sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

4: Favourite book of your favourite series

Lempisarjakseni mainitsin siis Garth Nixin Vanha valtakunta -trilogian (tunnetaan myös nimellä Abhorsen) ja sen kolmesta kirjasta keskimmäinen, Lirael, on ehdottomasti suosikkini. Kuten aikaisemmin sanoin trilogia kertoo 1900-luvun "Englannista" ja fantasiamaailmasta, joita erottaa muuri. Ensimmäisen osan Sabrielin tarina lähtee tämän muurin taiattomalta puolelta, mutta toinen osa alkaa tästä magiaa omaavasta maailmasta, kaukaa muurilta. Korkealla pohjoisessa jäätiköillä asuu Clayrien suku, jotka ovat näkijöitä. Teini-ikäinen Lirael on yksi heistä, mutta ei kuitenkaan. Hänen äitinsä oli Clayr, mutta jostain syystä Lirael eroaa heistä moneltakin osalta ja tuntee itsensä hylkiöksi.

Sitten se paras osa: hän hankkii työpaikan jäätikön kirjastosta, jotta saisi jotain mielekästä tekemistä. Nixin luoma kirjasto on aivan ihana. Se on täynnä salaisuuksia ja on joskus jopa vaarallinen. Se ei pidä sisällään pelkästään kirjoja vaan paljon muutakin, ja se on täynnä salaisia ovia, joita kukaan ei ole satoihin vuosiin avannut. Tätä labyrinttiä Lirael alkaa tutkia ja olin ihan täysillä mukana. Varsinkin Nixin kuvailema taikuus oli juuri sellaista, mistä fantasiassa pidän.

Pidän tottakai myös Sabrielista, mutta Liraelin hahmoon samaistun enemmän. Tähän kirjaan ei ole myöskään tungettu pakollista romanssia, kyse on vain Liraelista ja hänen uudesta ystävästään. Abhorsen sitten kolmantena kirjana kasaa kaikki juonenkäänteet yhteen, mikä ei tee siitä heikkoa juonenkannalta, mutta siinä niin monet hahmot saavat sivuaikaa. Liraelissa kivaa on se, että keskitytään yhteen hahmoon.


Tekemääni fanarttia. En omista käyttämiäni kuvia enkä fontteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti