torstai 12. kesäkuuta 2014

1-vuotissyntymäpäivä!

Hieman vaikea uskoa, että tämä päivä 12.6.2014 tulisi. Olen suoraan sanottuna ylpeä itsestäni, että olen onnistunut pitämään blogiani jo vuoden ajan, vaikken ole koko ajan jaksanut olla kovin aktiivinen. Minulle, joka jättää yleensä kaiken kesken, tämä on hyvä saavutus. Aloitin tämän blogin alunperin siksi, että saisin kiinni taas rakkaasta lukemisharrastuksestani ja että pääsisin harjoittelemaan kirjoittamista. Jos en olisi tehnyt blogistani julkista, en olisi varmaan koskaan päässyt näin pitkälle.
Siitä olen kiitollinen, että olen saanut jopa 33 seuraajaa! Jokaisesta lukijasta olen iloinen, sillä toivoin blogiani seurattavan edes ikkirikkipiikkisen, vaikka alunperin perustinkin tämän blogin itseäni varten. Olen innoissani jokaisesta kommentista minkä saan ja pyrin vastaamaan kaikkiin. Katselukertoja sivuni on saanut tähän mennessä 4141 eli keskimäärin 345 ihmistä on vieraillut blogissani kuukausittain ja 11 ihmistä päivittäin. Ehkä suurin osa saattaa olla robotteja tai muita, mutta olen silti iloinen!

Aloitin blogiharrastukseni lyhyellä ja ympäripyöreällä itseni esittelyllä, mutta ensimmäinen kirja-arvosteluni oli Thomas Harrisin Punaisesta lohikäärmeestä. Ei mitenkään huono kirja aloittaa. Muuten sitten yritin tehdä blogiin täyttöpostauksia 30 päivän kirjahaasteen kanssa, jonka unohdin kuitenkin melko nopeasti; ehkä sen vielä joskus saan tehtyä loppuun. Suurimmaksi osaksi postaukseni ovat koostuneet kirja-arvosteluista, mutta välillä olen kirjoittanut myös jostain muusta. Kuten viime vuoden syyskuussa yritin nostaa aihetta esille sukupuolipainotteisista kansista. Minua itse kiinnostaisi lukea tällaisista aiheista enemmänkin kirjablogeissa, mutta huono sellaista on vaatia, kun en osaa itsekään näyttää esimerkkiä...

Vuonna 2013 kesäkuusta joulukuuhun luin 16 romaania, 1 tietokirjan, 1 sarjakuva-albumin ja kasan muita sarjakuvia, joista bloggasin 11 kirjasta. Kesken jätin 2 kirjaa.
Tämän vuoden tammikuusta toukokuun loppuun luin 9 romaania, 2 tietokirjaa, 2 sarjakuva-albumia ja kasan muita sarjakuvia, joista bloggasin 13 kirjasta. Kesken jätin 2 kirjaa.

Eli yhteensä vuoden aikana luin 28 kirjaa eli noin 2,3 kirjaa kuukaudessa eli noin puoli kirjaa viikossa. Olen ylpeä itsestäni, kun miettii mistä aloitin. Ennen blogin alottamista luin ehkä 2,3 kirjaa puolessa vuodessa...

Eniten luin fantasiaa (10), toiseksi eniten urbaania fantasiaa (7). Sen jälkeen jännitystä (4), kauhua (3), huumoria (2), romantiikkaa (2), satuja (1), scifiä (1). Englanninkielistä kirjallisuutta (13), käännettyä kirjallisuutta (14), kotimaista kirjallisuutta (4). En ole yhtään yllättynyt, että fantasiaa tuli luettua eniten, mutta vähän nolottaa kun nyt katson tuota listaa. Voisin ehdottomasti alkaa ryömiä ulos mukavuusalueeltani. No, ainakin tänä kesänä olisi tarkoitus lukea enemmän dekkareita.

