Karisto
363 s.
kuvitus: Maira Kalman
kansi: Maira Kalman
kieli: suomi (suomentanut Taina Wallin ja Leena Perttula)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★
"Rakas Ed, teidän etuovella jysähtää kohta."
Kuulin tästä kirjasta ensimmäisen kerran reilu viikko sitten Kirjaneidolta, kun hän päivitti kirjan Goodreadsiinsa ja kirjoitti siitä blogiinsa. Halusin jonkin kirjan Pikku prinsessan lisäksi junamatkalle ja kuulin tästä juuri sopivasti. Hain kirjan pari tuntia ennen lähtöä enkä Frances Hodges Burnettin kirjaan sitten edes koskenut (en kyllä ole päässyt sen tarinan sisään vielä ollenkaan). Surkeiden sattumusten sarjan kirjoittaman kirjailijan nuortenkirjaa oli yllättävän helppo ja nopea lukea, vaikka tarina ei imaissutkaan minua oikeastaan mukaansa.
Kirjalla on ensinnäkin ihana kansi, se herätti heti huomioni -- nimen ohessa. "Ja sen takia me erosimme"; ketkä erosivat? Miksi? Mitä tapahtui? Aloin ajatella näitä asioita ja sain semmoisen kutkun, että tämä voisi olla sellainen hyvä, realistinen nuortenkirja. Osaksi kuudes aistini osui oikeaan ja toiveeni erilaisesta nuortenkirjasta toteutui.
Kirja on kirjeromaanin muodossa ja kirjettä kirjoittaa 16-vuotias leffoja rakastava tyttö Min. Min kirjoittaa kirjettä Edille, koulun korisjoukkueen varakapteenille -- joka hetki sitten vielä oli hänen poikaystävänsä. He olivat niin erilaisia, mutta silti heidän rakkautensa kukoisti ja he olivat onnellisia. Mutta mitä on tapahtunut? Miksi Min kirjoittaa jäähyväiskirjettä?
Kirjassa on kuvitus, joka oli minusta hyvä ratkaisu tälle tarinalle. Jäähyväiskirjeensä ohessa Min palauttaa Edille laatikon, jonka sisällä on tavaroita, jotka liittyivät jollakin tavalla heidän suhteeseensa. Jokaisessa luvussa Min esittelee yhden tavaran ja kertoo sen tarinan ja vie samalla eteenpäin myöskin heidän eronsa tarinaa. Jokaisesta esineestä näytetään kuva, mistä pidin. Teksti myös tukeutuu kuviin välillä paljonkin eikä niitä voisi oikeastaan ottaa pois. Teksti oli välillä "ajatuksenjuoksumaista", se vilisi pilkkuja pisteiden sijaan, ihan kuin Min olisi yrittänyt kertoa joitain lauseita yhdessä hengenvedossa. Tämä tyyli teki lukemisesta paikoittain vaikeaa, mutta toisaalta juuri sen takia luin kirjan niin nopeasti; tuntui että itsekin piti lukea jotkut lauseet hengittämättä.
Pidin tarinassa siitä, että se oli realistinen, vaikka olisi saanut olla vieläkin realistisempi minun mielestäni. Minusta olisi ihanaa lukea suhteesta/erosta, joka ei olisi mustavalkoinen, kumpikaan ei olisi pahis, molemmista löytyisi huonoja puolia, jommankumman ei tarvitsisi olla huono ihminen jos suhde ei toimi. Tämä kirja ei kuitenkaan ole sellainen jo pelkästään rakenteensa vuoksi; kirja kertoo vain Minin mielipiteen suhteesta. Min on myöskin teini-ikäinen ja silloin elämä on tunteellisempaa, dramaattisempaa. Olen itse kyllä hyvin tunteellinen ihminen, mutta en täysin varauksetta pystynyt samaistumaan Miniin -- minua ensinnäkin häiritsi Minin ja Edin suhteen pituus tai paremminkin lyhyys ja siitä seurannut dramatiikka. Minulle tämä tarina olisi ollut luultavasti uskottavampi, jos he olisivat seurustelleet pidemmän aikaa.
Tarinassa en pitänyt hirveästi Minin hahmosta tai ainakaan siitä miten hänen intohimonsa on tuotu kirjassa esille. Min rakastaa elokuvia ja haluaa elokuvaohjaajaksi, joten kirja vilisee viittauksia kaikenmaailman vanhoihin elokuviin ja hän vertaa koko ajan elämänsä tapahtumia johonkin elokuvaan. Mikään näistä elokuvista ei ollut minulle tuttu edes nimeltä, joten oli vaikea samaistua Minin ajatuksenjuoksuun tältä osin. Kun Min soittaa ensimmäistä kertaa Edille, hän ei kuvaile oloaan hermostuneeksi ja jännittyneeksi vaan "se tuntui samalta kuin ensimmäinen puhelinsoitto ikinä, silloin kun Alexander Graham Mikä-se-nyt-oli - se tyyppi, joka oli naimisissa Jessica Curtainin kanssa siinä tosi tylsässä leffassa - rypisteli kuukausikaupalla otsaansa rätisevien kyhäelmien äärellä ja onnistui lopulta lausumaan langoille taianomaisen lauseensa." Onhan tuo toki omaperäisempää kirjailijalta kirjoittaa noin, mutta minua se vain työnsi kauemmas tarinasta ja loppujen lopuksi skippasin kaikki elokuvaviittaukset lukiessani. Mutta ehkä tämä on vain makukysymys; minua jatkuvat elokuvaviittaustykitykset kuitenkin turhauttivat.
Suosittelen tätä kaikille, jotka nuortenkirjoista pitävät. Minusta kirjan rakenne oli virkistävä ratkaisu ja kyllähän kirjan loppu sai minutkin hiukan herkistymään, vaikka en niin paljon samaistunutkaan. Olen kyllä aika varma, että vielä muutama vuosi sitten olisin ollut enemmän tämän lumoissa. Helposti luettava kesäkirja.
Rastin tällä kirjalla kirjabingosta kohdan "Romantiikka".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti