostaisi ihan nämä "tylsätkin" yksityiskohdat, mm. miten hänen ihan ensimmäisen kirjan kääntäminen onnistui. Kapari-Jatta kuitenkin keskittyy kirjassa nimenomaan Potter-kirjojen kääntämiseen, vaikka ei käykään jokaista kirjaa yksitellen läpi. Kirja ei juurikaan/ollenkaan spoilaa Potter-kirjoja, siinä käydään läpi suurimmaksi osaksi nimiä mutta ei tapahtumia.
Vaikka ei olisikaan lukenut Potter-kirjoja eivätkä ne kiinnostaisi, niin minusta tämä kirja on hyvä ja lyhyt esittely siihen millaista suomentajan arki voi olla. Kapari-Jatta kirjoittaa rennosti ja kevyesti ja kirjan luki nopeasti. Itse olisin kyllä halunnut vähän enemmänkin selityksiä; joillakin sanoilla on vain yhden sivun tarina. Kapari-Jatta kyllä selittää, ettei tajunnut aikoinaan säästää muistiinpanojaan, ja siksi jälkikäteen selittely, miten päätyi tähän ja tähän sanaan, oli vaikeaa.
En sitten tiedä johtuiko toisesta lukukerrasta, mutta kirja tuntui nyt vähän turhan alleviivaavalta, kun joitakin kääntämisjuttuja toistettiin monta kertaa uudelleen. Tietenkin se on vain hyvä asia, jos ei tiedä kääntämisestä yhtään mitään, tämä kirja on hyvä varsinkin heille. Se, ja kirjan lyhyys, kuitenkin vähensi hieman lukukokemuksen iloa.
Onkohan tällaisia rentoja, kääntämisestä kertovia kirjoja enemmänkin? Kiinnostaisi lukea, vaikka kääntäjäksi en haluakaan. Ennen tämän kirjan lukemista unelmoin siitä välillä, mutta Kapari-Jatta sai minut toisiin ajatuksiin, liian rankkaa minun pääkopalleni!