Naisten kirjoittamia kirjoja luin 22, miesten kirjoittamia kirjoja taas 8. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota lukemieni kirjojen kirjoittajien sukupuoleen, mutta luulin että listassani mieskirjailijoita olisi enemmänkin. Ainakin välillä tuntuu tämän olevan miesvaltainen ala, en sitten tiedä yleisistä tilastoista.

2010-luvun kirjoja luin 5, 2000-luvun kirjoja luin 13, 1990-luvun kirjoja luin 6 ja sitä vanhempia luin 6. Minulle näyttää hyvältä, että olen lukenut myös vanhempia kirjoja -- minulla olikin ajatuksena, että pitäisi tarttua niihin vanhempiin kirjoihin enemmän (parannettavaa tietty olisi!). Mutta kyllähän sitä eniten tulee luettua 2000-luvun kirjoja, koska urbaani fantasia (jota nähtävästi luen melkein eniten) on tämän hetken juttu.

30 päivää kirjoja -haasteen lisäksi aloitin tänä vuonna Opuscolo-blogin Vuosi Toven matkassa, Oksan hyllyltä -blogin Rikollisten jäljillä ja Le Masque Roguen -blogin Kirjabingo -haasteet. Kaikki haasteet jatkuvat edelleen ja vaikka en olekaan ollut niiden suhteen erityisen aktiivinen, tässä kesänä aikana olisi aikomus jatkaa niitä hyvillä mielin.

Kaikista aktiivisimmillani olin viime vuoden heinäkuussa, jolloin kirjoitin 8 postausta. Kirjoitukset kyllä koostuivat lähinnä 30 päivän kirjahaasteen kirjojen esittelyistä. Hyvänä kakkosena tulee tämän vuoden maaliskuu, jolloin kirjoitin 7 postausta, jotka olivatkin lähinnä kirja-arvosteluja. Keskimääräisesti kirjoitin 3,6 postausta kuukaudessa eli 0,9 postausta viikossa. Tässä voisin mielestäni parantaa. Yleensä minulla on ollut innostusta ja aihetta postata joka viikko, mutta laiskuus on monesti vienyt voiton. Ehkä pikku hiljaa saisin nostettua aktiivisuuteni ainakin siihen yhteen postaukseen viikossa!

Tähtiä olen jaellut varovaisesti; viiden tähden saaneita ei ole blogiin ilmestynyt vielä yhtäkään. Muutama 4,5 tähden kirjoja on toki ollut, mutta olen pyöristänyt ne neljään tähteen. Nyt olen siis onnistunut pistämään itselleni paineita viiden tähden antamisesta, kun en ole yhdellekään kirjalle sitä antanut...
Neljä tähteä olen antanut 10 kirjalle, kolme tähteä 9 kirjalle, kaksi tähteä 5 kirjalle ja yhden tähden 1 kirjalle. Käy järkeen, että yhden tähden kirjoja on noin vähän verrattuna muihin -- yleensä jos kirja on minusta noin huono, jätän sen suosiolla kesken. Kuitenkin jätin vuoden aikana kesken vain 4 kirjaa, olen siis lukenut keskimääräisesti paljon hyviä kirjoja. Vai onko 4 kirjaa paljon? En ole varma kuinka paljon olen jättänyt kirjoja kesken, kun en ole aikaisemmin pitänyt lukua lukemistani kirjoista.

MUITA TILASTOJA VUODEN AJALTA :

Paras ensimmäinen lause:
1. "Paljon myöhemmin, istuessaan selkä seinää vasten Motelli 6:ssa vähän Phoenixista pohjoiseen ja katsellessaan kohti lainehtivaa verilammikkoa Kuski pohti, oliko hän tehnyt kammottavan virheen." (Kylmä kyyti), tuon luettuaan oli vain pakko jatkaa lukemista, vaikka tiesinkin jo juonen ennestään.

