WSOY
267 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★
"Lehmusmetsän suuri kuningaskunta sijaitsi Aamun vuorten itäpuolella, maassa arvostettiin suuresti filosofeja ja luku viisi oli muodissa."
Tämänkin kirjan löysin yllättäen jostain blogista... Näin kylläkin vain kirjankannen ja nimen, ja päätin lainata kirjan niiden perusteella. Jostain syystä kuitenkin välttelin kirjan aloittamista hyvin pitkään, kunnes kirjasto ilmoitti että palautuspäivä on viikon päästä enkä voi enää uusia sitä. Otin siis itseäni niskasta kiinni ja päätin kokeilla lukemista edes parin sivun ajan. Yllätyinkin suuresti, kun minulle selvisi, että kirja oli hauska. Fantasiakirja, joka on hauska? Enpäs ollut aikaisemmin sellaiseen törmännytkään (en ole lukenut Terry Pratchettin kirjoja, nehän ovat kuulemma humoristisia?). Kun jo ensimmäisestä sivusta lähtien teksti oli tällaista
"Hänelle opetettiin hyvin paljon hovin seurustelutapoja siitä miten tuli niiata vierailevalle prinssille siihen kuinka kovaäänisesti sopi kirkua, jos tuli jättiläisen ryöväämäksi. (Lehmusmetsässä oli vielä silloin tällöin ongelmia jättiläisten kanssa.)"
en vain voinut lopettaa lukemista. Olin nähtävästi kaivannut tällaista rentoa kirjaa, kun lukeminen ei tätä ennen ollut onnistunut taas vähään aikaan -- ja tämän kirjan luin kahdessa illassa!
Lohikäärmeen prinsessa kertoo siis nuoresta prinsessasta nimeltään Cimorene, jolla on tumma tukka -- toisin kuin vaaleatukkaisilla sisarillaan, ja joka ei halua mennä prinssin kanssa naimisiin -- toisin kuin sisarensa. Hän ei halua opiskella "kunnollisen prinsessan tapoja" vaan opiskelee salaa taikuutta, kokkaamista ja miekkailua. Kun kuitenkin edessä on pakkonaittaminen, Cimorene päättää ottaa sammakon neuvosta vaarin ja päätyy pyytämään lohikäärmeiltä töitä. Hänestä tulee siis ensimmäinen vapaaehtoinen lohikäärmeen prinsessa, joka ei halua tulla prinssin pelastamaksi (ja sen monet prinssit yllätyksekseen pääsevät kuulemaan).
Tarina oli kuin satu, jota oli venytetty. Niin kuin saduissa, asioita ei hirveästi selitellä, ne ovat niinkuin ovat. Tarina käytti hyväkseen paljon tuttuja tapahtumia saduista, nauroi niille ja vähän myös itselleen. Toisella lukukerralla jotkut epäjohdonmukaisuudet ja toistot saattaisivat ärsyttää, mutta ainakin tällä kertaa kirja sai minut hymyilemään ja nauttimaan tarinasta. Hiukan nostelin kyllä kulmia sille, että Cimorene valittaa koko kirjan ajan, ettei halua kenellekään prinssille vaimoksi, mutta silti mielellään kokkaa ja siivoaa lohikäärmeelle.
Kirja löytyi kirjastosta lasten- ja nuortenosastolta, mutta voin suositella tätä myös vanhemmille, jos kaipaa luettavakseen kevyttä fantasiaa.
Luin tämän joskus ala-asteella ja taisin kirjoittaa kouluun aika lailla samanlaisen arvostelun :) Kuin satu joka on suunnattu vähän vanhemmille. Ainakin silloin tykkäsin.
VastaaPoistaAi sinä löysit tämän jo silloin! Olisin itsekin varmasti tykännyt tästä jo sen ikäisenä, mutta ala-asteella tuli luettua vain Pottereita ja Babysitters Clubia...
VastaaPoista