maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen lukumaratonini! (valmistelua)

Lukumaratonin logo: M. Carole

Tämän viikon torstaina 19.6.2014 aion osallistua ensimmäiseen lukumaratoniini, Blogistanian kesälukumaraton III:een. Ohjeet voi käydä lukemassa (ja osallistua myös) Anna minun lukea enemmän -blogissa.

Kuulin ensimmäistä kertaa lukumaraton-konseptista viime vuonna, kun aloitin itse kirjabloggaamisen. Muiden tiheätahtista pikapäivittelyä oli kiva seurata, mutta ajattelin itse heti, että tuo ei ole minulle. Tarvitsen ehdottomasti tiettyä fiilistä lukemiseen, että se tuntuu kivalta. Parin viime vuoden aikana olen lukenut joitakin kirjoja monta tuntia putkeen vain muutaman kerran. Niinä kertoina olen ollut niin innostunut tarinasta, että olen raahannut kirjaa mukanani melkeinpä kaikkialle. Se on kiva tunne, mutta en usko, että pystyn uusimaan sen tunteen pakolla. En halua ottaa liikaa paineita lukemisesta.

Nyt kuitenkin jostain syystä innostuin lukumaratonista! Kyllähän minulla noita lukemista kaipaavia, ikuisesti yöpöydällä lojuavia kirjaston kirjoja on, mutta ihan perimmäistä syytä en osaa sanoa miksi tällä kertaa päätin osallistua tähän kesälukumaratoniin. Nyt kuitenkin olen jo innoissani miettinyt mitä kaikkea luettavaa sitä olisi ja mitä löytäisi. En tiedä löydänkö sen "nyt-haluan-lukea-24-tuntia-putkeen"-fiiliksen torstaina, mutta ainakin suunnittelu on kivaa. Ja annoin jo itselleni valmiiksi anteeksi, jos en jaksa lukea yhtäjaksoisesti, kunhan saan edes muutaman kymmenen sivun luettua. Ensimmäistä kertaa tätä kokeilen, joten en halua, että tästä jää paha maku suuhun.

Minulla tosiaan on joitakin kirjaston kirjoja yöpöydällä mitä pitäisi lukea pois, mutta kävin silti tänään vielä kirjastossa etsimässä lisää lukemista, jotta vaihtoehtoja olisi enemmän ja repertuaari olisi monipuolisempi. Löysin lisää sarjakuvia ja parin ohuen kirjan (olin valmiiksi valinnut muutaman lyhyen kirjan Goodreadsin "to-read"-listaltani sivumäärän perusteella).

Olen töissä torstaina ja pääsen klo17, mutta aion aloittaa oman ajanottoni itseasiassa juuri silloin. Minulla on pari levyä jäljellä Sormusten ritarit -äänikirjasta, jota olen kuunnellut parin kuukauden ajan työ-/kotiintulomatkoilla. Aion aloittaa siis sillä. Muuten kirjakasani näyttää tältä:


On sarjakuvaa, klassikkoa, fantasiaa, tyttökirjaa... Kaikkia en tietenkään yritä lukea, välttämättä edes vilkaista, mutta tuntuu lohdullisemmalta että on paljon vaihtoehtoja. Yritän vielä jakaa pinon kirjoista muutaman sanan ennen torstaita, jos ehdin.

Hyvää lukumaratonia kaikille etukäteen!

8 kommenttia:

  1. Kirjapinosi vaikuttaa vallan mielenkiintoiselta, ja onpa meillä yksi yhteinenkin kirja (Sydämen mekaniikka).

    Luet niin paljon kuin tuntuu hyvältä. Keskenjättäminenkin on sallittua, sillä pakolla ei ainakaan kannata koko vuorokautta lukea. Toivotan sinulle torstaita varten mahtavaa lukufiilistä ja hyviä kirjavalintoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin huomasin juuri :D En ole kuullut kirjasta yhtään mitään, kunhan sattumalta törmäsin siihen kirjastossa ja nappasin mukaan kiinnostavien kansien vuoksi.

      Kiitos paljon! Samaa sinulle :)

      Poista
  2. Vau mikä pino! Itse luin Aikakoneen jokin aika sitten minimaratonilla ja se oli kyllä mainio. Minua niin harmittaa, etten täysmaratoniin pysty nytkään, mutta luen junassa 4,5 tuntia niin paljon kuin vain ikinä ehdin. Huisin hauskaa maratonpäivää sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan hamstrata kirjaston kirjoja... :D Kaikki noista haluan ehdottomasti lukea, mutta saa nähdä mihin tartun tällä kertaa.
      Aikakone vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta! Eikä ole edes paksu, joten luulisi että saan sen luettua. Ehkä jopa saisin vihdoin luettua Eläinten vallankumouksen...
      Hauskaa maratonia myös sinulle! Kyllä 4,5 tuntiakin kuulostaa hyvältä :)

      Poista
  3. Pinossasi on varsin houkuttavia kirjoja. Eläinten vallankumous ja Persepolis ovat todellisia lemppareitani. Mukavaa ja mielenkiintoista lukumaratonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Eläinten vallankumous minun on pitänyt lukea jo kauan, kun en koskaan koulussa tullut sitä luettua. Persepoliksen olen lukenut kerran aikaisemmin, ja pidin siitä paljon. Ajattelin kuitenkin ottaa sen uudelleenluentaan, kivempi lukea sitten jatko-osa :) Kiitos ja samaa sinulle!

      Poista
  4. Vau, monipuolinen kirjapino! Vain pahaa unta kannattaa ehdottomasti lukea ja tuo Salamurhaajan oppipoika on muistaakseni hurjan koukuttava. :) Tsemppiä maratoniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain pahaa unta tulee ehdottomasti luettua, minun on pitänyt lukea se jo pitkään :) Vihdoinkin se oli vapaana kirjastossa! Salamurhaajan oppipoika kutkuttaa, mutta se taitaa olla liian paksu maratonille... Lähiaikoina aion sen kuitenkin aloittaa, vaikka nyt maratonin aikana en ehtisi.

      Poista