torstai 29. toukokuuta 2014

Neil Gaiman: The Books of Magic: The Deluxe Edition (2013)

The Books of Magic (2013), originally published in single magazine form as THE BOOKS OF MAGIC 1-4 (1990, 1991)
DC Comics
198 s.
kuvitus: John Bolton, Scott Hampton, Charles Vess, Paul Johnson
kansi: John Bolton
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

Tarkistaessani olisiko Fables-sarjakuvan 3. osaa vihdoin hyllyssä (ei tälläkään kertaa! kuka niitä oikein pihtailee), törmäsin sattumalta tähän sarjakuvaan. Kannessa oleva harrypottermainen kuva, sanat "books" ja "magic", ja tekijä Neil Gaiman herättivät kiinnostukseni. Sen suurempia ajattelematta päätin lainata kirjan.

Vapaasti suomennettuna takakannesta: "Timothy Hunter on ihan tavallinen 13-vuotias poika, joka kuluttaa päivänsä tv:n katsomisella ja skeittauksella. Mutta Timothy on myös hyvin erilainen kaikista muista, ja kohta hän saa tietää miksi. Yksi sana -- taikuus. Tim ei usko taikuuteen, tietenkään, mutta näyttää siltä että taikuus todella uskoo häneen -- ainakin jotkut sen käyttäjät vilkkaasti jo suunnittelevat hänen ennenaikaista kuolemaansa. Timin onneksi myös hänellä on liittolaisia yliluonnollisissa valtakunnissa. Maailman neljä pätevintä ja salaperäisintä velhoa ovat vannoneet suojella ja valistaa poikaa, ja jokainen heistä on valmistellut matkan osoittaakseen maagisen elämän uhkat ja hyödyt."

Halusin ja luulin pitäväni tästä. Lukekaa nyt tuo takakansiesittelykin! Oikein kutkuttavalta tarinalta vaikutti. Mutta ei. Minun kohdallani tämä jäi vain hyväksi ideaksi, jonka toteutus ei iskenyt minuun, ja näin ollen sopii hyvin ennakkokäsitykseeni Gaimanista.
Minulla ja Gaimanilla on nimittäin 50/50-suhde: minä joko pidän hänen töistään tai sitten en. Neverwherin suosiota en tajunnut, Coraline oli ihana, Tähtisumun idea oli toteutusta parempi, mutta Hautausmaan poika oli hyvin kirjoitettu. Olen kiinnostunut Gaimanin töistä, mutta en osaa odottaa niiltä paljon mitään -- olen päätynyt rauhalliseen tyyliin ottaen vastaan sen mitä tulee.

Tämän sarjakuva-albumin tarina on jaettu neljään osaan, neljään "kirjaan", jossa jokaisessa yksi velhoista yrittää opettaa Timille jotain. Jokaisella kirjalla on eri kuvittajansa: Book I The Invisible Labyrinth (John Bolton), Book II The Shadow World (Scott Hampton), Book III The Land of Summer's Twilight (Charles Vess), Book IV The Road to Nowhere (Paul Johnson).

Ensimmäisen kirjan kuvitus on kaikista neljästä realistisin; se on oikein kaunista, ääriviivat ovat hämyisiä ja kuvissa on paljon yksityiskohtia. Minusta se oli kuitenkin aika hengetöntä; en löytänyt sarjakuvan kaipaamaa liikettä ja hahmojen ilmeet olivat usein "kuolleita", niistä puuttui tunne.

Kuvat eivät siis olleet aina uskottavia. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Tim ei näytä yhtään siltä, että olisi peloissaan, ja oikeanpuoleisessa kuvassa näyttää enemmänkin siltä, että hän on hurmionsa huipulla kuin että hänen korviinsa sattuu (kuva kaipaisi vain kurtistuneita kulmakarvoja!). Boltonin tyyli oli siis kyllä kaunista, mutta pysähtynyttä.


Book II by Scott Hampton
Toisen kirjan kuvitus pysyi melko samalla linjalla edellisen kanssa, hämyiset ääriviivat tässäkin, mutta eri tavalla. En tiedä mitä välineitä Hampton on käyttänyt, mutta vesivärin vedoilta näyttävät. Hampton tekee kauniita kuvia, mutta jostain syystä tällainen vähän "epämääräinen" tyyli häiritsi minua sarjakuvassa.

Kolmas kirja oli tyyliltään kaikista tutuin ja pidin siitä juonellisestikin eniten. Tuntui, että kahdessa ensimmäisessä ei tapahtunut mitään jännittävää -- tai no, tapahtui mutta en ollut mitenkään erityisen jännittynyt. Tuntui, että Tim ei itse tehnyt yhtään mitään, kaikki vain tapahtui hänelle. Tässä 3. osassa kuitenkin Tim jää jopa hetkeksi yksin ja silloin nautin sarjakuvasta eniten (jänis ja siili -kohtaus).


