Neil Gaiman: The Books of Magic: The Deluxe Edition (2013)

The Books of Magic (2013), originally published in single magazine form as THE BOOKS OF MAGIC 1-4 (1990, 1991)
DC Comics
198 s.
kuvitus: John Bolton, Scott Hampton, Charles Vess, Paul Johnson
kansi: John Bolton
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

Tarkistaessani olisiko Fables-sarjakuvan 3. osaa vihdoin hyllyssä (ei tälläkään kertaa! kuka niitä oikein pihtailee), törmäsin sattumalta tähän sarjakuvaan. Kannessa oleva harrypottermainen kuva, sanat "books" ja "magic", ja tekijä Neil Gaiman herättivät kiinnostukseni. Sen suurempia ajattelematta päätin lainata kirjan.

Vapaasti suomennettuna takakannesta: "Timothy Hunter on ihan tavallinen 13-vuotias poika, joka kuluttaa päivänsä tv:n katsomisella ja skeittauksella. Mutta Timothy on myös hyvin erilainen kaikista muista, ja kohta hän saa tietää miksi. Yksi sana -- taikuus. Tim ei usko taikuuteen, tietenkään, mutta näyttää siltä että taikuus todella uskoo häneen -- ainakin jotkut sen käyttäjät vilkkaasti jo suunnittelevat hänen ennenaikaista kuolemaansa. Timin onneksi myös hänellä on liittolaisia yliluonnollisissa valtakunnissa. Maailman neljä pätevintä ja salaperäisintä velhoa ovat vannoneet suojella ja valistaa poikaa, ja jokainen heistä on valmistellut matkan osoittaakseen maagisen elämän uhkat ja hyödyt."

Halusin ja luulin pitäväni tästä. Lukekaa nyt tuo takakansiesittelykin! Oikein kutkuttavalta tarinalta vaikutti. Mutta ei. Minun kohdallani tämä jäi vain hyväksi ideaksi, jonka toteutus ei iskenyt minuun, ja näin ollen sopii hyvin ennakkokäsitykseeni Gaimanista.
Minulla ja Gaimanilla on nimittäin 50/50-suhde: minä joko pidän hänen töistään tai sitten en. Neverwherin suosiota en tajunnut, Coraline oli ihana, Tähtisumun idea oli toteutusta parempi, mutta Hautausmaan poika oli hyvin kirjoitettu. Olen kiinnostunut Gaimanin töistä, mutta en osaa odottaa niiltä paljon mitään -- olen päätynyt rauhalliseen tyyliin ottaen vastaan sen mitä tulee.

Tämän sarjakuva-albumin tarina on jaettu neljään osaan, neljään "kirjaan", jossa jokaisessa yksi velhoista yrittää opettaa Timille jotain. Jokaisella kirjalla on eri kuvittajansa: Book I The Invisible Labyrinth (John Bolton), Book II The Shadow World (Scott Hampton), Book III The Land of Summer's Twilight (Charles Vess), Book IV The Road to Nowhere (Paul Johnson).

11 vastausta ja kysymystä

Joka nurkan, kolon ja blogin kautta kiertänyt 11 kysymyksen haaste. Minua ei tähän suoranaisesti haastettu, mutta kun Hyllytontun höpinät -blogin Tiina kuitenkin teki uudet kysymykset omien vastauksiensa jälkeen niin... Päätin käyttää niitä hyväkseni, kun minua ei ole koskaan haastettu tähän. Tuo vaihtelua minunkin blogiini.

Haasteen säännöt kuuluivat siis näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
_______________________________

Ensin ne 11 sattumanvaraista faktaa itsestä. Koska tämä on kuitenkin kirjablogi, pyrin pitämään ne jokseenkin kirja-aiheisina. Silti tämä oli aika vaikeaa!

