Ursula K. Le Guin: Tehanu (1990)

Tehanu, Maameren tarinat #4 (3.painos 2002 [1.painos 1992]) / Tehanu, The Earthsea Cycle #4 (1990)
WSOY
253 s.
kansi: Sami Saramäki
kieli: suomi (suomentanut Kristiina Rikman)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Kun Keskilaaksoa viljellyt maamies Piikivi oli kuollut, hänen leskensä jäi asumaan tilaa."

Maameren velhosta aloitin ja tämä on jo Maameren tarinoiden 4. kirja. Olen aina pyrkinyt olemaan spoilaamatta ko. kirjaa tai edellisiä osia, mutta koska kyseessä tosiaan on jo neljäs osa, en ole varma kuinka hyvin olen siinä onnistunut. Lue siis omalla vastuulla!

Tehanussa tapaamme tutun hahmon Atuanin holvihaudoista, mutta sen kirjan tapahtumista on aikaa jo monta, melkein kaksikymmentä vuotta. Nyt Tenar on jo aikuinen nainen, jolla on aikuiset lapset, jotka ovat lentäneet pesästä. Gontissa asuessaan Tenarin, jota nyt kutsutaan Gohaksi, elämä on ollut kaikin puolin rauhallista ja tavallista miehensä maatilan viljelyksiä hoitaessaan. Hänen elämänsä kuitenkin muuttuu jälleen kerran, kun hän ottaa hoiviinsa pahoinpidellyn pienen tytön, joka oli heitetty tuleen kuolemaan. Pahuus, pakeneminen ja taikuus tulevat jälleen osaksi Tenarin elämää.

Verrattuna aikaisempiin osiin, tämä oli temmoltaan rauhallisempi sillä tavalla että suuria seikkailuja ei tehty matkaten ympäri Maamerta.
Tarina keskittyy lähinnä kahden pienen gontilaisen kylän tapahtumiin, jonka keskiössä Goha ja pieni tyttö Therru ovat. Kirjassa on paljon tavallisten asioiden tekoa; viljelysten hoitoa, tiskaamista, vaatteiden parsimista... Kuitenkaan tarina ei ollut minusta yksitoikkoinen. Jännitystä ja konflikteja silti riitti, vaikka pääosassa ei ollutkaan suuri sankarimainen velho! Jotenkin Le Guin vain osaa kirjoittaa sillä tavalla, että se koukuttaa. Kun edellisessä kolmannessa osassa, Kaukaisimmassa rannassa, minulla oli vaikeuksia samaistua päähenkilöön, tässä ei ollut sitä ongelmaa. Samaa tahtia silmäkulman suoneni pullisteli Gohan kanssa, kun Maameren maailmasta paljastui uusi, sovinistinen puoli, mutta onneksi Goha osasi laittaa miehille vastaan!

Tehanun tapahtumat ovat hiukan päällekkäin Kaukaisimman rannan kanssa, koska tämän kirjan tarina lähtee rullaamaan vähän ennen 3. kirjan lopputapahtumia. Jos siis mielestäsi kolmas kirja jäi totaalisen kesken, kuten minusta, älä huoli! Suurin osa selittämättömiksi jääneistä asioista selitetään tässä osassa.

Kuten edellisenkin kirjan kohdalla, tämäkin meinasi jäädä sarjan viimeiseksi, ja tälläkin kertaa olisin ollut hiukan tyrmistynyt! Tässä oli aineksia hyväksi viimeiseksi kirjaksi (ja voittihan tämä Nebula- ja Locus-palkinnotkin), mutta minusta lopun kirjoittamiseen ei oltu käytetty tarpeeksi sivuja. Tuli vähän sellainen fiilis, että tässäkö tämä nyt oli? Missä fanfaarit, pauke ja muu? Missä hikiset kädet kääntämässä sivuja pamppailevan sydämen tahtiin? Kyllä loppu oli jännittävä, mutta ennen kuin pääsin jännittämisen makuun, se oli jo ohi. Nyt vähän kismitti Le Guinin tyyli jättää turhia selittämättä. Tähän olisin nimenomaan kaivannut sen turhan kuvailua! Rakastan turhuutta, kun ihana tarina meinaa loppua.

No, onneksi en kuitenkaan lukenut tätä(kään) kirjan ilmestymisvuonna, koska seuraava osa ilmestyi vuonna 2001 eli 11 vuotta myöhemmin (huhuh, Le Guinhan kiristi tahtia!). Nyt oli helpompi ottaa lyhykäinen loppuselostus vastaan "I can do this" -mentaliteetilla ja jatkaa fanitusta suoraan viidenteen osaan. Te fanit, jotka olette jaksaneet pysyä mukana jo 60-luvulta lähtien, isot pisteet teille!

P.S. Ehdottomasti pidän näistä 2000-luvun kansista enemmän, paljon houkuttelevammat. Kehykset ovat ihanat, sopivat Maameren tyyliin, ja auringonlaskun tunnelma on kaunis. Vähän kyllä kannessa olevan tytön mittasuhteet näyttävät olevan pielessä, mutta en silti valita kun tiedän minkälainen kansi olisi vaihtoehtona...