perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kesän paras lukuhetki

Luettua elämää -blogin Elina aloitti kesäkuun alussa Kesän paras lukuhetki -haasteen, jossa hän haastoi (kirja)bloggaajat kuvaamaan parhaan lukuhetkensä. Minusta haasteen idea oli ihana; kirjoja on tietty ihanaa lukea, mutta myös kauniiden kirjakuvien ihailu on kivaa. 

Päätin osallistua haasteeseen, vaikka epäilinkin pystyisinkö/muistaisinko ottamaan kuvaa kesäni parhaasta lukuhetkestä. Kesä ei ole vielä ohi, mutta minusta tuntuu, että koin jo sen parhaan lukuhetkeni.

Päivä oli lukumaratonin jälkeinen aamupäivä, aurinko paistoi pilvien rakosista ja oli sopivan viileää. Makasin lasitetun terassin sohvalla, kattoikkunan alla lukien Annan nuoruusvuosia. Välillä laskin kirjan alas ja nautin liikkuvien pilvien katselusta. Oli ihanan hiljaista, saatoin nauttia vain lintujen viserryksestä ja tuulen havinasta. Annan toilailut saivat hyvälle tuulelle ja tunsin oloni todella rauhalliseksi.



Jos joskus omistan omakotitalon, ehdottomasti rakennutan tällaisen nurkan lukemista varten (niiden muiden kirjanurkkausten lisäksi tietty). Kirjan tyyliin sopien oli oikein romanttista, vaikkakin täytyy myöntää, että kyllähän se aurinkokin häikäisi ja se yksi tietty kärpänen välillä pörräten häiritsi idyllistä tunnelmaani!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta yhdistelmältä. Niin kirja kuin maisema ovat lumoavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä luen vain sängyssä ennen nukkumaanmenoa, joten välillä tämmöinen tapojen rikkominen tekee kyllä terää :) Asetelma oli ehkä hiukan cliché, mutta sen kokeminen oli silti ihanaa!

      Poista
  2. Rauhallinen tunnelma ja hyvä kirja, Fable! Pilvien alla on ihana lukea! Paikkasi on täydellinen. Mukavaa, kun osallistut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kyllä hyvä yhdistelmä tunnelman kanssa. Kiva haaste, niin tottakai sitä piti osallistua!

      Poista