1. En ollut ensimmäinen sisaruksistani, joka oppi lukemaan, mutta olin selvästi aina se, joka luki eniten. Opin lukemaan 2. luokalla.
2. Noin 12-vuotiaana pidin yhden kesän kirjapäiväkirjaa ja listasin pieneen vihkoon kaikki kirjat mitkä luin ja niiden sivumäärät. Luovutin noin 20 sivun jälkeen. Sivujen täyttyessä Penny ja seitsemän tassua ja Baby Sitter's Club -kirjoista yksi toisensa jälkeen homma kävi tylsäksi!
3. Omistan Tarja Rajakankaan sitoman ihanan kirjakorvakorun. Se on siis oikeasti mini-kirjanen, jonka sisälle voi vaikka kirjoittaa jotain! Tässä Rajakankaan sivut. Hänen sitomansa kirjat ovat kyllä kauniita.
4. Luen japanilaisia sarjakuvia enemmän kuin länsimaalaisia.
5. Jap. sarjakuvista suosikkejani ovat mm. Nana ja Death Note, länsimaisista Tove Janssonin Muumi-sarjakuvat ovat parhaita.
6. En muista minkä ikäinen olin, ehkä 9-11-vuotias, kun äitini yritti lukea minulle Taru Sormusten herraa ääneen. Äiti ei ehtinyt hobittien esittelyä edes loppuun, kun jo aloin kieriskelemään sängyllä valittaen "tylsää!".
7. Ja nyt, monta vuotta myöhemmin, kuuntelen samaista kirjaa ihan omasta tahdostani äänikirjana (tätä olen päivittänyt Goodreadsin sivuille, vaikka en sieltä löytänytkään äänikirja versiota).
8. Neil Gaimanin Tähtisumua on (muistaakseni) ainoa kirja, jonka elokuvaversiosta olen pitänyt enemmän.
9. Yhtä kirjaa luin salaa vanhemmiltani: tätä kirjaa. Sain oman kirjastokorttini noin 9-10-vuotiaana, jonka jälkeen sain lainata mitä halusin eikä perääni katsottu. Tunsin syyllisyyttä tuon kirjan lukemisesta, koska tiesin, että se oli minulle liian pelottava -- mutta samalla sen lukeminen oli liian kutkuttavaa! Tutkimme sitä monen monta kertaa ystäväni kanssa ja kauhistelimme verisiä kuvia. Yöksi minun pitikin kääntää kirja väärinpäin, koska se pelotti minua liikaa!
10. Yhden kesän esiteini-ikäisenä päätin kirjottaa kirjan. Kaivoin kaapista äidin vanhan kirjoituskoneen ja menin salaperäisenä naputtelemaan autotallihuoneeseemme. Kirjoittaminen oli todella hidasta, varsinkin kun joka kerta virheen tehdessäni aloitin alusta. Sain kuitenkin kirjoitettua muutamia sivuja! Se kirjailijabuumi jäi kuitenkin tuohon kesään.
11. Edelleen silti haaveilen oman kirjan kirjoittamisesta, vaikka tuo kesä on ainoa, jolloin oikeasti yritin tehdä jotain asian eteen!

Ja sitten ne Hyllytontun kysymykset (itseasiassa näihin vastasin ensimmäisenä, oli paljon helpompaa!) :

1. Lempivuodenaikasi?
Kesä ehdottomasti; muista pidän sitten aika tasapuolisesti. En kuitenkaan haluaisi, että kesä olisi aina! Mutta vähän pidempi se voisi olla...

2. Tee vai kahvi?
Tee. Kahviin kastoin kerran lapsena kieleni kokeilumielessä enkä sen jälkeen ole siihen koskenut. En ole teen suurkuluttaja, mutta esim. töissä vihreä tee pitää minut hereillä. Joskus teen kanssa on myös kiva hifistellä, lasikannuun on esimerkiksi kiva laittaa kukkateetä ja ihastella sen avautumista. Tähän tapaan:

Kuva täältä.

3. Heti vai huomenna?
Olen "tämän voi tehdä huomennakin..." -ihminen, mutta olen yrittänyt opetella "heti"-ihmiseksi. Lieventää stressiäni huomattavasti!

4. Kovakantinen vai pokkari?
Tällä hetkellä vastaan pokkari -- sellainen kulunut, moneen kertaan luettu pokkari, jonka kanssa voi istahtaa nurmikolle auringonpaisteeseen. Kovakantisiani kohtaan olen suojelevaisempi.

5. Paperi- vai e-kirja?
Paperi, ehdottomasti. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta pidän siitä että "oikean kirjan" voi helpommin hahmottaa. Voisin kyllä harkita lukulaitteen ostamista joskus, sellainen olisi kätevä matkoilla. Vielä jokin aika sitten olisin vastannut e-kirjoille ehdottomasti ei, mutta kun näinkin tuttavani lukulaitteen, ei se näyttänyt yhtään pahalta. Uskon silti valitsevani paperikirjat aina e-kirjojen sijasta.

