WSOY
20 levyä, 22h 15 min
kertoja: Heikki Määttänen
kieli: suomi (suomentanut Kersti Juva, Eila Pennanen ja Panu Pekkanen)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★
"Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu."
En tätä ennen ollut koskaan kokeillut äänikirjaa. Minulla oli ennakkoluuloni. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa minä vain päätin, että äänikirjat eivät ole minulle. Kauhistelin, että miten sitä voi keskittyä kirjaan, kun sitä tarinamuotoista plörinää tulee jatkuvalla tahdilla. Tai miten siitä voisi edes nauttia?
Nyt voin sanoa olleeni väärässä; kyllä äänikirjat ovat minulle, vaikkakin vain tietyissä tilanteissa. Istualteen en voi äänikirjoja kuunnella, meinaan nukahtaa. Äänikirjat sen sijaan ovat minulle loistavaa viihdettä, kun minun pitää joko kulkea paikasta A paikkaan B tai kun minun täytyy tehdä jotain oikein tylsistyttävää asiaa, kuten tiskaamista. Tämänkin äänikirjan kuuntelin tiskaten ja pyöräillen töihin ja takaisin.
Valitsin ensimmäiseksi äänikirjakseni Tolkien Sormusten ritarit, sillä trilogia on minulta edelleen lukematta. Olen toki yrittänyt, mutta aina kirja on jäänyt kesken. Minua hiukan epäilytti kuunnella kirjaa, jota en ollut vielä lukenut, mutta en lopulta antanut sen häiritä. Eihän tarina sentään ollut minulle vieras! Ajattelin, että jos jotkut asiat menisivät minulta kuunnellessa ohi, voisin vain lukea kirjan myöhemmin itse (niin kuin aionkin tehdä).
Olen Peter Jacksonin TSH-elokuvatrilogian suuri fani ja rakastan pidennetyn+lyhentämättömän version ja monen tunnin extrojen katsomista. Kuunnellessani odotin mielenkiinnolla lempikohtiani, sillä minua kiinnosti miten elokuva eroaa kirjasta. Kuuntelin siis suurimman osan äänikirjaa innosta hihkuen ja täysin hereillä -- mutta välillä myös ajatus harhaili Tolkienin asioiden ja maisemien kuvailujen ja laulujen/runojen aikana. Laulujen kuuntelu ei ollut kuitenkaan ylitsepääsemätöntä, toisin kuin kirjaa lukiessa (välillä selasin nimittäin myös kirjaa halutessani tarkistaa jonkin kohdan): niin kuin useat muut, minäkin olen yksi niistä, jotka hyppäävät runoilut surutta yli. Määttäsen kuitenkin lukiessa lauluja rauhallisesti, sain niistä enemmän irti kuin jos olisin ne itse lukenut.
Minun on vaikeaa enää ajatella, mikä olisi rehellinen arvosanani Tolkienin luomasta tarinasta. Se on jo niin tuttu elokuvista ja Hobitti-kirjan lukemisesta. Voisin arvioida, että lukukokemuksena kirja ei saisi täysiä pisteitä Tolkienin hiukan laahaavan kirjoitustyylin vuoksi, mutta kokonaisuutena tarina saa ehdottomasti viisi tähteä, koska arvostan niin paljon Tolkienin tekemää työtä. Tälle äänikirja-painokselle sen sijaan annan 4 tähteä, koska muutama asia jäi siinä häiritsemään.
Suurimman osan paikkojen ja nimien ääntäminen oli hassua, mikä ärsytti vähän. Esimerkiksi Sam Gamgin nimen Määttänen lausui [sam kamgi] vaikka se pitäisi lausua [säm gämdzi] (tai siis suunnilleen näin). Se myös poisti hiukan immersiota, kun Määttäsen lausuma haltiakieli ei kuulostanutkaan niin kauniilta, kuin vaikka elokuvassa. Minua kiinnostaisi siis tietää minkälaisia ohjeita äänikirjan lukijalle annetaan. Tolkienhan antoi tarkat ohjeet kirjansa kääntäjille, mitkä nimet sai kääntää ja mitkä piti jättää alkuperäiseen muotoonsa, mutta antoiko hän koskaan lausumisohjeita? Pitikö Määttäsen keksiä aivan itse miten ääntää TSH:n kaikenmaailman monimutkaiset nimet? Jos piti, hänen lausumansa kankikakkoset voi tietenkin antaa hänelle anteeksi, vaikka kuuntelukokemus siitä vähän häiriintyikin.
Minä yritin kerran kuunnella ensimmäisen osan äänikirjaa, mutta en päässyt edes ensimmäisen levyn loppuun, kun jouduin lopettamaan. Kertojan ääni ei yhtään vanginnut tarinan hienoutta ja hän lausui nimiä aivan kamalla tavalla. Minä ja äänikirjat emme yleisesti ottaen tule kovinkaan hyvin juttuun... Luen mieluummin tarinani :>
VastaaPoistaÄänikirjat eivät tosiaan sovi kaikille, eivät minullekaan täydellisesti :) Kertojan ääni oli minusta aika neutraali ja ihan miellyttävä, vaikka välillä ärsyttikin. Kaikista kauhein ääntämys oli minusta Orthancilla, kertoja väänsi kielensä kyllä ihan solmuun sitä ääntäessään. Silti tämä oli minusta pyöräilymatkoille oikein sopivaa viihdettä!
PoistaTSH on minulle aivan ykköskirja, mutta äänikirjana sitä en ole koskaan kuunnellut. Täytyy myöntää, että painetusta kirjasta yleensä hyppään nuo laulut yli, mutta äänikirjassa nekin varmaan olisi pakko kuunnella. :) Tätä voisi vaikka kokeilla, sillä minulla on ollut vaikeuksia löytää kivaa äänikirjaa työmatkoille nyt kun työt taas alkoivat.
VastaaPoistaSuosittelen :) Määttäsellä on minusta ihan miellyttävä matala ääni ja hän ei "näyttele" liikoja. Välillä kyllä hänen yrityksensä muuttaa ääntää hahmon vaihtuessa meni mielestäni pieleen, esim. Viljami Voivalvatin ääni meni liikaa narisevaan nasaaliin ja hahmo kuulosti ylimieliseltä ja tylsistyneeltä, mikä ei sopinut hänen sanomisiinsa lainkaan. Mutta suurimmaksi osaksi oikein hyvä äänikirja mielestäni :)
PoistaEn tiennytkään, että Tolkien oli ottanut noin paljon kantaa kirjojensa käännöksiin! Kiitos mielenkiintoisesta tiedonjyvästä. ;)
VastaaPoistaMinulla on ristiriitainen suhtautuminen TSH-trilogiaan. Ensimmäisen osan sain kahlattua pari vuotta sitten mökillä, kolmannella yrittämällä ja silkalla sisulla. Toinen ja kolmas osa menivät jo helpommin, mutta tuskaiset muistot jäivät elämään... Muistan MarikaOksan tapaan hyppineeni ainakin lauluja yli :D
Kunnioitan kuitenkin Tolkienia siinä missä kuka tahansa muu, tarina on hieno ja maailmasta tuskin tarvitsee sanoa mitään :D Kirjoitustyyli on vain ollut kohdallani se kompastuskivi, TSH ei ole minulle se pyhä kirjasarja. Olen kuitenkin antanut trilogialle neljä tähteä ja suunnittelen aina välillä palaavani sen pariin uudestaan, sillä nautin tarinasta loppujen lopuksi todella paljon. Leffoina TSH on vielä tutumpi ja jopa rakkaampi. Tunnepuolella olen saanut niistä enemmän irti kuin kirjoista. :)
Itsekin sain tietää tuosta käännösasiasta vasta, ihan sattumalta. Ehdottomasti aion tutkia asiaa lisää jotenkin!
PoistaSama tunne minullakin, uskon, että olisin saanut luettua kirjan läpi, mutta sisulla se olisi mennyt. Jotenkin näin äänikirjaa kuunnellen "lukeminen" oli paljon helpompaa, eikä se tullut pakottamalla, vaikka välillä tosiaan ajatus karkaili :D Päätin kuunnella myös toisen osan lukemisen sijaan. Joskus myöhemmin sitten luen ihan itse.
Minullekin kirjoitustyyli on ollut se tökkivä osa -- olen aika varma, että jos en olisi nähnyt elokuvia ja yrittänyt lukea tätä nuorempana, en olisi päässyt tarinassa pitkälle. Ja mikä tarina minulta olisi jäänyt kuulematta! Onneksi Jackson teki elokuvat :)
Olen aina epäillyt äänikirjoja... En tiedä miksi. Ehkä suurin syy on se, että pidän siitä, että saan itse lukea. Jo pienenä tyttönä hätistelin vanhempani pois ja luin iltasatuni itse. Ehkä voisin kokeilla kuitenkin. Ehkä saatankin pitää siitä ;)
VastaaPoistaMinä ainakin yllätyin, että pidinkin äänikirjoista :D (tai ainakin tästä). Sen lisäksi, että sain tämän avulla esimerkiksi tylsästä tiskaamisesta tai pyöräilystä mielenkiintoisempaa, minua ilahdutti se että sain hyödynnettyä jonkin uuden osan ajastani lukemisella (vielä kun voisi lukea nukkuessaan... ;))
Poista