sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kesän luetut 2014

Hetki lukumaratonilta.

Taas on koontipostauksen aika. Tosin juuri tämä kolmen kuukauden ajanjakso kesäkuusta elokuuhun on tuntunut aivan mahdottoman pitkältä -- koska siinä ehti tapahtua paljon. Blogin osalta ehdin viettää yksivuotissyntymäpäivääni, osallistua ensimmäiseen lukumaratoniini, kokea kesän parhaan lukuhetkeni, aloittaa uuden Kuukauden kymppi -teemapostaukseni, osallistua kirjabingoon ja kuunnella ensimmäisen äänikirjani. Elämäni ruudun toisella puolella koki sekin paljon asioita: uuden asunnon stressaava etsiminen, pakkaaminen, viimeinen työpäiväni, ikuiselta tuntuva muuttaminen, kaikennäköisten paperihommien selvittäminen ja tietenkin itse koulun aloittaminen. Pääsin nimittäin vihdoin taas koulun penkille ja muutin sitä varten pääkaupunkiseudulle. Muutto ja koulun aloittaminen ovat vieneet paljon aikaani ja luultavasti vievät vielä jonkin aikaa. Ratkaistavana on ainakin kirjabloggarien ammattisairaus -- eli mihin nämä kirjat saa mahtumaan?? Kaksi pahvilaatikollista kirjoja pitäisi vielä jonnekin tunkea muiden tavaroiden lisäksi... Näistä syistä siis blogi saattaa potea pieniä hiljaisuuden merkkejä, vaikka pyrinkin välttelemään pitkiä taukoja. Työn alla on kuitenkin monta keskeneräistä bloggausta.

Tässä kuitenkin kesäkuun, heinäkuun ja elokuun luetut:

Jean Webster: Setä Pitkäsääri (1912)
William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (2013)
Thorarinn Leiffson: Iskän salaisuus (2010)
Darren Shan: Darren Shan: Friikkisirkus -manga (2013)
H. G. Wells: Aikakone (1917)
Ville&Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta (2013)
Daniel Handler: Ja sen takia me erosimme (2011)
Lars Kepler: Hypnotisoija (2009)
L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1908)
J. R. R. Tolkien: TSH: Sormusten ritarit (2002) [äänikirja]
Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa (1888)
Anne Rice aka A. N. Roquelare: Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (1983)
Vladimir Nabokov: Lolita (1955)

__________________________

BLOGGAAMATTOMAT:

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni (2004, Otava), 
Satrapin omaan elämään perustuva sarjakuva. Luin tämän uudestaan ja yhtä hyvä oli tälläkin kertaa. Tämä tuo vähän erilaisen näkökulman iranilaiseen elämään kuin mihin uutisissa on totuttu. Sodat toki pyörivät taustalla, mutta elämään sisältyy muutakin, varsinkin jos on lapsi tai nuori. Minun silmiäni tämä sarjakuva ainakin avasi, nyt pitäisi vain lukea jatko-osa.

Henrik Lange: 90 kirjaklassikkoa kiireisille (2009, WSOY), 
90 neljän ruudun sarjakuvaa kirjaklassikoista. Luin tämän töissä tauoilla, ja se oli oikein hauska ja nopea ajanviete. Skippasin kyllä ne kirjat, jotka ovat lukulistallani, kirja on nimittäin välillä todella spoilaava. Tuntemattomatkin kirjatiivistelmät viihdyttivät, sillä Lange oli vetänyt mutkat todella suoriksi.

Marc-Antoine Mathieu: Jumala itse (2011, Like), 
Mitä ihmiskunta reagoi, kun Jumala astuu maanpinnalle ja ottaa osaa mm. tosi-tv-ohjelmiin? Filosofinen ja humoristinen sarjakuva. Idea oli hyvä, mutta en saanut tästä kovin paljon irti, mikä johtui osaksi myös väsyneenä lukemisesta. Unenpuute ja filosofiset ajatukset eivät käy yksyhteen.

Kaoru Mori: Emma vol. 3-10 (2006-2010, Sangatsu Manga), 
Sarjakuva viktoriaanisesta Lontoosta, jossa palvelijatar Emma ja rikkaan kauppiaan poika ihastuvat toisiinsa. Mutkia matkaan tuo kuitenkin luokkaero, mikä ei ollut tuohon aikaan hyväksyttävää. Suosittelen tätä kaikille, joita viktoriaaninen aika kiinnostaa, myös niille joille manga ei ole tuttua. Tämä nimittäin oli "epämangamainen", parhainta sarjakuvassa oli realistisuus ja tunnelma. Sarjakuvassa ei hätäilty, vaan aikakauden tunnelman luomiseen keskityttiin kuvaamalla ihan tavallista palvelijattaren elämää -- mikä oli erittäin hyvä! Ensimmäiset 7 osaa ovat varsinainen tarina, loput 3 lisäosia, joissa keskitytään enemmän sivuhenkilöiden tarinoihin.

Mike Carey & Glenn Fabry: Neil Gaimanin Neverwhere (2007, Gummerus), 
Etsin Sandmania kirjastosta, mutta koska sitä ei löytynyt, lainasin tämän. Olen lukenut Gaimanin Neverwhere-kirjan, mistä en pitänyt, mutta minua kiinnosti nähdä miltä kirjasta tehty sarjakuva näyttäisi. Pidin sarjakuvasta enemmän, mutta juonikuviot ja päähenkilö eivät tehneet vaikutusta tälläkään kertaa. Kiinnostuin sen sijaan sivuhenkilöstä nimeltä Markiisi, jonka musta iho, valkoiset hiukset ja aristokraattinen salaperäisyys kutkuttivat mielikuvitustani valtavasti. Oi, kunpa Markiisi vain olisi ollut päähenkilö! Haluaisin tietää hänestä lisää. Tässä esimerkkisivu, jossa Markiisi esiintyy.

J. R. R. Tolkien: Kaksi tornia, osa 1 (äänikirja), 
Pääsin aloittamaan Kahden tornin äänikirjan kuuntelua, mutta muutto keskeytti sen. Puoleen väliin sain kuitenkin kuunneltua. Nyt pitäisi saada käsiini äänikirjan loppuosa...

__________________________

KESKEN JÄÄNEET:


Luovutin viimein Ursula Le Guinin Kertomuksia Maamereltä -kirjan suhteen, kun kirjastokin vaati jo omaansa takaisin. Kirjan viidestä novellista sain luettua vain yhden, kunnes "Maamerihype" hälveni. Aion ehdottomasti jatkaa tämän sarjan lukemista joskus, kunhan vain saan oikean fiiliksen takaisin.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä menee tosin hetki että tämä kämppä ja kaupunki tuntuu kodilta :) Ehkä sitten helpottaa, kun saa kirjat hyllyyn!

      Poista