6. Fakta vai fiktio?
Fiktio. En itseasiassa tällä hetkellä saa päähäni yhtään hyvää faktakirjaa! Hui.

7. Siili vai orava?
Siili. Katsokaa nyt tätäkin sulosta somesiiltä:

Lisää Darcy the Hedgehogia täällä.

8. Miten järjestät kirjahyllysi?
Tällä hetkellä ei voi oikein puhua mistään kirjojen järjestyksestä -- ne vain ovat. Mutta kun saan isomman kirjahyllyn vain itselleni, järjestäisin ne luultavasti jotenkin niin, että yhdelle hyllylle lempparit, toiselle reseptikirjat ja 3. tietokirjat jne.

9. Lempikirjaimesi?
Nyt pistit vaikean! En ole koskaan ajatellut, vaikkakin pienenä yritin keksimällä keksiä itselleni lemppareita: lempinumero, lempiväri, lempijalokivi yms., vaikka oikeasti en ollut mitään mieltä.

10. Mitä luet juuri nyt?
Minulla on taas liian monta kirjaa kesken nyt... Vaikka tuntuu, että ihan vastahan minä palautin lukemattomia kirjaston kirjoja itku silmässä, nyt olen taas kerännyt kunnollisen kasan yöpöydälle. Goodreadsin sivulta voi nähdä ne kokonaisuudessaan, mutta tällä hetkellä unikaverina minulla on Lars Keplerin Hypnotisoija.

11. ”Mistä tietää, että on ihan aikuinen?”
Hyvä kysymys. Ehkä silloin, kun osaa hoitaa kaikki raha-asiat, putkihommat ja kokkaamiset soittamatta kertaakaan vanhemmille? (En ole asunut kotona moneen vuoteen, mutta en siltikään osaa esim. vaihtaa itse viemärin hajulukkoa...)
______________________________

Minäkään en osaa haastaa ketään, koska on vaikea selvittää kuka tämän on jo tehnyt ja kuka ei. Mutta tässä silti varalta omat 11 kysymystäni. Tiinan tavoin rohkaisen teitä lukijani vastaamaan niihin vaikka kommenteissa! :)

1. Kuka fiktiivisistä hahmoista muistuttaa sinua eniten?
2. Mikä on paksuin kirja jonka olet lukenut (montako sivua)?

3. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä sen aihepiiri/genre olisi?

4. Mikä on lempisarjakuvasi?

5. Omistatko enemmän pokkareita vai kovakantisia?

6. Halvin kirja, jonka olet löytänyt (mihin hintaan)?

7. Minkä kirjan haluaisit lukea sen alkuperäiskielellä (muttet esim. osaa kieltä) ja miksi?

8. Minkä kirjan kannen haluaisit vaihtaa paremmaksi?

9. Onko sinulla minkään kirja(sarja)n fanituotteita? Jos ei, haluaisitko?

10. Paras kirjan elokuvasovitus?

11. Mistä kirjasta haluaisit tehtävän elokuvan?

S. J. Watson: Kun suljen silmäni (2011)

Kun suljen silmäni (2012) / Before I Go to Sleep (2011)
Bazar
385 s.
kansi: ?
kieli: suomi (suomentanut Laura Beck)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Makuuhuone on outo, vieras."

Kirjoihin kadonnut -blogin Aletheia bloggasi tästä kirjasta viime vuoden puolella, ja kiinnitin siihen huomiota, koska olin itsekin bongaillut kirjan kantta kirjakaupassa. Aletheian esittely kuulosti mielenkiintoiselta, ja koska se muistutti minua Memento-elokuvasta, kirja päätyi heti lukulistalleni. Pidin kirjasta paljon ja annoin sille neljä tähteä, viidestä tähdestä kirja jäi paitsi vain yhden syyn vuoksi.

"Kuinka tiedät kuka olet, jos et muista menneisyyttäsi etkä tiedä, keneen voit luottaa? Tervetuloa Christinen elämään." Christine on 47-vuotias nainen, joka herää joka aamu tuntemattoman miehen vierestä; mies joutuu kertomaan joka aamu olevansa tämän aviomies. Christinellä on onnettomuuden seurauksena tullut aivovaurio, jonka vuoksi hän ei muista kerrallaan kuin yhden päivän -- nukahdettuaan tapahtumat pyyhkiytyvät hänen mielestään pois. Kirja alkaa siitä, kun aviomiehen lähdettyä töihin Christine saa tohtori Nashiksi itseään kutsuvalta mieheltä päiväkirjan, jonka Christine on kuulemma kirjoittanut. Hän alkaa lukea päiväkirjaa, mutta pian hän huomaa, että todellisuus ja päiväkirjan tapahtumat eivät aivan täsmää...

