Anne Rice: Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (1983)

Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (2014) / The Claiming of Sleeping Beauty (1983)
Basam Books
300 s.
kansi: Maria Raasakka
kieli: suomi (suomentanut Timo Utterström)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★

"Prinssi oli koko nuoren ikänsä tuntenut tarinan prinsessa Ruususesta, joka oli sormensa rukin piikkiin pistettyään kirottu uinumaan sata vuotta vanhempiensa, kuninkaan ja kuningattaren, sekä koko hovin kanssa."

Ja sitten vähän toisenlainen prinsessakirja. Tästä ei tule hirveän pitkää bloggausta, sillä en pitänyt tästä kirjasta oikeastaan yhtään, enkä halua kieriskellä tämän kirjan jälkitunnelmissa yhtään sen enempää kuin on "pakko". Jo muutaman ensimmäisen sivun perusteella aloin epäillä, etten pitäisi tästä kirjasta, ja muutaman luvun jälkeen olin siitä varma. Jatkoin kuitenkin uteliaisuuttani ja se veikin minut aika pitkälle. Sitten minua alkoi jo puuduttaa, mutta sinnittelin loppuun asti. En kyllä tiedä miksi; siksikö että voisin kirjoittaa tämän bloggauksen? Niin kai sitten.

Vanhan sadun mukaan prinssi herättää prinsessa Ruususen hyväksikäyttämällä häntä -- siihen versioon Prinsessa Ruusunen -sadusta tämä kirja perustuu ja kirja alkaakin tuolla samaisella tapahtumalla. Prinssi ottaa prinsessan omakseen ja aikoo viedä hänet valtakuntaansa. Siinä on vain yksi pieni mutka tai oikeastaan monta, jotka aiheuttavat Ruususelle hämmennystä ja pelkoa: Prinssi käskee hänet kulkemaan alasti ja tottelemaan, kun hän komentaa prinsessaa tekemään mitä oudoimpia asioita -- kuulemma prinsessan hyväksi. Mitä oikein odottaa Prinssin valtakunnassa, kun he pääsevät perille?

Tämä on siis BDSM-erotiikkakirja eikä mitään muuta. Olin jo kuullut vähän etukäteen, että jos ei pidä BDSM:stä, ei pidä tästäkään kirjasta. Ainakin minun kohdalla osui oikeaan. Voin ihan hyvin uskoa, että BDSM:stä pitävät lukevat tällaista kirjaa mielellään, mutta en silti voi sanoa tätä hyväksi kirjaksi. Minusta tämä on vain vähän rajumpi harlekiini. Ei niiden lukemisessa tietenkään mitään väärää ole, mutta kyllä minua vähän ihmetyttää, että tämä päädyttiin suomentamaan nyt. Koska Anne Rice on tämän kirjoittaja ja se kertoo laadusta? En ole lukenut Ricen muuta tuotantoa, mutta tämä kirja ei anna siitä hyvää kuvaa.

Nimittäin vaikka BSDM-aspektit poistettaisiin kirjasta, kirja ei olisi minusta yhtään paremmin kirjoitettu. Kirjassa on todella paljon toistoa; toistoa siitä kuinka Ruusunen ei ymmärrä mitään, toistoa siitä kuinka inhottavat asiat myös kiihottavat hahmoja, toistoa siitä kuinka koko ajan jotakuta piiskataan takamukselle. Joku sanoi hyvin Goodreadsissa, että sanaa "spanking" toistetaan niin monta kertaa, ettei se tunnu enää edes sanalta. Kirjassa ei oikein ole juonta, se etenee vain erilaisten alistamis-, raiskaus- ja seksitapahtumien kuvailuilla.

Tämä ei siis ollut minun kirjani. Plussaa kuitenkin kauniista kannesta ja siitä että tämä oli helppolukuinen. Tässä vielä esimerkki toistosta Prinssin lausahdusten kautta, nämä sitaatit löytyivät vierekkäisiltä sivuilta:

"Etkö huomaa? Kaikki on sinulle yksinkertaista, jos ajattelet vain minun miellyttämistäni ja niiden miellyttämistä, joille sinua näytän. --  Sinun olisi pitänyt kysyä itseltäsi: 'Miellytänkö Prinssiäni? Oletko ihmisten mielestä miellyttävä?'

Olet minun, Ruusunen, eikä sellaista käskyä olekaan, jota sinun ei tarvitsisi noudattaa. Jos käsken sinua miellyttämään vähäisintä hovipoikaa, tottelet minua moitteettomasti. Hän on silloin herrasi, koska minä olen sanonut niin. Kaikki, joille sinua tarjoan, ovat herrojasi.

