Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (1945)

Muumit ja suuri tuhotulva (1992, 2. painos) / Småtrollen och den stora översvämningen (1945)
WSOY
54 s.
kansi: Tove Jansson
kieli: suomi (suomentanut Jaakko Anhava)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★

"Oli varmaan jo iltapäivä eräänä elokuun lopun päivänä, kun Muumipeikko ja hänen äitinsä saapuivat suuren metsän sisimpiin sopukoihin."

Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa. Olin kyllä kuullut tästä, ensimmäisen kerran yläasteella, mutta jostain syystä silloin päätin, että kirja kuulostaa tylsältä (vaikka muumifani olinkin). Muistaakseni tässä kirjassa oleva Toven piirrostyyli tuntui silloin kovin oudolta -- verrattuna animaation tyyliin. Nyt en voisi olla enempää eri mieltä. Olen alkanut pitää enemmän Toven vesivärimäisen soljuvasta ja "rosoisesta" tyylistä kuin animaation täydellisen pyöreistä ja väritetyistä muumeista. Varsinkin Toven tussityöt ovat ällistyttäviä, rakastan niitä yksityiskohtia.

Muumit ja suuri tuhotulva -kirjassa Muumipeikko ja Muumimamma etsivät Muumipappaa, joka on lähtenyt hattivattien matkaan. He joutuvat monen moneen seikkailuun, pääsevät juomaan vihreästä limonaatijoesta, purjehtivat merenpeikkojen kanssa, saavat uusia ystäviä ja lopulta löytävät Muumipapan ja kauniin pienen laakson...

Tämä oli ensimmäinen muumikirja, minkä Tove Jansson kirjoitti. Minusta se on oikein suloinen pieni lastenkirja. Siinä tapahtuu paljon iloisia asioita, mutta myös surullisia; tapahtumia ei selitetä paljoa, mutta ei niitä tarvitsekaan. Se tuli yllätyksenä, että muumit asuivat ennen kaakeliuuneissa (vaikka kyllähän animaatiossa siihen suuntaan jotenkin viitattiinkin esi-isäjaksoissa...). Tämä kaakeliuunikohta tuntui senkin vuoksi oudolta, että siinä viitattiin ihmisiin:

"Niinä aikoina he asuivat yhdessä talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana." "—Tiesivätkö ihmiset meistä silloin? kysyi Muumipeikko. —Jotkut', vastasi hänen äitinsä. —Enimmäkseen he huomasivat meidän kylmänä tuulahduksena niskassa—yksin ollessaan."

Olen aina ajatellut, että Muumimaailma on oma maailmansa, johon meidän maailman ihmiset ei kuulu. Tai siis kyllähän Muumilaaksossa asuu ihmisiä, mutta he ja muumit ovat samankokoisia. Edellä mainitussa kohdassa sai taas sen kuvan, että muumit ovat pienempiä kuin ihmiset ja vähän niin kuin suomalaisen vanhojen uskomuksien pienet tontut ovat (niitä ei koskaan näe, mutta salaa ne nurkissa kipittävät). Kirjan alkuperäisessä nimessä kylläkin mainitaan "småtrollen" ("pikkupeikot"), mistä ainakin minä saan erilaisen mielikuvan kuin muumeista. Kirjan nimenhän tosin päätti kustantaja eikä Tove, kuten kirjan esipuheessa kerrotaan.

Minusta tuntuu, että lapset pitäisivät tästä enemmän kuin minä, mutta oli silti mielenkiintoista lukea tämä Toven ensimmäinen "happy end" -tarina ja huomata yhtäläisyyksiä Toven tuleviin muumitarinoihin. Muun muassa muurahaisleijonan kuoppaan tippuminen ja tulvasta pelastuminen, tässä kirjassa ne olivat kuin miniversioina.

Hauska yksityiskohta, että Tove on piirtänyt mukaan Fazerin suklaata.

Osallistun tällä kirjalla Opuscolo-blogin ylläpitämään Janssonin kirjakiusaus -haasteeseen. Ensimmäinen askel kohti homssuista elämää otettu!