Pidin tästä kirjasta paljon. Sen sisälle pääsi nopeasti, sillä Christine aloittaa puhtaalta pöydältä elämänsä kanssa, ja Christine ja lukija pääsevät yhdessä kasaamaan hänen elämänsä paloja. Jo ensimmäinen luvun lopussa oli kutkuttava cliffhanger, mikä pisti minut jatkamaan sängyssä lukemista, vaikka minun olisi pitänyt mennä nukkumaan ajoissa. Tämä oli minulle pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka juonikuvioista oli pakko keskustella (lue: huudella "et ikinä arvaa mitä nyt tapahtui!") avokin ja kenen tahansa kanssa, joka jaksoi kuunnella. Tämä kirja tuli minulle kyllä juuri sopivaan aikaan; tämä oli oikein hyvä, kutkuttava kesälukemiskirja.

Kuten Aletheia sanoikin, tässä oli jonkin verran toistoa, mutta loppujen lopuksi se ei minua haitannut, koska se sopi tarinaan -- Christine sentään joutui opettelemaan elämänsä kuviot joka päivä uudestaan. Kirjan lopussa kerrotaan, että tämä on Watsonin esikoisteos ja että hän kirjoitti sen kirjoituskurssilla. En ole aikaisemmin kiinnittänyt suurta huomiota siihen onko teos kirjailijan ensimmäinen ei, mutta kuten kannessa kehutaan, Kun suljen silmäni oli kyllä todella hyvä esikoisteokseksi. En ole vieläkään jakanut yhtäkään viittä tähteä (monta neljää ja puolikasta on ollut, mutta koska en harrasta puolikkaita, ovat ne jääneet nelosiksi), mutta tässä oli yksi todella lähellä. Yhden tähden nappasin pois loppuratkaisun takia. Se ei ollut missään nimessä huono -- pisteitä lähti sen takia, ettei se yllättänyt minua! Voi että, kun minua harmitti etten päässyt yllättymään! Olisin niin kovasti halunnut. En ollut täysin varma arvailuistani ja ne muuttuivat tiuhaan tahtiin, mutta lopulta olin sittenkin arvannut oikein. Loppu lässähti siis sen verran, että jäi hiukan harmittamaan.

P.S. Tähän kirjaan perustuva elokuva tulossa tänä vuonna syyskuussa, pääosassa Nicole Kidman, Mark Strong ja Colin Firth. En malta odottaa! (En muuten suosittele edes vilkaisemaan elokuvan imdb-sivua, sieltä löytyy pieniä spoilereita.)

P.P.S. Mietin voisinkohan osallistua tällä Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -haasteeseen... En ole aivan varma, mutta en voi tätä pohtia ääneenkään spoilaamatta kirjaa :D Pitää miettiä asiaa.

James Sallis: Kylmä kyyti (2005)

Kylmä kyyti (2009) / Drive (2005)
Arktinen Banaani
208 s.
kansi: Ossi Hiekkala
kieli: suomi (suomentanut Mika Tiirinen)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

"Paljon myöhemmin, istuessaan selkä seinää vasten Motelli 6:ssa vähän Phoenixista pohjoiseen ja katsellessaan kohti lainehtivaa verilammikkoa Kuski pohti, oliko hän tehnyt kammottavan virheen."

Kun elokuva Drive tuli elokuvateattereihin vuoden 2011 loppupuolella, minä menin katsomaan sen elokuvateatteriin kaksi kertaa. Ja harmittaa etten mennyt kolmatta kertaa. Kyllä leffa on hyvä omalta kotisohvaltakin katsottuna, muttei loistava. Tämä oli yksi niitä kertoja, kun tajusin, että joskus elokuva vain kannattaa mennä katsomaan teatteriin; se tunnelma, tarinaan uppoutuminen ja äänentoisto on vaan jotain niin erilaista kuin kotona. Elokuvan katsottuani bongasin lopputeksteistä, että se perustuu James Sallisin kirjottamaan kirjaan. Päätin hankkia kirjan käsiini, mutta jostain syystä en löytänyt sitä mistään ja unohdin etsintäni.

Jokin aikaa sitten kuitenkin Orfeuksen lukupiirin Suvi bloggasi tästä kirjasta ja muistin taas sen olemassaolon; kiitos sinulle siitä, Suvi! Järkytyin, kun löysin kirjan kirjastostani ja vieläpä suomennettuna -- miten en ollut huomannut sitä aikaisemmin?? Kirjastosta lainaamani painos on oikein näpsäkän kokoinen ohut retrokantinen pokkari, jonka lukemista en malttanut odottaa: saisinko vastaukset kysymyksiini, joita olin jäänyt ihmettelemään elokuvan katselemisen jälkeen?
Kyllä ja ei -- osittain kirja selvensi asioita, mutta nähtävästi jotkut salaisuudet jäävät elokuvan sisälle.

Kylmä kyyti kertoo nimettömästä Kuskista, joka elättää itsensä ajamalla. Päivisin hän työskentelee stunttina elokuviin tehden takaa-ajotemppuja, öisin hän toimii rikollisten kuskina. Tutustuttuaan naapuriinsa Kuski kuitenkin vedetään mukaan syvemmälle suurempiin rikoksiin, kuin hän olisi halunnut...

Kannessa New York Times lupaa, että James Sallis on kirjoittanut täydellisen noir-kirjan. Häpeäkseni jouduin googlettamaan, mitä on noir-kirja. Mutta luettuani Wikipedian kuvauksen, en voi muuta kuin sanoa, että tämä oli oikein hyvä esimerkki kovaksi keitetystä noir-dekkarista, vaikka ensimmäinen sellainen se minulle olikin. En ollut ihan varma millä tavalla tätä kirjaa olisi pitänyt lukea, mikä heikensi hieman lukukokemusta: olisiko tämä pitänyt lukea hitaasti, kaikkia yksityiskohtia pureskellen vai porskuttamalla eteenpäin niistä välittämättä, nauttien tunnelmasta? Oma lukutapani muistutti tällä kertaa enemmän jälkimmäistä, mutta en ole varma oliko se oikea ratkaisu. Minusta tuntuu, että toisella lukukerralla saattaisin nauttia tästä enemmän. Olen itseasiassa melko varma, että omalla kohdallani kirja kaipaa toista lukukertaa, että voisin sanoa siitä rehellisen mielipiteeni. Myönnän, että ilman elokuvafaniuttani olisin luultavasti jättänyt tämän kesken... Mutta olen tyytyväinen etten. En olisi muuten varmaan päässyt tutustumaan tällaiseen tyylilajiin!

Voisin suositella tätä muillekin leffafaneille, sekä niille jotka haluavat kevyttä jännärilukemista kesälle. Kirjan tapahtumat eivät tosin ole niinkään kevyitä, vaan se Sallisin tyyli millä kirja oli kirjoitettu (tämä siis hyvä asia!) -- toisaalta tarina etenee epäkronologisessa järjestyksessä mikä teki siitä ainakin minulle tarkkaavaisuutta vaativan luettavan. Muita minuksia oli se, etten aina tajunnut tarinankerronnan vaihtuneen Kuskin näkökulmasta jonkun toiseksi... Siitä tosin saan luultavasti syyttää lukutapaani, nähtävästi kaikki kirjat eivät sovellu luettaviksi juuri ennen nukkumaanmenoa.

Osallistun tällä kirjalla Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Kami Garcia: Lumoava kirous (2009)

Lumoava kirous, Loihtijakronikka #1 (2013) / Beautiful Creatures, Caster Chronicles #1 (2009)
WSOY
527 s.
kansi: ?
kieli: suomi (suomentanut Aila Herronen)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★

"Meidän kylässämme oli vain kahdenlaisia ihmisiä."

Aloitin tämän Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittaman Lumoavan kirouksen lukemisen lomallani. Halusin jotain rentoa iltalukemista, kylmästi sanottuna sellaisen kirjan, joka olisi "tuttu" ja jonka juonen pystyisi arvaamaan etukäteen. Tämä sopi siihen tarpeeseen -- ensimmäisen viikon ajan. Sitten lukeminen alkoi puuduttaa.

Lyhyesti sanottuna Lumoava kirous kertoo Ethanista, joka on asunut koko elämänsä Gatlinin pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kaupunkiin kuitenkin muuttaa uusi salaperäinen tyttö, joka heti sieppaa Ethanin ihailevan ja muiden ilkeän huomion. Ethan saa kuitenkin pian huomata, että tytössä on jotain muutakin salaperäistä kuin se, että hän asuu kaupunkin oudon erakon luona... Tyttö on nimittäin loihtijasuvusta ja hänen kuudentenatoista syntymäpäivänään häntä odottaa suvun kirous.