2. "Vaikka vaihdokas ei sitä vielä silloin tajunnutkaan, hänen päätöksensä varastaa lohikäärme ja karata syntyi iltana, jona lapset kokoontuivat punomaan juonia valvojansa pään menoksi." (Rautalohikäärmeen tytär), aivan ihana lause, cliffhanger heti alkuun kuten edellisessä, mutta minä pidänkin siitä, että toiminta alkaa heti, harmi vain ettei loppukirja ollut yhtä hyvä kuin alku...

3. "Lehmusmetsän suuri kuningaskunta sijaitsi Aamun vuorten itäpuolella, maassa arvostettiin suuresti filosofeja ja luku viisi oli muodissa." (Lohikäärmeen prinsessa), heti ensimmäinen lause kertoo koko kirjan tyylin, prinssi ja prinsessa -tarinaa huumorilla.

Paras kansi:
1. Meg Cabot: Abandon (2011), periaatteessa melko klisee asetelma mutta silti kaunis kansi, joka herättää mielenkiinnon!
2. Thomas Harris: Punainen lohikäärme (1981), yksinkertainen mutta toimiva, värit natsaa, kirjassa puhutaan kannessa olevasta maalauksesta, joten minusta oli järkevää laittaa se myös kanteen.
3. Bill Willingham: Fables, Book One (2009), asetelma on toki hieman sekava, mutta minusta silti kaunis ja herättää mielenkiinnon, fontti on erityisesti ihana.

Parhaat kirjat:
1. Ursula Le Guin: Maameren velho (1968)
2. Ursula Le Guin: Atuanin holvihaudat (1971)
3. Thomas Harris: Uhrilampaat (1988)
4. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)
5. S. J. Watson: Kun suljen silmäni (2011)

Paras sarjakuva:
1. Kaoru Mori: Emma (2006-) [tästä saatan tehdä koontipostauksen myöhemmin]
2. Bill Willingham: Fables, Book Two (2010)
3. Bill Willingham: Fables, Book One (2009)

Eniten katseluita saaneet postaukset:
1. Ursula Le Guin: Maameren velho (1968), 296 katselua.
2. Bill Willingham: Fables, The Deluxe Edition, Book Two (2010), 154 katselua.
3. Ursula Le Guin: Atuanin holvihaudat (1971), 141 katselua.
4. Meg Cabot: Abandon (2011), 121 katselua.
5. Mirja Kivi: What's this? (2005), 105 katselua.

Eniten kommentteja saaneet postaukset:
1. 11 kysymystä ja vastausta, 6 kommenttia.
2. Tove Janssonin näyttely ja muut kuulumiset, 6 kommenttia.
3. James Sallis: Kylmä kyyti (2005), 6 kommenttia.
4. S. J. Watson: Kun suljen silmäni (2011), 6 kommenttia.
5. Coverflip - sukupuolipainotteiset kannet, 4 kommenttia.

Paksuin kirja:
1. Kami Garcia: Lumoava kirous (2009), 527 sivua.
2. Cassandra Clare: City of Fallen Angels (2011), 435 sivua.
3. Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär (1994), 429 sivua.

20 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotisen taipaleen johdosta! =) Pidän blogisi aihepiiristä kovasti, itsellenikin fantasiakirjat ovat lähellä sydäntä, pitkälti ylitse kaiken muun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on, että fantasiakirjat ovat lähimpänä sydäntä :) Haluaisin tutustua myös muihin genreihin, mutta kun fantasiakirjallisuudessa on edelleen niin monta tarinaa johon en ole ehtinyt tutustua...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niinkuin yllä sanoinkin, olen itsestäni törkeästi ylpeä, koska viime vuonna ensimmäisten kuukausien aikana sätin itseäni selkään laiskuuden iskiessä että "et kyllä lopeta vielä!" -- nyt bloggaamisesta on tullut jo kivaa ja helpompaa :)

      Poista
  3. Onnea yksivuotiaalle! Minäkin luen selvästi enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia teoksia. En ole ennen kirjabloggaamista kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nykyään kun aina kuukauden lopussa lasken, kuinka monta nais- ja mieskirjailijan kirjaa olen lukenut, naiset ovat melkein poikkeuksetta enemmistössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin pitää jatkossa kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Aloin myös miettiä, että tarkoittaako se, että luen enemmän naiskirjailijoiden teoksia sitä, että myös päähenkilöt ovat suurimmaksi osaksi tyttöjä, ja että luen suurimmaksi osaksi "tyttöjen kirjoja". Aika harmi, jos se menisi näin mustavalkoisesti.

