Thomas Harris: Uhrilampaat (1988)

Uhrilampaat (1995, 6.painos) / Silence of the Lambs (1988)
Gummerus
350 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Käyttäytymistieteiden laitos, FBI:n sarjamurhia tutkiva osasto, sijaitsee Quanticon poliisirakennuksen pohjakerroksessa puoliksi maan alla."

Oli pienestä kiinni, etten kesken lukemisen olisi huijannut ja katsonutkin elokuvan. Juoni oli niin jännittävä! Tai no, oikeastaan tunsin juonen jo ennestään, kuten monet muutkin, mutta silti tarina imaisi mukaansa.

Thomas Harrisin Uhrilampaat kertoo sarjamurhaajasta, kuten edellinenkin osa Punainen lohikäärme. Tällä kertaa päähenkilönä on nuori ja viehättävä Clarice Starling, joka opiskelee poliisiopistossa ja jonka tavoitteena on päästä analyytikoksi FBI:n Käyttäytytymistieteiden laitokselle. Vaikka hän onkin vasta opiskelija, hänelle annetaan erikoislaatuinen tehtävä: haastatella vankimielisairaalassa olevaa Hannibal Lecteriä. Tämän seurauksena Starling imaistaan nopeasti sarjamurhaaja Buffalo Billin etsintään, joka nylkee isokokoisia naisia. Tulee kilpajuoksu ajan kanssa, kun taas uusi uhri katoaa ja Starlingilla on vain muutama päivä aikaa saada Hannibal auttamaan heitä Buffalo Billin etsinnässä.

Pidin tästä tästä kirjasta enemmän kuin Punaisesta lohikäärmeestä. Samoja elementtejä löytyy molemmista, molemmissa oli myös suunnilleen samat heikkoudet, mutta tässä yksi tärkeimmiksi henkilöiksi nousi Hannibal Lecter, mistä pidin! Jokin siinä lipevässä, nokkelasanaisessa terapeutissa/sarjamurhaajassa vain kiehtoo. Luin kirjaa monen päivän ajan, yleensä aina aamuisin ennen töihin lähtöä ja sitten taas illalla. Oli kiva venyttää kirjaa ja pysyä jännityksessä työpäivien aikana (jotain pitää olla että jaksaa!), mutta huonojakin puolia tässä tyylissä oli. Suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu 4 päivän aikana, mutta koska itse venytin lukemista, unohdin muutaman tärkeän asian jotka oli mainittu, pari muka-merkitykseksetöntä lausetta, joilla olikin merkitystä sitten myöhemmin...

Ajattelin aluksi, että Buffalo Bill ja hänen kiinniottamisensa olisi pääjuoni, ja Clarice Starling "väline", jolla tämä juoni saavutetaan -- mutta loppua kohden mentäessä tulinkin siihen tulokseen, että vaikka Buffalo Bill on suuressa osassa, niin kyse on enemmänkin Hannibalin ja Starlingin suhteesta. Varsinkin kun loppupuolella annettiin paljon sivuaikaa Hannibalille ja Buffalo Billin siepattu tyttö unohdettiin pitkäksi aikaa. Minua tämä ei haitannut lainkaan (yllätys yllätys), halusinkin eniten lukea Hannibalista. Ja vihdoinkin minulle selvisi mitä kirjan nimi tarkoittaa! Vaikka alkuperäinen nimi on kyllä paljon osuvampi. Sekin kertoo siitä, että Hannibalin ja Starlingin suhteella oli merkitystä, ehkä saan tietää siitä lisää seuraavassa osassa?

Kirjassa oli paljon pitkiä vuoropuheluita, jotka hieman häiritsivät minua, myös Punaisessa lohikäärmeessä. Tietynlaista vaihtelua se toi fantasiakirjojen ylenpalttisista kuvailuista, mutta etäännytti minua hahmoista. Olisin kaivannut edes hiukan enemmän tunteiden ja ilmeiden kuvailemista. Menin myös välillä sekaisin, että kumpikas tässä nyt puhuukaan ja piti alkaa laskea sivun alusta. En myöskään oikein samaistunut Starlingiin, en saanut otetta. Monessa pelottavassa kohdassa mietin, että eikö naisen pitäisi tuntea edes vähän paniikkia? Sitten tajusin, että kyllä hän tuntee, mutta kirjailijan sanavalinnat eivät oikein välittäneet tunnetta, ainakaan minulle. Esimerkiksi jännittävissä kohdissa tahti muuttui nopeaksi, mutta ihoni ei noussut kananlihalle eikä minua pelottanut. Enemmänkin spurtti lenkkireissulla kuin pakojuoksu henkensä edestä, jos yrittäisin kuvailla. Koska tarinaan liittyi paljon psykologisia piirteitä, jotkut termit hämmensivät minua, mutta ei niin paljon että se olisi estänyt minua lukemasta. Pari kertaa kyllä jäin miettimään mitä muutamat poliisitermit tarkoittivat, varsinkin kun tarina on jo kirjoitettu 80-luvulla, eikä sen ajan poliisiteknologia ole tuttua minulle.

Onneksi kirjailija kertoi varovasti Hannibalista ja tämän näkökulmasta. En malttanut odottaa Hannibalin PoV-lukuja, mutta silti vähän pelkäsin illuusion särkyvän. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Hieman harmitti, kun hänestäkin paljastettiin "heikkous", mutta toisaalta sen sanoi vain yksi hahmoista, niin eihän se välttämättä mennyt nappiin. Kyllä tämän kirjan perusteella luen ainakin vielä seuraavan osan, Hannibalin. Nimi ainakin kuulostaa lupaavalta!

P.S. Aikaisemmin väitin etten ole dekkareiden ystävä, mutta tähän asti olen pitänyt Harrisin kirjoista sekä tajusin, että yksi suosikkimangani/animeni Death Note on oikeastaan dekkari sekin. Tykkäänkö siis sittenkin dekkareista? Hmm...