Lisäsin hiljaittain oikeaan sivupalkkiin selitykset antamilleni tähdille. Tämä kirja sopii hyvin kahden tähden kuvailuun "jokin juju sai minut lukemaan loppuun. En kuitenkaan erityisemmin suosittele." Se juju oli, että halusin verrata näkemääni elokuvaa ja kirjaa, koska kuulin, että kirja(n loppu) eroaa paljonkin elokuvasta. Luettua siis sain, mutta en erityisemmin suosittele, vaikka takakannessa tarinaa ylistetään isoin sanoin: "Tämä kirja on lahja Stephenie Meyerin ja True Bloodin faneille", "Taitavasti punottu, tunnelmallinen ja omaperäinen", "nokkela, täyteläinen ja romanttinen". Sanat "omaperäinen" ja "nokkela" kalahtavat pahasti korvaan; en myöskään missään nimissä suosittelisi tätä True Bloodin/Sookie Stackhouse -kirjojen faneille. Meyerin faneille kyllä, jos he pystyvät sulattamaan samankaltaisuuden: Houkutuksessa uusi tyttö muuttaa pikkukaupunkiin, jossa hän ihastuu salaperäiseen poikaan; Lumoavassa kirouksessa pikkukaupungin poika ihastuu salaperäiseen uuteen tyttöön.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta pitäisi sanoa, vaikka tarinaa oli sentään yli 500 sivun verran. Houkutus sentään herätti enemmän tunteita, tämä oli enemmänkin "nääh"-kirja. Juonikuviossa ei ollut mitään uutta; jonkinasteiset toistuvat epäloogisuudet ärsyttivät, mutta pystyin silti tuudittautumaan aivottomaan iltalukemiseen. Kyllähän minä tartuin tähän kirjaan juuri sen vuoksi, että halusin jotain rentoa luettavaa, mutta siihen tarpeeseen tämä kirja oli jo aivan liian paksu. Loman kevennykseksi tarkoitettu alkoi jo viikon päästä laahaamaan perässä; "eikö tämä vieläkään lopu?" -- mutta silti jatkoin, koska lukeminen oli helppoa ja jotenkin se loppu vain silti kutkutti. Mutta loppujen lopuksi kustannustoimittaja olisi voinut lyhentää tätä kirjaa sadallakin sivulla ja minä olisin voinut jättää tämän kirjan lukematta; eipä siitä vertailustakaan oikein mitään tullut, kun elokuvan katselemisesta on jo aikaa...

Yksi erittäin iso plussa tällä kirjalla kuitenkin oli, ja se oli se että tarina on kerrottu tavallisen pulliaispojan näkökulmasta ja että loihtijat välillä höykyttävät häntä kunnolla. Usein tällaisissa tarinoissa maagisia voimia omaavat uhittelevat paljon tavispäähenkilölle, vaikka mitään ei kuitenkaan tapahdu, mutta tässä kirjassa Ethan pääsee myös pelkääjänpaikalle, mikä oli realistista. Oli hienoa, että tällaisessa YA-kirjassa oli poika päähenkilönä, mutta silti välillä hahmo ei oikein mennyt minulla läpi; ehkä hahmo olisi kaivannut enemmän miehisiä piirteitä? Ainakin kirjan rakkaustarina oli turhan pliisu minun makuuni...

Tiivistettynä: ihan ok, luettava, rentoa iltalukemista, joka sopii hyvin esiteini-teini-repertuaariin, jos ei ole paljon tämäntyyppisiä kirjoja lukenut. Itse kuitenkin pidän enemmän eräästä toisesta nuorten noita/wicca-kirjasarjasta nimeltään Sweep -- ehkä se päätyy vielä joskus tänne blogiinkin, jos aloitan sarjan joskus uudestaan.

P.S. Yleensä minua eivät elokuvakannet haittaa. Tällä kertaa se jopa ärsytti, koska hahmot eivät sopineet mielikuviini tippaakaan. Elokuvan Ridleystä (Emmy Rossum) kyllä pidän paljon enemmän, kuin kirjan versiosta. En muistaakseni pitänyt elokuvassa kenestäkään muusta kuin hänestä, oikein ihanan dramaattinen hahmo.