      Poista
  4. Onnea 1-vuotiaalle! Itse luen harmittavan vähän fantasiaa. Onneksi blogistasi löytyy vinkkejä asiantilan kohennukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olisi ihanaa jos vinkkini joskus auttaisivat sinua löytämään jonkin hyvän tarinan!

      Poista
  5. Oikein paljon onnea yksinvuotiaalle! Käyn täällä usein lueskelemalla postauksesi, koska luemme paljon samantyyppisiä kirjoja. Toivottavasti jatkat vielä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja samat sanat sinulle! En ole hirveän usein käynyt kommentoimassa, mutta käyn lukemassa postauksesi innolla. Minäkin toivon, että jatkan vielä pitkään :)

      Poista
  6. Onnea varsin mainiolle yksivuotiaalle :)

    VastaaPoista
  7. Onnea yksivuotiaalle blogille! Ja kovasti bloggausintoa tulevallekin vuodellekin. :) Tuo 30 päivän haaste on kiva, pitääpä ottaa vinkki talteen. Ehkä innostun toteuttamaan sen jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Teen parhaani tulevanakin vuotena :) tuo haaste tosiaan on kiva, mutta minulle se meni hiukan vaikeaksi, koska oli vaikea muistaa mitä kaikkea olikaan tullut luettua. Nyt kun kirjat ja lukeminen ovat taas tutumpia, ehkä päiviin olisi helpompi keksiä kirjoja.

      Poista
  8. Onnea vuosipäivä kohdosta!

    Lohikäärmeen prinsessan olen joskus lukenut ja muistelinkin, että siinä oli juuri esimerkkilauseesi tyylistä huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti tulee vielä monta vuosipäivää :)
      Kyllä, tyyli oli minusta jo ensimmäisestä lauseesta alkaen aivan ihana ja minun tyyliseni; harmi vain että ihanuus ei jatkunut ensimmäisestä osasta pidemmälle!

      Poista
  9. Onnea yksivuotiaalle blogillesi! Aika huimaa, miten paljon olet vuoden aikana lukenut verrattuna aikaisempaan. Olen myös huomannut, että blogi on auttanut lukuharrastusta monin tavoin. Luen luultavasti enemmän kuin ennen (luultavasti siksi, koska en pitänyt minkäänlaista lukupäiväkirjaa tai kirjalistaa ennen blogia) ja monipuolisemmin, kiitos muiden blogien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama täällä; oma ja muiden blogit ovat ehdottomasti auttaneet positiivisesti tämän harrastuksen ylläpidossa! Saa ihan erilaisen fiiliksen lukemiseenkin :) Ennen blogin aloittamista olin koulunkäynnin aiheuttamassa masentavassa lukemattomuudessa, ja tuntui etten edes osannut enää lukea, paitsi niitä vanhoja tuttuja. Opiskelu kyllä olisi tarkoitus aloittaa taas piakkoin, mutta tällä kertaa pidän tämän harrastuksen mukana!

      Poista
    2. Eiköhän se onnistu :) Minäkin aloitin yliopisto-opinnot vajaan vuoden blogini perustamisen jälkeen ja yhä tässä mennään eteenpäin! Välillä lukeminen on hitaampaa tenttisumien ja muiden takia, mutta jos saa edes pari sivua illassa luettua niin olen tyytyväinen :)

      Poista