Meg Cabot: Abandon (2011)

Abandon, Abandon Trilogy #1 (2011)
Macmillan Children's Books
296 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Anything can happen in a blink of an eye."

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että nyt on YA-kirjan aika. Tämä kiinnitti huomioni kirjastossa kannen perusteella, mielestäni se on kaunis. Pidän myös siitä, että kirjassa ei ole takakansitekstiä, vain pelkkä huomion herättävä lause, joka alkaa etukannessa ("She knows what it's like to die...now Death wants her back"). Luin sisäkansitekstin ja huomattuani sen käsittelevän kuolemaa, kuolemasta heräämistä ja "manalaa", kiinnostuin! (vaikka teksti olikin hämäävä eikä täysin vastannut juonta.) Minua on aina kiinnostaneet erilaiset teoriat kuolemasta, Kuolemasta ja helvetistä. Siksi esimerkiksi pidän paljon Constantine-elokuvasta, niistä pienistä yksityiskohdista (kylpyamme+kissa!) jotka liittyvät helvettiin, vaikka kokonaisuudessaan elokuva vähän keskitasoa onkin.

Tätä kirjaa lukiessa kuitenkin tuntui, että olen kasvanut YA-kirjoista yli. Tai pikemminkin mietin, että ovatko kaikki lukemani nuorten kirjat olleet näin pinnallisia ja ärsyttäviä. On kyllä perin mahdollista, että nuorempana en olisi kiinnittänyt mitään huomiota näihin niin sanottuihin ärsyttäviin kohtiin...

Abandon kertoo 17-vuotiaasta Piercesta, jonka sydän lakkasi sykkimästä pari vuotta sitten puolen tunnin ajaksi. Tuona aikana hän näki pelottavan maailman ja salaperäisen pojan, jolta hän pääsi pakenemaan juuri ja juuri. Palattuaan henkiin lääkärit ja muut sanoivat, että hän näki vain unta, mutta Pierce tietää, että nyt tuo poika seuraa häntä ja haluaa viedä hänet takaisin...

Luin tämän kirjan kolmessa osassa. Aluksi luin noin 30 sivua, kunnes tulin kohtaukseen, joka turhautti minua erittäin paljon: päähenkilö Pierce alkaa ihailla nuoren pojan hauiksia ja vartaloa, vaikka edelliset sivut ovat pohjustaneet juuri päinvastaiseen; siihen että poika jahtaa Piercea, on stalkkeri ja näin ollen pelottava, ja Pierce kertookin pelkäävänsä tätä. Nina Mari kirjoittaa tästä ilmiöstä, ristiriitaisista suhteista nuortenkirjoissa, mielestäni hyvin tämän postauksen loppupuolella. Piercen ja pojan "suhteessa" näkyy kirjan loppupuolella hivenen järkeäkin, mutta muuten tämä ristiriitaisuus ärsytti minua enkä pystynyt samaistumaan heidän tunteisiinsa.

Kokonaisuudessaan tarina on minusta kuitenkin mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi se onnistui imaisemaan minut mukaansa. Kuitenkin annoin tälle kirjalle vain kaksi tähteä; yhden tähden vähensin kirjoitustyylin, vai miten sen sanoisi, juonenrakenteen vuoksi. Tyylissä, missä kerrotaan menneisyydestä takautumina, ei ole mitään vikaa -- jos sitä osaa käyttää oikein. Hyvin kirjoitettuna se tuo kutkuttavaa jännitystä tarinaan, kun ei tiedä mitä on tapahtunut, mutta saa tietää siitä pikku hiljaa. Tässä kirjassa tämä tyyli ei kuitenkaan toiminut. Minusta kirjailija lähti aivan liian kaukaa purkamaan juonivyyhtä, ja aivan liian hitaasti ja sekalaisessa järjestyksessä. Uskon, että tarkoituksena oli pitää lukijaa jännityksessä, jotta tämä olisi aivan kikseissä, kun itse asia sitten lopulta kerrotaan -- mutta minulle näin ei käynyt. Kakku ehti aina lässähtää ennen paljastusta.

Kirja siis alusta huolimatta yllätti minut positiivisesti tarinallaan, vaikkei niin tehnytkään rakenteen osalta. Aion antaa jatko-osalle mahdollisuuden, kun se kirjastosta löytyy; muuten kyllä taitaisi jäädä lukematta.