Juuri niin, miellyttämisesi on nyt elämäsi. Kuinka moni tässä maailmassa saa elää sellaisessa selkeydessä, sellaisessa yksinkertaisuudessa? Jos miellytät minua, minä tulen aina kertomaan sinulle, kuinka voit miellyttää minua."

Risingshadowsta löytyi hiukan positiivisempi arvostelu.

Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa (1888)

Pikku prinsessa (7. painos 1965) / Sara Crewe (1888) vai A Little Princess (1905) ?
WSOY
191 s.
kansi: Alf Danning
kieli: suomi (suomentanut ?)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Pimeänä ja koleana talvipäivänä, jolloin Lontoon kadut verhosi niin sakea ja raskas sumu, että lyhtyjen täytyi olla sytytettyinä ja kauppojen ikkunoiden valaistuina pitkin päivää niin kuin iltaisin, istui pieni tyttö isänsä kanssa ajurinvaunuissa, jotka hitaanlaisesti vierivät suuria katuja."

Aloitin tämän lukemisen Annan nuoruusvuosien jälkitunnelmissa, koska kaipasin lisää elämäniloista tyttötarinaa, mikä kuitenkin koitui Pikku prinsessan kohtaloksi. Pidin Anna-kirjasta paljon, joten tämä ei voinut välttyä vertailusta siihen.

Nuorena katsoin vuoden -95 Pikku prinsessa -elokuvan, mistä pidin. Tällä kertaa katsoin kuitenkin vuoden -39 elokuvan ennen kirjan lukemista, kun se sattumalta löytyi kirjastosta. En tästä Shirley Templen tähdittämästä elokuvasta niinkään välittänyt, vaikka olihan siinä yksi oikein kaunis kohtaus. Myös elokuvan katsominen ennen kirjaa saattoi jollain tavalla vaikuttaa tarinasta nauttimiseeni.

Pikku prinsessa kertoo pienestä tytöstä nimeltä Saara Crewe, joka on asunut lapsuutensa Intiassa orjien ja palvelijoiden keskellä. Hänen rikas isänsä vie hänet Lontooseen, tyttöjen sisäoppilaitokseen, jossa hänen hemmoteltu elämäntyylinsä jatkuu. Hemmottelustaan huolimatta Saara on viisas, kohtelias ja omaa erittäin vilkkaan mielikuvituksen. Hän saakin nopeasti ystäviä kertoen heille satuja. Sitten kesken syntymäpäiviensä hän saa kohtalokkaan kirjeen, joka vie hänet rikkauksista ryysyihin.

Tarina laahasi alussa melko pitkään enkä oikein päässyt tarinaan missään vaiheessa sisään. Se oli kuitenkin helppolukuinen; kun alussa luin muutaman sivun kerrallaan, puoleen väliin päästyäni lukemisesta tuli helpompaa. Tämä kirja ei ollut missään nimessä huono eikä minun täytynyt pakottaa itseäni lukemaan, mutta melko keskinkertainen lukukokemus kuitenkin oli. Saaran hahmo ärsytti minua paikoitellen. Tarinan alussa hän on vain 7-vuotias, mutta kuitenkin hänen viisauttaan ja oikeudentajuaan ja persoonaa kaikin puolin kehutaan niin paljon, että Saara kuulostaa täydelliseltä. Rikas, mutta ei omahyväinen. Kaunis, mutta ei turhamainen. Kääntää toisen posken ilkeyden edessä. Tarinan sekaan oli kuitenkin hivutettu pieniä vihjauksia hänen heikkouksiinsa, ja silti en voinut olla ärtymättä. Olisin kaivannut jotain selkeää huonoa piirrettä, Saara ei vaikuttanut nimittäin aidolta.

Kun Saara kohtaa menetyksen kirjan alkupuolella, ajattelin että onpas tämä erilainen ja realistinen lastenkirja ja aloin odottaa lopulta paljon. Loppu oli kuitenkin melko tylsä ja arvattavissa, ja minua se harmitti. Tämähän on kehuttu klassikko, mutta minuun se ei oikein iskenyt. Kirjasta jäi myöskin puuttumaan se sadun taianomainen tunnelma, joka elokuvissa oli. Minulle sitä tunnelmaa ei riittänyt luomaan kuvailu siitä, kuinka Saara kuvittelee olevansa prinsessa.

