Gummerus
424 s.
kansi: Tuomo Parikka (suunnittelu)
kieli: suomi (suomentanut Katriina Huttunen)
mistä minulle: sain lahjaksi.
arvosana: ★★★★
"Hän raapi sormenpäänsä verille sileitä seiniä vasten ja hakkari nyrkeillään paksuja ikkunoita, kunnes ei enää tuntenut omia käsiään."
MarikaOksan Rikoksen jäljillä -haaste auttoi minua löytämään tämän kirjan ja innosti minua kokeilemaan sitä. Haaste avasi silmäni kiinnittämään enemmän huomiota dekkareihin ja silmiini sattui Jussi Adler-Olsenin erittäin jännittävältä kuulostava kirja Pullopostia. Tajutessani kuitenkin sen olevan sarjan 3. osa, päätin aloittaa ensimmäisestä. Sain ensimmäisen osan, Vangin, äidiltäni lahjaksi ja se osoittautuikin erittäin hyväksi dekkariksi! Ainakin tällaiselle, joka ei ole (vielä) lukenut paljon jännäreitä.
Vanki kertoo yhtaikaa lomittain kahden ihmisen tarinaa. Se kertoo kauniista poliitikosta, Merete Lynggaardista ja tapahtumasta, joka muuttaa hänen elämänsä täysin -- ja juuri sairaslomalta palanneen murharyhmäetsivästä, Carl Mørckistä, jonka uutena tehtävänä on selvittää vanhoja rikoksia. Carl aloittaa ensimmäisen tutkimuksensa kauniista poliitikosta, joka katosi 5 vuotta sitten...
Aloitin tämän dekkarin lukemisen junassa, mistä minulle tulikin tapa. Tämä kirja sopikin loistavasti 15min mittaisiin lukujaksoihin; ehkä en sen takia kiinnittänyt paljon huomiota esimerkiksi kirjoitustyyliin, mutta muuten lukemisen katkeaminen jatkuvasti ei haitannut tippaakaan. Pysyin mukana juonessa ja sain jännittää joka päivä miten juoni tihenisi. Ihan varauksetta en Carl Mørckiin ja tarinaan kuitenkaan ihastunut. Carl tuntui juuri sellaiselta ärsyttävän kliseiseltä pullealta etsivältä, joita vilisee dekkareissa. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin pitäväni tästä suutaan soittavasta poliisista ja halusin skipata Merete-luvut, jotta pääsisin lukemaan siitä kuinka Carl ja hänen ihastuttava apulaisensa Assad selvittävät rikosta eteenpäin.
Täysiä pisteitä en tälle kirjalle kuitenkaan antanut, sillä vaikka tämä olikin minun mittapuullani todella hyvä dekkari, ei se silti kilpaile lempikirjojeni kanssa. Pisteitä vähensi myös se, että luulen etten tule lukemaan tätä enää uudelleen. Eikös dekkarien viehätys piile siinä, että voi arvailla mukana miten rikos selvitetään? Toisella lukukerralla tämä ei enää onnistuisi. Tämä oli kuitenkin lukemisen arvoinen ja erittäin hyvää viihdettä! Ja juuri sen vuoksi minun täytyikin jatkaa heti suoraan toiseen osaan...
----------------------------------------------
Gummerus
451 s.
kansi: Tuomo Parikka (suunnittelu)
kieli: suomi (suomentanut Katriina Huttunen)
mistä minulle: ostin nettikirjakaupasta.
arvosana: ★★★
"Laukaus kajahti taas puunlatvojen yläpuolella."
Tämä piti siis saada käsiin heti. Suosiota tällä sarjalla näyttää olevankin, sillä jokaikinen teos oli lainassa kirjastoista. Viime aikoina ei ole ollut yhtäkään kirjaa, jonka kirjaston varausaikaa en olisi jaksanut odottaa, mutta tämän päätin ostaa itselleni. Olin tullut jo riippuvaiseksi päivittäisistä junalukemisjaksoista!
Metsästäjät jatkaa Carl Mørckin työskentelyä vanhojen rikosten parissa. Tällä kertaa vuorossa on 20 vuotta sitten tapahtunut kaksosten murha, jonka tekijä istuu vankilassa. Kuitenkin joku haluaa Carlin ottavan tapauksen uudelleen tutkittavaksi -- mutta miksi?
Kun edellisessä osassa murhaajaa arvuuteltiin kilvan etsivän kanssa, tällä kertaa murhaaja on alusta asti tiedossa. Mitään yllätyksiä ei siis siltä osin ole luvassa, mutta jännittämistä silti piisaa, kun seurataan Carlin tutkimusten etenemistä. Tämä kirja jatkui samaan malliin kuin edellinenkin; jännittävä juoni, huumoria, viittauksia suurempaan taustajuoneen, viihdettä. Tälle annoin kuitenkin yhden tähden vähemmän, sillä tarinan aihepiiri oli minun makuuni vähän liian raaka (kertoo ehkä jotain, kun sanon että murhaajan lempielokuva on Kellopeliappelsiini). Tuli liikaa iholle, jos näin voin sanoa. Dekkareita lukiessa on kiva jännittää, mutta jos homma menee liian väkivaltaiseksi tai realistiseksi, lukukokemuksesta tuleekin ahdistava. Toki ahdistava lukukokemuskin voi olla hyvä, mutta dekkareita lukiessani viihde on yleensä se mitä minä haen.
P.S. Pidän molemmista kansista, vaikka ne ovatkin samankaltaisia. Yleensä inhoan sitä, kun "massakirjailijoiden" kannet ovat kuin kopioita toisistaan, mutta tässä tapauksessa pidän siitä, että jonkinlainen jatkuvuus/samankaltaisuus on pidetty mielessä. Heti kun näkee nuo kohtalokkaat silmät kannessa, joka on jaettu vinosti kahtia, tietää että kyseessä on Adler-Olsenin kirja.
P.P.S. Vaikka viihdyinkin näiden kirjojen parissa, en ihan heti jatka 3. osaan Pullopostia (vaikka nimenomaan se minua alunperin kiinnosti, hah). Pieni tauko on paikallaan, etten saa Carl+Assad-ähkyä.
P.P.P.S. Kirjailija on kertonut sarjasta tulevan 10-osainen, ja tanskaksi kirjoja näyttää ilmestyneen ilmeisesti 6 (jes! vihdoinkin hyvä dekkarivakisarja löydetty!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti