sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tove Janssonin näyttely ja muut kuulumiset

Hei taas kaikille pitkästä aikaa ja hyvää kevättä!


Tai no, pitkästä ja pitkästä aikaa, edellisestä postauksesta on noin 2 viikkoa, mutta on minulla joskus ollut kirjoitusten välillä kuukausikin. Tämä aika tuntuu kuitenkin minulle pidemmältä kuin oikeasti oli, sillä en ole ollut yhtä paljon "sisällä" blogimaailmassa kuin tavallisesti; en ole muokkaillut tekstejäni enkä aloittanut uusia tai seurannut tarkasti muiden blogeja kommentoimisesta puhumattakaan. Siihen on monia syitä, mutta ehkä suurin syy on jonkinlainen "kevätmasennus".

En ole viime aikoina jaksanut tehdä mitään ylimääräistä töiden lisäksi, vaikka yöpöydällä olisikin iso kasa kirjoja... Haluaisin lukea joitakin niistä varsin palavastikin, mutta energiaa ja keskittymistä en löydä mistään. Olen ennen nukkumaanmenoa yrittänyt lukea James Sallisin Kylmää kyytiä (kiitos Orfeuksen kääntöpiirin Suville muistutuksesta tämän kirjan olemassaolosta!), mutta silmät lurpsahtelevat kiinni jo paria sivua myöhemmin. Monta muutakin kirjaa olisi kesken ja vaikka olenkin päättänyt, etten vetäisi turhia stressejä kirjablogin pitämisestä, en silti pidä ollenkaan siitä ajatuksesta, että ehdin unohtaa kirjan tapahtumia nopeammin kuin ehdin niistä lukemaan! Ja kirjoittaakin niistä haluaisin... Jos tätä hiljaiseloa jatkuu pitempäänkin, saatan kirjoittaa näistä yöpöydän kirjoista erikseen. Pääsiäisviikonloppuna sain sentään käytyä Tove Janssonin juhlanäyttelyssä Ateneumissa (siitä lisää alempana).


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ursula K. Le Guin: Tehanu (1990)

Tehanu, Maameren tarinat #4 (3.painos 2002 [1.painos 1992]) / Tehanu, The Earthsea Cycle #4 (1990)
WSOY
253 s.
kansi: Sami Saramäki
kieli: suomi (suomentanut Kristiina Rikman)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

"Kun Keskilaaksoa viljellyt maamies Piikivi oli kuollut, hänen leskensä jäi asumaan tilaa."

Maameren velhosta aloitin ja tämä on jo Maameren tarinoiden 4. kirja. Olen aina pyrkinyt olemaan spoilaamatta ko. kirjaa tai edellisiä osia, mutta koska kyseessä tosiaan on jo neljäs osa, en ole varma kuinka hyvin olen siinä onnistunut. Lue siis omalla vastuulla!

Tehanussa tapaamme tutun hahmon Atuanin holvihaudoista, mutta sen kirjan tapahtumista on aikaa jo monta, melkein kaksikymmentä vuotta. Nyt Tenar on jo aikuinen nainen, jolla on aikuiset lapset, jotka ovat lentäneet pesästä. Gontissa asuessaan Tenarin, jota nyt kutsutaan Gohaksi, elämä on ollut kaikin puolin rauhallista ja tavallista miehensä maatilan viljelyksiä hoitaessaan. Hänen elämänsä kuitenkin muuttuu jälleen kerran, kun hän ottaa hoiviinsa pahoinpidellyn pienen tytön, joka oli heitetty tuleen kuolemaan. Pahuus, pakeneminen ja taikuus tulevat jälleen osaksi Tenarin elämää.

Verrattuna aikaisempiin osiin, tämä oli temmoltaan rauhallisempi sillä tavalla että suuria seikkailuja ei tehty matkaten ympäri Maamerta.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mirja Kivi: What's this? (2005)

What's this? Strippejä Muumilaaksossa. Tove Janssonin muumisarjakuvia ja luonnoksia 1947-1959 (2005)
Kirjapaino
160 s.
graafinen suunnittelu: Nalle Ritvola
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

Luulin tämän olevan kirja, joka kertoo yleispätevästi Tove Janssonin sarjakuvista ja pohtii niiden sisältöä ja vertailee niitä muumikirjoihin ja Toven elämään. Petyin pahasti. Tämä kirja on vain luettelo, joka on tehty aikoinaan esitetyn What's this -näyttelyn tueksi. Vaikka minusta tämä on melko kehno pelkkänä luettelonakin...

Kirjaan sisältyy suomeksi tietoa Toven sarjakuvista [s.6-46], english summary [s.47-52], yhteenveto japaniksi [s.53-58] ja tiivistelmät Toven sarjakuva-albumin tarinoista luonnoksineen [s.59-156].

Kun Maailmanloppu tulee! -kirjassa oli myös pohdiskelua, tässä oli vain faktojen ja eroavaisuuksien luetteloa. "Tässä versiossa Muumipappa katsoi vasemmalle, tässä versiossa oikealle, kolmannessa seisoikin Muumipeikko..." Välillä hyviäkin huomautuksia löytyi, mutta tekninen luettelointi alkoi puuduttaa parin ensimmäisen sivun jälkeen ja teki mieli vain selata loppukirja läpi. Ehkä oli tärkeätä kertoa, miten Muumipeikon syntymäpäiväkakku muuttui eri versioissa, en tiedä, mutta sen rinnalle olisi voinut lisätä myös pohdiskelua. Tai eroavaisuudet olisi voitu näyttää vain kuvina, ei pitkänä tekstinä. Tiedän, että tämä kirja on vain luetteloksi tarkoitettu, mutta en voinut olla toivomatta parannuksia koko lukemisen ajan.