Ainoa asia mikä minua häiritsemään, on tämän kirjan suomennos. Kirjassa itsessään lukee "suomennos teoksesta Sara Crewe", mutta kirjan nimi on "Pikku prinsessa". Tutkin vähän asiaa ja selvisi, että Hodgson Burnett on kirjoittanut tästä tarinasta kaksi versiota: vuonna 1888 teoksen nimeltä Sara Crewe or what happened at Miss Minchin's ja vuonna 1905 A Little Princess: Being the whole story of Sara Crewe now told for the first time. Sen verran ymmärsin, että vuoden 1905 versio on pidempi. Kummasta versiosta tämä suomennos on siis käännetty? Onko tämä yksi niistä lyhennetyistä suomeksi käännetyistä lastenkirjoista? Nyt tekee mieli lukea esimerkiksi Annan nuoruusvuodet uudestaan alkuperäinen teos toisessa ja suomennos toisessa kädessä...

K10: Suosikkiblogini

Kuukauden kymppi jatkuu taas! Tällä kertaa listaan kymmenen suosikkiblogiani. Luen monia blogeja, suurimmaksi osaksi kuitenkin kirjablogeja ja sitten jonkin verran Aasiaan liittyviä blogeja. Oli vaikea valita kymmentä, mutta tässä kuitenkin pieni otanta suosikkiblogeistani (eivät ole järjestyksessä):

1. akimushi
26-vuotias Siiri, Itä-Aasian tutkimuksen maisteriopiskelija, kertoo elämästään Japanissa kauhavalaisittain. Siirillä on oiva, omaperäinen ja humoristinen tyyli kirjoittaa, mistä pidän. Ensimmäisessä postauksesta löytyy hänestä enemmän tietoa.

2. Yöpöydän kirjat
Blogin ulkoasu on kaunis ja hyvin aseteltu. Pidän siitä, että Nina T kirjoittaa selkeästi mielipiteensä ja perustelee ne myös. Hän arvostelee kirjoja, jotka minua kiinnostavat.

3. Jalalla koreasti
Suomalainen Terhi muutti Etelä-Koreaan miehensä työkomennuksen perässä vuonna 2012. Siitä asti hän on kirjoittanut suomalaisuudesta, korealaisuudesta ja kahden kulttuurin kohtaamisesta. Parhaimmistoa blogissa on se, kun Terhi kirjoittaa jostain korealaisesta "outoudesta". Hänellä on humoristinen ja hyvä tyyli kirjoittaa, joten uskon että vaikka Korea ei erityisemmin kiinnostaisi, blogia on kiva lukea.

4. Idempänä
24-vuotias Emma, Itä-Aasian tutkimuksen opiskelija, vietti vaihtovuoden Tokiossa ja on nyt lähdössä vaihtoon Etelä-Koreaan. Blogissa parhainta on Emman rehellinen tyyli kirjoittaa enkä malta odottaa millaisia huomautuksia häneltä tulee Koreasta.

5. la petite lectrice
Vaikka lukutottumuksemme eivät mene yksyhteen, Katrin kirjoitustyylissä on jotain hienoa, minkä takia hänen arvostelujaan on kiva lukea vaikka kirja ei kiinnostaisikaan. Myös kauniit kirjakuvat vievät usein huomioni.

6. Taikakirjaimet
Taikakirjaimissa on aina asiantuntevaa tekstiä fantasia- ja scifikirjoista ja tuntuu, että opin melkein jokaisella lukukerralla jotain uutta. Vaikka jokainen kirja ei kiinnostaisikaan, ainakin tuntuu, että sivistän itseäni!

7. Todella vaiheessa
Lukutottumuksemme menevät välillä hyvin yhteen, joten Retan blogista on hyvä etsiä lukuvinkkejä. Kuten La Petite Lectrice -blogilla, myös tällä on ominainen tyylinsä mistä pidän, minkä vuoksi jokainen bloggaus on kiva lukea, vaikka aihe/kirja ei kiinnostaisikaan. Reta on tuonut myös persoonaansa ja elämäänsä esille blogissa, mistä pidän.

8. Nörttitytöt
Tähän blogiin/sivustoon törmäsin itse asiassa Todella vaiheessa -blogissa. Olen vielä uusi lukija, mutta sivusto vaikuttaa oikein mainiolta! Ainakin tähän asti lukemani tekstit ovat olleet mielenkiintoisia.

9. Tarinoiden syvyydet
Täältä olen ehkä löytänyt eniten kirjavinkkejä, jotka kiinnostavat minua. Tässä blogissa parhainta on Nina Marin rehellinen tyyli kirjoittaa. Vaikka itse pitäisinkin jostain kirjasta, on mielenkiintoista lukea miksi joku toinen ei pitänyt. Pieni liioittelukin sallitaan, kunhan se herättää keskustelua!

10. Vaimoni on japanilainen
Suomalainen mies kertoo perhe-elämästään japanilaisen vaimon ja heidän pienten lastensa kanssa. Kulttuurierot yllättävät aina. Blogi päivittyy valitettavasti harvoin, mutta tekstit ovat sitäkin mielenkiintoisempia.