Neljännessä kirjassa teksti ja kuva tukevat hyvin toisiaan, mutta koska juoni meni tässä vaiheessa entistä sekavammaksi, niin menivät myös kuvat. Ja ainakin minulle tämän viimeisen kirjan lukemisen oli hyvin raskasta ja sain siitä kaikista vähiten irti. Onneksi loppu sentään oli selkeämpi.


Book III by Charles Vess
Book IV by Paul Johnson





















Tarinasta sen verran, että se oli suurin syy, miksi tämä ei yltänyt kuin vain kahteen tähteen. En välttämättä olisi ollut niin kriittinen kuvitustakaan kohtaan, jos tarina olisi ollut parempi. Minusta juonenkulku oli sekavaa ja se alkoi liian äkkiä, olisin kaivannut pidempää pohjustusta. Idea siitä, että tutustutaan päähenkilöön ennen kuin hänestä tulee suuri taikuuden käyttäjä, oli erilainen, mutta minusta sen toteutus ontui. Idea oli hyvä, mutta en voi valehdella itselleni siitä tosiseikasta etten nauttinut tämän lukemisesta sillä tavalla kuin nautin sarjakuvien lukemisesta yleensä. Tämä oli yksinkertaisesti välillä tylsä ja jouduin pakottamaan itseäni tavaamaan puhekuplia. Kieli oli paikoittain runollista ja filosofista enkä sitä oikein ymmärtänyt -- en ole varma olisinko ymmärtänyt edes suomeksi. Minulle tämä tuntui siltä kuin tämä olisi ollut näyte jostain suuremmasta, paremmasta. Esittely tulevasta "Timin seikkailut taikamaailmassa" -sarjakuvasta tai jotain vastaavaa. Sarjakuva-albumin alku- tai lopputeksteissä pohdittiinkin tuleeko Timia näkymään muissa DC Comicsin sarjakuvissa, en sitten tiedä onko näin käynyt (tietääkö joku?).

Lyhyesti: minun ja Gaimanin 50/50-suhde jatkuu.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä tosiaan on aika hämmentävän vaihteleva tyyli. Välillä mennään hyvin taiteellisen näköiseen jälkeen ja välillä ollaa hyvin sarjakuvamaisia.

    Minullakin on 50/50 suhde Neil Gaimaniin. Hänen ideansa ovat usein todella hyviä, mutta sitten toteutus on vähän meh. Tähtisumua-elokuva on mielestäni *ihana*, mutta kirja vain lässähtää kasaan. Hautasmaan poika oli mielestäni ihan kiva tarina, mutta jotenkin se oli kerrottu vähän tylsähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa minusta on ihan mielenkiintoista nähdä miten eri kuvittajat päätyvät eri ratkaisuihin samassa sarjakuvassa, mutta yhteneväisyyden kannalta vähän hassua. Toki tämä näyttää olevan melko yleistä amerikkalaisessa sarjakuvassa (?).

      Niinpä. Tässä juuri mietinkin, että enkö vain pidä Gaimanin tyylistä -- mutta mikä on Gaimanin tyyli? Kun yleensä sitä sattuu pitämään kirjailijan tyylistä ja kaikki hänen kirjansa kelpaavat, vaikka tarina ei olisi jokaisessa niin hyvä (näin yksinkertaisesti sanottuna). Mutta Gaimanin kohdalla näyttää olevan sattumankauppaa, milloin pidän hänen teoksistaan ja milloin en :D

      Poista
    2. Mulla on ihan sama juttu Gaimanin kanssa! Unohdetut jumalat ja Coraline ovat jääneet mieleeni tosi hyvinä, Neverwheressä oli hyvä idea mutta hahmot ärsyttivät. Siinä oli juuri sellainen päähenkilö, joka saa adrenaliinini kiehumaan: vähän hömelö tyyppi, jolle vain tapahtuu kaikkea ja joka vain roikkuu mukana eikä kukaan oikein tiedä miksi, mutta sitten lopussa tekee jonku suuren urotyön tai jotain.

      Anansi Boysia (vissiin Hämähäkkijumala tai joku suomeksi) yritin lukea, mutta kirjoitustyyli oli heti alussa niin raivostuttavaa että jäi parin sivun jälkeen kesken. Hautausmaan poika oli ihan jees, mutta vähän lätty, samaa mieltä siis kuin Reta. Tämän kirjan kuvaus muuten kuulosti jotenkin tosi paljon Hautausmaan pojalta.

      Gaimanin kohdalla todellakin tuntuu olevan sattumankauppaa, mistä kirjasta pitää ja mistä ei :D

      Poista
    3. Hehe, hauskaa että on muitakin, jotka ovat samaa mieltä Gaimanista :D Totta, nyt vasta tajusin, että tämän juoni muistuttaa Hautausmaan poikaa (sen lukemisesta on jo jonkin aikaa), vaikkakin tämä sarjakuva kyllä ilmestyi ennen sitä.

      Kyllä, sattumankauppaa tuntuu olevan! Aion silti _ehkä vielä koittaa Sandmania joskus...

      Poista