Ursula K. Le Guin: Maameren velho (1968)

Maameren velho, Maameren tarinat #1 (1976) / Wizard of Earthsea, The Earthsea Cycle #1 (1968)
WSOY
227 s.
kansi: Seppo Linqvist
kieli: suomi (suomentanut Kristiina Rikman)
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: ★★★★

"Gontin vuorisaari, jonka ainut huippu nousee orpona yli puolitoista virstaa myrskyjen riepotteleman Koillismeren pinnasta, on kuulu velhoistaan."

Luin tämän ensimmäisen kerran joskus lukioikäisenä, kun Ghiblin elokuva Maameren tarinat (jap. ゲド戦記, Gedin sotakronikat) sai minut innostumaan Ursula Le Guinin luomasta maailmasta. Elokuva oli mielestäni keskinkertainen, mutta Le Guinin kirjoihin ihastuin. Jätin kuitenkin silloin lukemisen kesken toiseen kirjaan, kun kolmannen kirjan teinipoika päähenkilönä ei innostanut. Päätin tällä kertaa kuitenkin kokeilla uudestaan josko pääsisin toista kirjaa pidemmälle.

Kirjan päähenkilö on nuori poika Duny, joka asuu yhdessä Maameren saarista, Gontissa. Duny näyttää taipumuksensa velhouteen jo nuorena auttaessaan kyläänsä puolustautumaan Kargin ryöväreitä vastaan. Hän aloittaa taikuusopintonsa ensin pahaisen naapurinmuorin opissa, mutta mutkien kautta päätyy Roken saaren Velhojen kouluun. Duny, jota kutsutaan nyt Varpushaukaksi, oppii taitavaksi velhoksi. Hän osaa nostattaa tuulen ja tehdä illuusioita, mutta sitten hänen kokemattomuutensa saa hänet vapauttamaan pahuuden varjon...

Olen kuullut tästä kirjasta eriäviä mielipiteitä. Kieli on vanhahtavaa, tarina on lyhyt ja pinnallinen, hahmoista ei saa otetta... Minä kuulun kuitenkin siihen joukkoon, joka pitää tästä kirjasta paljon. Siitä kyllä olen yhtä mieltä, että kirja on aivan liian lyhyt! Välillä ärsytti se, kun jokin tulevaisuudessa tapahtuva uskottomattoman jännittävä seikkailu kuitataan vain yhdellä lauseella -- alkoi kismittää, että eikö tästä hurjasta seikkailusta voisi kertoa enemmänkin kun piti kerran mainita! Toisaalta mielestäni hyvä ratkaisu, että lukijan mielikuvitukselle jätettiin tilaa, mutta hetkittäin toivoin, että jostain tapahtumasta olisi selitetty enemmän.

Le Guinin luoma maailma on mielestäni todella mielenkiintoinen. Minusta oli ihanaa seurata Varpushaukan matkaa sisäkannessa olevasta kartasta, joka on todella tarkasti suunniteltu. Ihanaa aina kun kirjailija jaksaa panostaa luomaansa maailmaan. Tarina on kirjoitettu melkein 50 vuotta sitten, mutta edelleen se toimii ja mielestäni nykyajan lapset/nuoret voisivat hyvin ottaa tämän lukemistoonsa Potterien rinnalle (jokuhan Pottereita väittikin kopioksi tästä kirjasta; muutama yhteneväisyys on, mutta itse en kyllä ihan kopioksi väittäisi).

Ymmärrän kyllä sen, miksi joku sanoisi, että henkilöistä tai tarinasta ei oikein saa otetta. Tarina on periaatteessa kirjoitettu melko yksinkertaisesti eikä se syvenny hirveästi mihinkään, vaikka tapahtumia onkin paljon. Näen sen, mutta minua se ei haitannut yhtään. En tiedä luinko satuinko vain lukemaan tämän kirjan juuri oikeaan aikaan ja oikeassa mielentilassa, mutta jotenkin tämä tarina iski minuun tosi hyvin. Minulla se toimi, että sain paikata tyhjät kohdat omalla mielikuvituksellani ja oikeastaan se oli rentouttavaa. Voisikohan sanoa, että tarina oli filosofisen yksinkertainen? Suosikkiasioitani oli varsinkin Varpushaukan vapauttama varjo ja se koko tarina varjon ympärillä. En tiedä oliko varjon tarkoitus olla symbolinen, mutta pidin sitä sellaisena ainakin osittain, ja minusta se koko idea oli jotenkin vain niin hyvä!

Vaikka pidinkin tästä kirjasta paljon ja tämä on ehdottomasti niitä kirjoja, joiden pariin voin palata vielä kahdenkin lukukerran jälkeen, ihan viittä tähteä en raskinut antaa. Ihailen Le Guinin mielikuvitusta, mutta silti jokin pieni juju tästä kirjasta puuttui, että olisin täydet pisteet antanut. Fiiliksestä kiinni.

P.S. Mielestäni kansi on aivan kauhea. Tietysti täytyy ottaa huomioon, että se on 70-luvulla tehty... Halusin lainata uudemman painoksen (on kiva kun on jotain kaunista katseltavaa), mutta se oli valitettavasti jo lainassa.