J. R. R. Tolkien: TSH - Sormuksen ritarit, osa 1&2 (äänikirja)

Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit, osa 1&2 (2002) / Lord of the Rings - The Fellowship of the Ring (1954)
WSOY
20 levyä, 22h 15 min
kertoja: Heikki Määttänen
kieli: suomi (suomentanut Kersti Juva, Eila Pennanen ja Panu Pekkanen)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu."

En tätä ennen ollut koskaan kokeillut äänikirjaa. Minulla oli ennakkoluuloni. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa minä vain päätin, että äänikirjat eivät ole minulle. Kauhistelin, että miten sitä voi keskittyä kirjaan, kun sitä tarinamuotoista plörinää tulee jatkuvalla tahdilla. Tai miten siitä voisi edes nauttia?

Nyt voin sanoa olleeni väärässä; kyllä äänikirjat ovat minulle, vaikkakin vain tietyissä tilanteissa. Istualteen en voi äänikirjoja kuunnella, meinaan nukahtaa. Äänikirjat sen sijaan ovat minulle loistavaa viihdettä, kun minun pitää joko kulkea paikasta A paikkaan B tai kun minun täytyy tehdä jotain oikein tylsistyttävää asiaa, kuten tiskaamista. Tämänkin äänikirjan kuuntelin tiskaten ja pyöräillen töihin ja takaisin.

Valitsin ensimmäiseksi äänikirjakseni Tolkien Sormusten ritarit, sillä trilogia on minulta edelleen lukematta. Olen toki yrittänyt, mutta aina kirja on jäänyt kesken. Minua hiukan epäilytti kuunnella kirjaa, jota en ollut vielä lukenut, mutta en lopulta antanut sen häiritä. Eihän tarina sentään ollut minulle vieras! Ajattelin, että jos jotkut asiat menisivät minulta kuunnellessa ohi, voisin vain lukea kirjan myöhemmin itse (niin kuin aionkin tehdä).

Olen Peter Jacksonin TSH-elokuvatrilogian suuri fani ja rakastan pidennetyn+lyhentämättömän version ja monen tunnin extrojen katsomista. Kuunnellessani odotin mielenkiinnolla lempikohtiani, sillä minua kiinnosti miten elokuva eroaa kirjasta. Kuuntelin siis suurimman osan äänikirjaa innosta hihkuen ja täysin hereillä -- mutta välillä myös ajatus harhaili Tolkienin asioiden ja maisemien kuvailujen ja laulujen/runojen aikana. Laulujen kuuntelu ei ollut kuitenkaan ylitsepääsemätöntä, toisin kuin kirjaa lukiessa (välillä selasin nimittäin myös kirjaa halutessani tarkistaa jonkin kohdan): niin kuin useat muut, minäkin olen yksi niistä, jotka hyppäävät runoilut surutta yli. Määttäsen kuitenkin lukiessa lauluja rauhallisesti, sain niistä enemmän irti kuin jos olisin ne itse lukenut.

Minun on vaikeaa enää ajatella, mikä olisi rehellinen arvosanani Tolkienin luomasta tarinasta. Se on jo niin tuttu elokuvista ja Hobitti-kirjan lukemisesta. Voisin arvioida, että lukukokemuksena kirja ei saisi täysiä pisteitä Tolkienin hiukan laahaavan kirjoitustyylin vuoksi, mutta kokonaisuutena tarina saa ehdottomasti viisi tähteä, koska arvostan niin paljon Tolkienin tekemää työtä. Tälle äänikirja-painokselle sen sijaan annan 4 tähteä, koska muutama asia jäi siinä häiritsemään.

Suurimman osan paikkojen ja nimien ääntäminen oli hassua, mikä ärsytti vähän. Esimerkiksi Sam Gamgin nimen Määttänen lausui [sam kamgi] vaikka se pitäisi lausua [säm gämdzi] (tai siis suunnilleen näin). Se myös poisti hiukan immersiota, kun Määttäsen lausuma haltiakieli ei kuulostanutkaan niin kauniilta, kuin vaikka elokuvassa. Minua kiinnostaisi siis tietää minkälaisia ohjeita äänikirjan lukijalle annetaan. Tolkienhan antoi tarkat ohjeet kirjansa kääntäjille, mitkä nimet sai kääntää ja mitkä piti jättää alkuperäiseen muotoonsa, mutta antoiko hän koskaan lausumisohjeita? Pitikö Määttäsen keksiä aivan itse miten ääntää TSH:n kaikenmaailman monimutkaiset nimet? Jos piti, hänen lausumansa kankikakkoset voi tietenkin antaa hänelle anteeksi, vaikka kuuntelukokemus siitä vähän häiriintyikin.